Olohuoneessa

Meiltä lähti televisio olohuoneesta, kun tv:n alla ollut lipasto siirtyi aulaan. Tarkoitus oli etsiä tilalle vanha matala lipasto, mutta ehkä ei sittenkään. Ei tuolla olohuoneessa ole tullut telkkaria enää katsottua muutenkaan. Vaikka se tv sinne nyt joskus taas tulisi, niin nyt hetki ainakin ollaan ilman.

Jotain piti siis keksiä telkkarin tilalle, ja siihen siirtyi nyt pari tuolia sitten. Onpahan vieraille istumapaikkoja aina juhlissa ja isolla porukalla kokoontuessa. Samalla tuli tehtyä pari muutakin muutosta. Punaisen sohvan alla ollut karvankerääjä-matto lähti pois kokonaan. Se oli ihan hirveä imemään karvaa itseensä. Hain myös mummin maalaamaan korkean kukka-taulun alas ullakolta. Jotain tuohon seinälle tarvitaan vieläkin, mutta sitä täytyy tuumailla. Hirveän vaikea välillä saada näitä seiniä kivoiksi kun on niin korkeat seinät. Jos seinää ei katkaise mikään korkea huonekalu tai puolipaneeli, näyttää seinällä pari taulua ihan onnettomalta. Paitsi tietty jos ne taulut olisi ihan valtavia!

Pian voisi vaihtaa sohvatyynyjäkin vähän syksyisemmäksi, mutta vielä saa “pääsohvan” tyynyt olla kesäisen värikkäitä. Onhan meillä kuitenkin vielä kesälomakin. Huomaatteko muuten, hirveän kulunut tuo meidän olohuoneen lattia jo. Kyllä huomaa että talossa on eläimiä ja lapsia ja kaikenmaailman polkuautoilla huristellaan pitkin lattiaa päivästä toiseen… Onneksi nuo jäljet ei haittaa, vanhan talon etuja sekin että kulahtanut vähän kuuluukin asiaan.

Kaikki sohvatyynyt riitelee keskenään ja jutut on vähän niin ja näin. Ei suinkaan tarkkaan harkittua ja täydellisesti yhteensopivaa. Eipä se haittaa, mua ainakaan!

Mulla on kiirettä pitänyt tämä päivä. Puodille saapui kuorma tossuja, koreja ja hamam-pyyhkeitä ja niitä tässä naputellut kauppaan. Sekä mainostanut, mainostanut ja mainostanut. Aamulla nousin sängystä super-energisenä kun tiesi mitä kaikkea kivaa tekemistä onkaan edessä! Sillä aikaa pojat on juossut tänään Pokemon-jahdissa oikein urakalla. Mies päätti tänään oikein panostaa erityisesti Mikin kanssa olemiseen. Minähän tietty samalla hyödynnän tilaisuutta ja juoksutan heitä vähän lisää. Veivät paketin postiin, hakevat toisen ja just lähtivät jakamaan mainoksia. Sää ei ole mitenkään paras täällä Korsossa, mutta ei sentään sada, joten tällaiset hommat sujuu.

Huomenna aloitetaan lauantai brunssilla läheisten kanssa, ja sitten täytyy keksiä jotain muutakin kivaa.

Herranen aika, nyt on jo perjantai! Kivaa viikonloppua!

-Henna-

Kommentit (2)
  1. Teillä on niin ihana koti 🙂 Lattiat, tapetit ja vanhat ovet <3 Minusta lautalattia vaan kaunistuu kuluessaan ja todellakin kuuluu vanhaan taloon!

    Iloista viikonloppua!

    1. hennaasemalta
      9.8.2016, 21:46

      Kiitos! 🙂 Onhan se niinkin, tosin tuossa olohuoneessa on vähän ikävästi lähtenyt paloina maali, eikä sillain tasaisesti kulunut. Siksi ehkä vähän häiritsee mua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *