Merihenkinen mökki

Meillä olisi kesällä ihan hirveästi tekemistä täällä kotona. Silti mä mietin vaan kaikkea mitä muuta haluaisin kesällä ehtiä. Lasten kanssa huvipuistoihin, jokakesäinen Suomenlinna, Korkeasaari, ym. Lisäksi kesällä on tulossa eräät tärkeät häät, jokakesäinen hääpäivän reissu pitäisi tehdä miehen kanssa jne.
 Päällimmäisenä mulla on silti tällä hetkellä mielessä mökki.
Mehän ei viime kesänä ehditty ollenkaan mökille, eikä oikeastaan huvittanut sinne mennäkään. Nyt haluaisin kauheasti!
Meillä on mökki vajaan kahden tunnin ajomatkan päässä. Sielä on oikeastaan kolme mökkiä, vanhin rakennus jossa sauna, on Samin vaarin käytössä, toiseksi vanhin aitta on pääosin Samin veljen perheen käytössä ja uusin muutaman vuoden vanha pikkuinen mökki on meillä pääosin käytössä ollut.
Mökki on rannalla ja sielä on monet leppoisat hetket uitu, otettu aurinkoa, saunottu. Ollaan myös Samin veljen “vaimokkeen” Niinan ja meidän lasten kanssa sielä vietetty aikaa keskenämme, ilman miehiä.

Sen meidän pikkuisen mökin pääsin itse sisustamaan, seinät tuli kuultovalkoisiksi ja lattia tummansiniseksi. Tekstiilit hiukan merihenkistä raitaa tms. Moni asia on sielä täysin kesken mutta nyt mun tekisi mieli laittaa sitä vähän enempi. Ajattomia tekstiilejä. HM Homen ylläolevat tuotteet odottaakin jo lähtöä. Vaikkei meren rannalla ollakaan niin mua jotenkin viehättää merihenkisyys, haluaisin löytää myös kotiin tai mökille sellaisen vanhan koristelaivan. Liekö tämä merihenkisyysteema tullut mun Papalta, hänen kanssaan kun tuli muksuna istuttua monet kerrat veneessä ja mulla tulee aina ankkureista, kalastajanlakista sun muusta Pappa mieleen. Terveisiä vaan!:)

Ollaan Niinan kanssa suunniteltu aloittavamme myös heidän mökkinsä kevät sisäremppa tänä kesänä. Heillä on iso keittiö-olohuone tila alakerrassa jossa me yleensä kaikki vietetään aikaa ja kokataan. Sielä on vanhanaikaiset mäntyiset seinät jotka kaipaisi raikastamista, samoin kuin lattia ja katto. Ihan hullua koska molemmilla on kädet täynnä kaikkea kesällä, mutta ei stressiä. Maalaillaan mökillä jos ehditään, se nyt on vain kivaa, varsinkin naisten kesken. Huomenna nähdään ja suunnitellaan lisää mutta uskon että mökkiin tulisi valkoista, raikasta, maanläheistä kera jonkin väripilkun. Vaikka Niina saakin sanoa viimeisen sanan, niin mun mielestä on kivaa välillä suunnitella jotain muutakin tilaa kuin oman kodin sisustusta.

Olispa jo kesä!!

Mukavaa pääsiäisenjatkoa,

-Henna-

Kommentit (3)
  1. Totta, joskus on kivaa tuumailla muutakin kuin omien nurkkien sisustusta. Mä olen päässy kivasti siskon kodin suunnitteluun mukaan ja parasta on se, että siskon tyyli on melko erilainen kuin oma! Avartaa kovasti omiakin sisustusnäkemyksiä kun miettii välillä jotain aivan muuta. 🙂
    Tosi kiva nyt tuo blogiotsikko kuvineen!

  2. I like these things of H&M home. Good to create a summer feeling inside.
    Happy easter!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *