Läheltä piti

 Meillä oli aika pelottava tilanne täällä eilen illalla ja vielä tänään.
Varmaan monet omakotitalon omistajat ovat seurailleet kattonsa lumia ja ehkä tiputelleetkin niitä alas.
Mekin ollaan seurailtu omaa, mutta koska lumi tuli ihan kivasti itsestään alas viime vuonna, ei oltu hirveän huolissaan.
Kunnes sitten eilen illalla myöhään mies huomasi että pirulainen, ränni ja lauta sen mukana on repeämässä tosi pahasti jäiden mukana! (Kuva 1)
Mies tajusi että ei kauhea että jäätä on tosi paksusti ja tuo ränni saattaa repiä mukanaan ison palan kattoa, tai räsähtää suoraan alla olevalle kuistin katolle, jolloin koko kuisti saattaa mennä matalaksi!
Mikä pahinta, tuo kun räsähtää jonkun päälle niin se on henki pois samantein!
Valvottiin eilen ihan kauhuissamme yömyöhään ja yritimme miettiä ratkaisua jota ei ollut. Nukahdettiin kuunnellen irtoilevien naulojen pauketta.
Aamulla jäät olivat tulleet enempi yli laidan tuoden tikkaita mukanaan. Minä ja Miki ei saatu poistua talosta ettemme jää alle.

Lopulta mies soitteli töistä ja selvitti mistä saataisiin apua. Soitto hätänumeroon, kun kyseessä henkeä uhkaava tilanne ja palomiehet saatiin paikalle.

Myönnetään että aika läksytykset saimme, koska tämä ei kuulu heidän töihin vaan jäät pitäisi itse ajoissa tiputtaa tai kutsua ammattilainen se tekemään ajoissa.
Nolona yritin sanoa että kun ei osattu odottaa näin isoja jäitä kun ei viime vuonnakaan ollut. Aika alkutekijöissä olemme muutenkin kaiken omakotitaloon kuuluvan hoidon kanssa.
Ymmärsi kyllä sen mutta eivät kuulemma tule sitten enää uudelleen, heh!
Suuri kiitos, aika iso helpotus kun asia on nyt hoidettu. Ränni on aivan kamalan näköinen ja tikkaat melko rikki, mutta ne on pientä siihen nähden mitä tuossa olisi voinut käydä.

Jälleen opimme uutta ja ensi talvena emme päästä tilannetta tähän pisteeseen.

-Nolostunut Henna-

Kommentit (14)
  1. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Jälleen yhden asian viisaampana. Onneks kellekkään ei käynyt kuinkaan ja saitte apua vaikkakin pienen nuhtelun kera =)

    -tintti-

  2. Huih! Onneksi tilanne on nyt taas hallinnassa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *