Keittiöstä jälleen

Viikonloppu ollaan aherrettu taas keittiön kimpussa.

Lauantaina aamupäivällä tuntui ettei homma lähde etenemään ollenkaan. Laiskotti, mistään ei osannut aloittaa, kaikki tuntui vaikealta. Pienen tauon jälkeen homma alkoi etenemään. Saatiin leikattua työtasoon hellan aukko joka tuntui tosi vaikealta ja pelottavalta, miten saadaan aukosta oikean kokoinen ja suora! Toinen pelottava asia oli ovenkahvojen laitto, nekin kun pitää niin tarkkaan mitata että tulevat oikeaan kohtaan.
Molemmat onnistui. Osa kahvoista on paikoillaan ja hella paikallaan, tosin sähköjä ei ole vielä laitettu.

Tällä hetkellä kuvat näyttää ehkä siltä että aika perus Ikean valkoinen keittiöhän tuo on joo. Mulle tämä taas on unelmien täyttymys, olen pitkään haaveillut mm. tuollaisesta altaasta. Se mikä antaa tälle keittiölle oman, meidän näköisen mausteensa ovat sitten tapetti, värikkäät astiat avohyllyillä jne. Toistaiseksi keittiö on hyvin väritön, mutta tuo tuosta taatusti muuttuu kunhan saadaan joskus tavarat sisään! Vaikka kaunis on näinkin.

Huvittaa tuo ohjevihkojen pino, tuossa ei ole edes läheskään kaikki ohjeet! Kertoo kuitenkin siitä että niitä on tullut tuijotettua aika paljon viime aikoina, onneksi enää ei juurikaan tarvitse. Keittiö odottaa enää oikeastaan sähköjä ja välitilan kaakelointia.(Plus kaikkea pientä näperrystä ja hiomista) No, jääkaappikin vielä puuttuu, toiv tulee pian…

Mä yritän houkutella miestä kaakeloimaan itse tuon välitilan. Hänen ammattitaitoinen ystävänsä on luvannut sen tehdä, mutta tuo ystävä on auttanut niin paljon että hävettää pyytää enää apuja. Uskoisin että osaisimme itsekin. Onko kellään kokemusta moisesta työstä, onko vaikeaa? Pitääkö jotain tärkeää tietää?

Loppuun pakko sanoa että ihmeen vähällä riidalla ja hyvällä yhteistyöllä ollaan miehen kanssa kahdestaan tuota keittiötä kasattu! Kinaa riittää kyllä joo, mutta mitään ei ole paiskottu vielä seinään tms.:D Poikakin niin kiltisti jaksanut touhuta omiaan sillä aikaa. Kuitenkin aika stressaavaa ensimmäistä kertaa ikinä rakentaa keittiö, ollaan purettukin työtämme ties kuin monta kertaa, ja rakennettu uudestaan, korjattu ja tuumailtu ratkaisuja. Kyllä se vähän syö ihmistä.

Mistähän sitä vielä riittäisi energiaa ja intoa tehdä loput huoneet? Musta tuntuu että se into on aika kadonnut just nyt… Ei sillä että en olisi tyytyväinen työn jälkeemme, mutta raskasta aina aloittaa alusta uusi huone kun ne tylsimmät rapsuttelut on ensin. Mies aloittanut jo olohuoneen kattoa, mutta se on niiiiiiin hidasta…
Toisaalta odotan innolla että pääsemme kurkkaamaan olohuoneen muovimaton alle, onko sielä kuin hieno lattia alla?! Siitä alkaakin sitten mun osuus, lattian rapsuttelu… Jipii…:D

-Henna-

Ps. Toivottavasti ei ole kovin tylsää lukea tästä meidän hitaasti etenevästä remontista. Antaapahan ehkä kuvaa samantapaista remonttia suunnitteleville perheellisille, että ei tämä hetkessä valmistu.:):D Ihan eri lukea niitä blogeja joissa tilataan valmistalo ja joku ulkopuolinen tekee talon parissa kuukaudessa. Sitä jaksaa seuratakin, mutta jaksaako tätä?

Kommentit (20)
  1. Ei ole vaikeaa välitilan laatoitus, muistatte vaan jättää alareunaan silikonisaumaa varten raon (pahvinpaloja väliin tai lenkit saumanarua.) Ja laatottaessa katsoo että saumat pysyvät suorassa ja raot tasaisina. Välissä kannattaa käyttää saumanarua, helpottaa kummasti. 🙂

  2. Mun mielestä on ainakin tosi mielenkiintoista lukea teidän remontista, vaikka se edistyisikin hitaasti ja vaikka itse olen täysin erilaisessa tilanteessa (muutetaan ihan uuteen kotiin ja vielä kerrostaloon). Keittiö näyttää ja kuulostaa hyvältä, varsinkin tapetti ja värikkäät yksityiskohdat! Tsemppiä urakkaan, mä ainakin jaksan sitä seurata:-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *