Habitareen osa 2. Mitä odotan messuilta

*Kaupallinen yhteistyö: Habitare

Viime aikaisten tapahtumien jälkeen, on oikeastaan ihan kiva että on jotain mukavaa ohjelmaa ensi viikolle. Jotakin muuta ajateltavaa. Ensi viikolla on nimittäin Habitare-messut ja mä olen mukana tekemässä yhteistyötä Habitaren kanssa.

Lupasin miettiä jo vähän etukäteen, että mitä Habitarelta odotan. Kerroinkin aiemmin etten ole messuilla käynyt ennen, joten sillain en oikein ensin tiennyt mitä odottaa. Tai oikeastaan, odotan kaikkea! Mietin asiaa jonkin aikaa, ja muutama ihan konkreettinen juttu tuli mieleen, ja ne kerron tässä.

  1. Makuuhuoneen uudet ideat

Mä olen täällä jo muutamaan kertaan voivotellut meidän makuuhuonetta. Jotenkin se ei vaan ole täydellinen. Ainakin kaipaisin sinne jotain uutta tuulahdusta. Toki sielä on pari ihan selkeää asiaa mitkä mun pitäisi toteuttaa. Kuten verhojen pidentäminen, Nestorin vanha mobile alas katosta ja uusi sänky. Haluaisin kuitenkin jotain muitakin ideoita etsiä. Yöpöytä-ideaa, parempi valaistus jne. Tuossa huonetta tuijotellessa otin jo lukuvalaisimeni pois. Sängyn yläpuolella roikkui hyllyn kannattimesta valaisin, joka oli kuitenkin liian kirkas. Tilalle keksin laittaa oman puotini kukka-amppelin, joka on ihan kiva tuossa. Kaipaa vaan paremman viherkasvin siihen. Kuitenkin jotain muutakin ideaa nyt tarvisisin makkariin. Eikä mulla tosiaan ole sitä lukuvalaisintakaan enää…

2. Tauluja

Meillä on paljon julisteita, ja muutama maalaus, mutta mä olen jo pitkään kaivannut jotain vähän erilaista taidetta seinälle. Instagramista ja blogin Habitare-mainoksista olen ymmärtänyt, että taidetta tulee löytymään myös paljon Habitaresta. Kiva nähdä jos sieltä löytyisi jotain ihan uutta meille.

3. Viherkasvi-ideoita

Mä olen huono kasvien hoitaja, mutta aina niitä kaipaan kotiin. Jotain uutta ideaa tosin tarvitsisin niihinkin. Nythän isot viherkasvit ovat muotia, joten uskon että Habitaresta saan ideoita siihenkin asiaan. Tosin täytyy hankkia niitä kasveja jotka kestävät huonoa emäntää…. Lähinnä sitä ideaa kaipaankin just kasvien asetteluun, ruukkujen suhteen jne.

4. Astiat

Olen täällä blogissa aiemmin pähkäillyt myös astioiden uudistus-ideoita. Mitä kuppeja haluaisinkaan meille. Antiikkimarkkinoilta olen metsästänyt vanhoja lautasia, mutta kivat kupit puuttuu. Ehkä Habitaresta saisi ideoita. Sitäpaitsi Habitaressakin on samaan aikaan myös Antiikkimessut jota mielenkiinnolla odotan myös. Vaikkakin antiikkia olen tänä kesänä saanut ihmetellä runsaasti. Kuitenkin ihan kiva nähdä sisustamisessa se vanha tyyli sekä tämän päivän jutut samassa paikassa.

5. Asetelmat

Syksyisiä asetelmia ikkunalaudoille, ruokapöydälle, sohvapöydälle… Nyt kun meidän Nestori antaa joten kuten jo asetelmien olla rauhassa, haluaisin niihinkin jotain uutta ideaa. Jotain vihreää, kuparia, kasveja ja kynttilöitä…. Tai jotain ihan muuta!

Mulla on siis kovat odotukset messujen suhteen! Saas nähdä miten käy. Onneksi äiti lähtee mukaan, koska joudun ainakin Nestorin ottamaan mukaan. Tosin kuulin että Habitaressa on lapsillekin osasto: Habi kids.

Habitare-messut ovat siis Helsingin Messukeskuksessa ensi viikolla 7-11.9. Habitaren omat sivut löytyvät täältä.

-Henna-

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *