DIY: Kesto pesulaput

Unelmien Talo ja Koti-lehdessä oli jälleen mun pieni DIY-ohje. Tällä kertaa tein kestolappuja, joita olen halunnut tehdä jo kauan. Käytän itse melko vaihtelevasti vanulappuja. Nyt olen taas alkanut käyttämään kasvovettä, ja siinä tarvitaan tietty pesulappuja. Joskus käytän myös niitä meikinpoistoon. Tosin tällä hetkellä käytän siinä tarkoituksessa Konjac-sientä, joka on myös hyvä vaihtoehto, jos ei halua päivittäistä roskaa vanulapuista. Konjak-sieni jättää myös ihon ihanan pehmeäksi.

Tosiaan kesto pesulappuja halusin tehdä juurikin siksi, ettei tulisi turhaa roskaa vanulapuista. Lisäksi kestolaput ovat kauniita lasipurkissa kylpyhuoneen hyllyllä. Ne on helppo pestä pesupussissa muun pyykin joukossa. Lisäksi niitä on helppo tehdä vaikka telkkaria katsellessa. Sopivat myös täydellisesti lahjaksi!

Kesto pesulaput:

Tarvikkeet: Bambu-tai puuvillalankaa, virkkuukoukku, neula ja sakset.

  1. Virkkaa 5 ketjusilmukkaa. Sulje renkaaksi piilosilmukalla.
  2. Tee kolme ketjusilmukkaa. Virkkaa 10-11 pitkää pylvästä edellisen kerroksen ketjusilmukkarenkaaseen. (2 pylvästä aina yhteen ketjusilmukkaan. ) Sulje kerros piilosilmukalla.
  3. Tee taas kolme ketjusilmukkaa, jatka kerrosta pitkillä pylväillä. Virkkaa noin joka toiseen edellisen kerroksen silmukkaan yksi pylväs, joka toiseen kaksi. Sulje jälleen piilosilmukalla.
  4. Tee samoin vielä yksi kerros. Jos työ meinaa kaartua kupiksi, lisää tai vähennä pylväitä oman käsialan mukaan. Päättele työ.

Tein itse omat lappuni vähän kokeilemalla, ja tosiaan tässä täytyy vähän oman käsialan mukaan katsoa, paljonko pylväitä tarvitaan. Varsinkin kolmanteen riviin. Yleensä tein ihan kierroksen loppuun yhden tai kaksi ylimääräistä pylvästä, jotta sain kierroksen nätisti kiinni.

Omissa lapuissani on ehkä hiukan turhan karhea lanka omaan makuuni. Pehmeämpi lanka toimisi paremmin ainakin kasvoveden kanssa. Toisaalta meikinpoistoon sopii hyvin karheakin lanka. Omat lankani ostin Ekolikalta täältä. Itselläni on myös puodissani ihanan pehmeää ekobambulankaa, joka sopisi tähän täydellisesti myös. Sitä löytyy täältä.

Meillä on kohta eka lomaviikko takana, kolme vielä jäljellä. Puodillakin on nyt niin hiljaista, että tässä just kaupan ollessa auki, mietin että ottaisko vaan suosiolla itsekin lomaa… Toisaalta, nyt on kivaa laittaa tarjouksia ja suunnitella puotia, koska puoti täyttää parin viikon päästä VUODEN! Mun puoti on vuoden vanha jo, jee!

Mukavia virkkaushetkiä,

-Henna-

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *