Blogimietteitä ja arvonta

Mulla on ollut blogissa taas sellainen aika, etten tiedä oikein miten jatkaisin. Jumittaa. Tuntuu ettei ole mitään asiaa, eikä myöskään aikaa blogia kirjoittaa. Tai no, jos olisin motivoituneempi ja olisi asiaa, ehkä saisin paremmin revittyä aikaa tähänkin.

Puotini täyttää ensi viikolla vuoden, ja olen tietoinen että tämä vuosi on vienyt aikaa myös blogistani. Toisaalta koen että puoti ja blogi kulkee osittain myös käsikädessä. Mulla on kuitenkin pienen lapsen kanssa melko rajallinen aika olla koneellinen tekemässä töitä tms. Silloin kuin se pieni hetki on, se yleensä menee puodin asioihin. Monesti mietin kyllä että olisi kiva kirjoittaa tännekin, mutta ei ole kuvia vaikka olisi asiaa. Tuntuu että kodista on joka ikinen nurkka kuvattu tuhat kertaa, mitään uutta ei ole kotona tapahtunut. Lisäksi kaikki 2-vuotiaiden vanhemmat tietää, mitä se elämä on kun toinen sotkee ihan kokoajan. Saatikka kun muutkin perheessä välttelee siivoamista ihan kiitettävästi. Ei siinä kaaoksessa inspiroi ottaa kuvia.

Blogin lopettaminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Ei vielä. Ehkä vielä joku päivä voin todeta ettei kukaan enää ehdi lukea blogeja, sitten lopetan. En kuitenkaan vielä. Kaipaan vaan taas uutta motivaatiota ja ideoita. Joten olisi kiva jos laitatte ideoita, mitä haluaisitte blogista lukea?

Tiedän että joku vastaa että sijaisvanhemmuudesta juttua. Tämä on kuitenkin asia josta en voi juurikaan kirjoittaa. Ymmärrätte varmasti. Voin kertoa nyt että meillä menee hyvin. Lapsi on, ei pelkästään solahtanut hyvin porukkaamme, vaan tuonut lisää eloa ja hyvää energiaa perheeseen. Tutustuminen on edennyt yllättävän luonnollisesti. Liekö sitten sekin auttanut, että olemme osanneet varautua pahimpaan. Sekä se, että olemme odottaneet tätä niin kauan. Tiedän että elämme vielä rauhallista tutustumisvaihetta, ja arki tulee olemaan myös tylsää arkea, niinkuin aina. Sellaista se elämä kuitenkin on, ja hyvä niin. Nyt kuitenkin olo on hyvä, meillä kaikilla.

Samilla on vielä 2,5 viikkoa lomaa, joten me keskitytään tämä aika vielä enemmän ja vähemmän lomailuun. Just palattiin eilen yhden yön lomalta Tampereelta. Nyt pari päivää kotona töitä ja pihahommia, viikonloppuna edessä on Fiskarsin antiikkipäivät. Lähdetään ystävän kanssa käymään taas perinteisesti etsimässä antiikkia ja viettämään aikaa ihanassa Fiskarsissa. Fiskarsista laitan varmaan jotain kuulumisia tännekin. Samikin haki kasvihuoneen tänään, eli siitäkin ehkä joskus juttua tulossa, kunhan päästään tarttumaan projektiin. Tekemistä siis riittää lomallakin.

Loppukesästä alamme kuitenkin pikkuhiljaa palaamaan arkeen, ja toivon että voisin täysin paneutua syksyllä blogiin ja puotiin. Syksy on mulla muutenkin hyvin inspiroivaa aikaa sisustamisen ja käsitöiden suhteen. Se aika kun arki ja päivärytmi alkaa, eikä pimeys ole vielä nielaissut fiiliksiäni. Joten kaipaan kovasti apuanne, mitä kaikkea haluaisitte varsinkin syksyllä täältä lukea. Ehkä joku juttusarja taas, kun remppa-sarja loppui?

Laitetaan porkkanaksi teille vastaajille arvonta. Kommentoimalla tänne blogiin, tai tämän postauksen Facebook- tai Instagram-kuvaan, voit voittaa 15€ lahjakortin puotiini. Sen voi käyttää joko täällä puodilla paikan päällä, tai verkkokaupassa. Osallistua voi perjantaihin 7.7 klo 18 mennessä.

Nyt mun täytyy jatkaa kirjanpito-aineiston keräämistä. Vitsi miten tylsää puuhaa…

-Henna-

 

 

 

Kommentit (29)
  1. Tykkään todella paljon blogistasi ja sisustustyylistäsi. Postauksia on kiva lukea vaikka olen itse täysin eri elämäntilanteessa, lapseton ja asun pienessä kerrostalokämpässä. Olisi kiva lukea (ehkä tullut ennenkin jo) mistä itse haet inspiraatioo sisustamiseen. Ehditkö itse seuraamaan blogeja. Tai onko vaikeaa löytää kivoja tuotteita puotiin, mikä on parasta puodin pitämisessä, aiotko laajentaa vielä joku päivä tms “unelmia” puotiin liittyen. Toivon todella ettet lopeta blogia vaikka postauksia tulisikin vain harvoin 🙂 niitä on aina kiva lukea ja kuvat on ihania. Ihanaa loppukesää sinulle ja perheellesi 🙂

  2. Olen tainnut seurata blogiasi jostain niilä paikkein, kun muutitte toiselta puolelta taloa toiselle. Ehkä. Joka tapauksessa blogiasi on aina mukava lukea eikä haittaa yhtään, vaikka olisi vähän rakoakin kirjoitusten välillä, että nauttikaa vain lomasta. Blogit elävät miun mielestä samaan tahtiin kuin oma elämäkin. Välillä lujempaa ja välillä rauhallisemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *