Aulan remppasuunnitelmia

Mä ajattelin kertoa jatkoksi aiempaan remppapostaukseen liittyen että missä nyt mennään.
Mua on häirinnyt aina suunnattomasti meidän kamala aula. Olen yrittänyt sitä sisustella edes jotenkin mutta eihän se juurikaan auta. Nyt kun remontti vielä siirtyi sinne, niin kaunista ei tietenkään ole. Muovimatot, hämärä tila jne.

Oman osansa rumuuteen on lisännyt vielä koiramme Unto. Sehän on repinyt kaikki vanhat tapetit kaikkialta mistä yltää. Meidän ulko-oven väliovi on myös aivan järkyttävän näköinen, sekä listat välioven ympärillä. Nekin lisää työtä kun joudutaan paikkailla koiran tuhot. Onneksi koira ei ole päässyt kauniin ulko-ovemme kimppuun.

Niitä on kuitenkaan turha voivotella, kuopan pohjalta tie on vain ylöspäin. Täytyy tosin toivoa että koiran sekoilut olisi vihdoin sekoiltu ettei remontointi mene hukkaan.

Unton peti on aulassa, ja olemme aloittaneet työt toiselta puolen aulaa. Meidän piti jo viikko sitten aloitella tapetointiakin mutta ei olla ehditty. Heti kun on aikaa, tapetoidaan osa huoneesta. Osa muovimatosta on irti, kattomaalia ei tarvitse kokonaan poistaa. Aula voisi valmistua suht nopeastikin jos aikaa sille vain olisi.

Aulaan tulee ekassa kuvassa näkyvää William Morrisin Golden lily-tapettia. Tapetin alapuolelle tulee taas panelointi niinkuin esim keittiössä on. Lautalattiaan maalataan ruudukko.

Haluaisin ruudukon johon tulee ns. reunat myös. Esimerkkinä ylempi ruutulattiakuva. Lisäksi mua houkuttais hirveästi tuo idea että lattia jäisi puun väriseksi ja vain ruudukko maalattaisiin. En tiedä onko meidän lattia tarpeeksi hyvässä kunnossa tuohon ideaan… Tuossa ei niin haittaisi aulaan herkästi tulevat naarmut.

Kattoon tulee olohuoneen kristallikruunu. Untolle täytyy jättää tilaan joku kiva peti. Lisäksi täytyy miettiä vaatesäilytystä tilassa järkevästi. Haaveena tilaan on vanha puinen vaatekaappi. Lisäksi tarvitaan joku pystynaulakko vieraiden takeille sekä jotain muita säilytysratkaisuja.

Eniten pohdintaa aiheuttaa tilan värit. Muuriseinien, paneloinnin sekä lattiaruudukon värit pitäisi valita. Tapetista jos nappaa sävyjä, niin sielähän olisi tarjolla vaaleaa sinistä/turkoosia, beigeä pohjavärinä, vihreää, lohenpunaista… Jotenkin olen nähnyt päässäni tilan melko tummana. Toisaalta aula on suht pimeä, ja tummat pinnat vielä lisää pimeää efektiä kun toisaalta haluaisin avaraa tunnelmaa… Väreillä on siis paljon väliä.

 Lattia voisi ehkä olla myös beige niinkuin esim keittiössä ja siinä vaalean turkoosi ruudukko. Muuriseinät voisi olla beiget niinkuin nytkin tai jopa vaalean siniset myös. Panelointi… en tiedä. Mietin tumman ruskeaakin muureihin, mutta jos vaatekaappi tulisi olemaan ruskea ja sen paikka on muurin edessä, niin sehän häviää seinään.
Täytyy kyllä tarkkaan miettiä miten värit toimisi hyvin yhteen. Liian kirjavakaan ei ole hyvä. Ehkä voisi olla jopa beige muuriseinä ja lattia, kauniin ruskea paneeli ja ainoa väri olisi turkoosit ruudut. Hmm… Pinterestistä nappasin yläkuvan, jossa sininen sopii ihan kivasti tapettiin. Vaikka tummaa tulisikin, valkoiset lattialistat ja paneelin reunalista raikastaisivat vähän. Valkoista pitää joka tapauksessa olla jossain raikastamassa.
Saa nähdä mihin päädyn, pitäisi keksiä joku hyvin toimiva kokonaisuus. Ehkä päätöstä auttaa kun tapetoi seiniä ensin.

Yllä vielä kuva jonka värimaailmasta pitäisin aulassa.

Asiasta viidenteen. Mä muuten myin meidän sohvan tänään. Olohuone on melkoisen autio tällä hetkellä. Uusi sohva on mielessä, mutta katsotaan koska ehdin uuden käydä ostamassa. Jos saan sen mitä haluan, olohuoneeseen tulee ihanasti enemmän tilaa. Tulevassa sohvassa ei ole divaaniosaa, minkä puuttuminen tekee tilasta huomattavasti ilmavamman. Lisäksi haluan ehdottomasti sohvan jonka alta pystyy helposti imuroimaan. Edellisen sohvan alta löytyi 10 kiloa karvaa ja ties minkälaista lelua ja lelun osaa. Ei hyvä, kun meillä kasvaa taas tuleva taapero.

Laitan sohvakuvia heti kun sellainen meille saadaan!

-Henna-

Linkit kuviin täältä ja täältä

Kommentit (6)
  1. Kivoja aula ideoita sinulla, nuo morrisin tapetit ovat kyllä houkuttelevia, tykkään kovasti. Lattian ruudutus pomppasi esille, olen maalannut meille kahteen ns."tuulikaappiin" ruudutuksen, tykkään "matoista" tosi paljon ja ne tuovat kyllä ihan omanlaistaan särmää ja näin jälkeen päin, nuo lattiat olisivat tosi tylsiä ilman ruutujaan. Voit käydä katsomassa kuvia työstä blogistani http://vaaleanpunaisiaunelmia-annariga.blogspot.fi/2014/02/kun-mina-eteiseen-maton-maalasin.html. Eteinen tunnisteella löytyy lisää kuvia. Tsemppiä värivalintoihin, sulla on onneksi iso paletti mistä alkaa vaitsemaan, mutta varmasti sitäkin vaikeampi 😉

    1. hennaasemalta
      16.3.2015, 19:24

      Kiitos! Totta, mä uskon kanssa että siitä tulee tosi kiva! Sellainen kiva tervetulo-toivotus heti eteisessä kun on kaunis lattia! Täytyy tulla kurkkaamaan.:)

  2. Kauniin tapetin olet valinnut ja lattia tulee näyttämään hyvältä! Oletko koiralle kokeillut koskaan Adaptil-pantaa? Meillä auttoi eroahdistukseen, kaksi pantaa meni mutta loppui meidän perään huutaminen.

    1. hennaasemalta
      16.3.2015, 19:26

      Mä oon kokeillut meidän koiralle varmaan ihan kaiken… Ammatti-kouluttajakin kävi, mutta lopulta se mikä tehosi oli hitaasti sekunti kerrallaan yksinoloon opettaminen ja se että ulos menee niin että koira ei näe… Pääosin tilanne on jo helpottanut mutta koska tahansa voi alkaa myös uudelleen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *