Ajatuksia ja uusi kalenteri

Sitä on kyllä ihan päivistä sekaisin taas. Ei ole yhtään perjantai-olo. Siis sellainen riemukas “jee, perjantai-olo”. Vaikka kuinka yritin ajatella positiivisesti, päivän harmaus ja maailman uutiset jotenkin veti mielen vähän matalaksi. Onneksi meillä oli vieraita ja onneksi keksin polttaa edes kynttilöitä niin päivästä tuli kuitenkin ihan hyvä. Meinasin jo kirjoittaa fiiliksiä Ranskan tapahtumista tähän, koska tänään on oikeasti itkettänyt nuo uutiset ja ahdistanut. Toisaalta, ne asiat ei edelleen kuulu tänne blogiin. Kaikesta huolimatta koitan tuoda edes jotain pientä iloa päivään osaltani. Kertoa mikä mua ilahdutti tänään ja mistä sain voimaa.

Tänään mua ilahdutti läheiset ja lapset. Aamu meinasi lähteä kiukuttelulinjalle molemman pojan kanssa, mutta lopulta me naurettiin. Miki odotti koko päivän Pokemon Go-peliä josta jopa minäkin vähän innostuin, ja jopa mun äiti. Totesin Mikille: “Voitko uskoa, mummi katsoo youtubesta pelivideoita!” Kun äitinikin halusi tutustua tähän uuteen erilaiseen peliin. Kyllä oli harmi ettei sepeli  sitten vielä tänäänkään tullut Suomeen… Nestori taas oli oma pälpättävä ja touhukas itsensä.

Oli myös luksusta kun kerrankin ehdin kaivaa kalenterit esiin ja askarrella. Olin oikein päättänyt että tänään saa nettikauppa, remppa ja blogi odottaa ja keskityn ihan muuhun. Mullahan on siis niitä kalentereita nykyään kaksi. Kerroin täällä aiemmin innostuneeni kalenteriaskartelusta ja tosiaan menin ja tilasin toisenkin kalenterin. Webster pagesin Color crush tuli mulle ihan siksi, että Happy planner on hankala kuljettaa. HP on tosi painava, iso ja taipuisa. Tarvitsin ehdottomasti mukaan otettavan kalenterin. Mulle tuli personal-kokoinen, eli vähän pienempi, Color crush. Tuo on niin suloinen! Kaunis kuin karkki. En vain osaa sitä koristella niin kuin happy planneria, vielä tarvitsee vähän etsiä sitä omaa tyyliä… No eiköhän tämä tästä. Teippejä sun muita löytyy ainakin hyvin kun on oma kauppa josta niitä saa, haha! Tosin olisi tietty kiva jos jotain jäisi myytäväksikin…

Teissä lukijoissa ei vielä vissiin hirveän montaa kalenteriaskartelijaa ole, mutta odottakaa vaan, tämä harrastus paisuu.

Mies laittoi eilen loput paneelit aulan seinään ja kattovalaisimet paikalleen. Huomenna mun on pakko maalata vihdoin loput paneelit jotta päästään siitä urakasta vihdoin eroon… Rasittavaa katsoa koko ajan kun hommat on aina vaan kesken. Onneksi ollaan siis kotona koko viikonloppu.

Kivaa viikonloppua teillekin, toivotaan aurinkoa!

-Henna-

Ps. Kiitos kannustuksesta kaupan osalta, tilauksista ja tykkäyksistä. Sekä ideoista että mitä ottaisin kauppaani myyntiin!

 

 

 

Kommentit (3)
  1. En ole ennen kuullutkaan kalenteri askartelusta , mutta nytpäs kuulin. Tiedä vaikka vielä tekisinkin. Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

  2. Itse olen muutaman kuukauden harrastanut enempi tai vähempi bullet journalin tekoa. Se on vähän samaa ja vähän eri hommaa, mutta pystyn kyllä yhtymään tuohon innostukseen 😀

    1. hennaasemalta
      17.7.2016, 23:07

      Joo mä olen Facebookin kalenteriryhmissä kuullut bullet journalista. Jonkin verran tiedän mitä se on, mutta hiukan olen kyllä pihallakin aiheesta. 😀 Tarkoitus olisi tutustua vähän tarkemmin koska vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *