Maauimalassa ja kotikuvia

Muutama räpsy kotoa, silloin kun oli vielä siistiä. Enää ei todellakaan ole, sen verran ollaan taas nautittu pelkästään ulkoilusta ja auringosta. Makkaristahan mä laitoinkin vasta kuvia, mutta tuossa vielä pari kuvista ulkopuolelle jäänyttä kulmaa. Nestorin sänkykin on edelleen meidän makkarissa, vaikka piti siirtää se jo ajat sitten. Toisaalta mä pidän kyllä pojat mielellään suht lähellä tässä isossa talossa. Joten mikäs kiire meillä.

Mä oon tässä nyt tehnyt vähän päätöksiä töiden suhteen. Näin hoitovapaalla olisi kyllä vähän pikkurahan puutetta, joten paria työideaa tuossa pyörittelen ja käynnistelen pikkuhiljaa. Senkin takia saattaa nyt tässä kuussa olla blogissa vähän hiljaisempaa. Toki muutenkin blogi vähän hiljenee näin kesällä. Mun puolesta, että myös lukijamäärienkin puolesta. Tottakai, varsinkin näillä keleillä. Nautitaan mieluummin vaikka kirjasta riippumatossa keinuen.

Me oltiin eilen keleistä nauttimassa Espoossa. Käytiin katsastamassa Leppävaaran uusi maauimala. Vähän ristiriitaisin tuntein itseasiassa. Siis alue jossa on samassa maauimala, angry birds-leikkipuisto, skeittiparkki ja pelikenttiä, ihan parasta, varsinkin jos olet ala/yläaste-ikäinen ja asut vieressä. Niissähän se kesä menee kevyesti juostessa. Itse olin lähinnä aivan poikki kun ensin matkustettiin junalla helteessä paikalle. Sitten ryysättiin hirveässä ihmismäärässä ja koitin pysyä vauhdikkaan 1,5 vuotiaan perässä. Maauimala oli kyllä kiva, mutta ihmismäärä kamala. Suihkutilat oli aivan tukossa, siis oikeasti vähän vaarallisen tukossa. Lisäksi ihmeteltiin eikö altaalle tosiaan pääse muuta kautta kuin sen ahtaan suihkutilan. Alueelle olisi saanut viedä rattaat, mutta hyvä kun mahduttiin ilman rattaita suihkujen läpi, taapero ja tavarakassi sylissä. Aina en ihan ymmärrä mitä suunnittelija on näissä asioissa miettinyt… (Tai sitten me ei vaan taas osattu.)

No joo, uimaan sentään päästiin ja pojilla oli kivaa. Mä vaan itse kaipaisin mökille jossa saa uida rauhassa ihan omalla porukalla. En oikein välitä ihmismassoista. En sitten yhtään.

Asiasta viidenteen. Muistin että mulla on yksi puusohva ullakolla, joka on kuitenkin tosi matala. Nyt mietin että jos siihen hommaisi patjan nostamaan istuinkorkeutta, ja veisi keittiöön ruokapöydän ääreen. Hmmm… Mies varmaan ilahtuu tästäkin ideasta… Taas kannetaan huonekaluja!:D

No katotaan nyt koska jaksetaan.

Koululaisille tsemppiä, ihan viimeiset rutistukset enää, sitten alkaa L-O-M-A!

-Henna-

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *