Kevätmessuilta ideoita ja kuulumisia

Pahoittelut alkuun blogihiljaisuutta. Mulla on kuntoilu ja kiireet vienyt aikaa pois tästä kirjoittelusta. Yleensä kirjoittelen blogia illalla mutta nyt innostukseni lenkkeilyyn vie senkin ajan pois. Pitäisi opetella kirjoittamaan vaikka aamupäivällä Nestorin nukkuessa. 
Mut täällä oon nyt, ja ajattelin tulla jakamaan kevätmessujen kuulumiset.
Sain tosiaan ystävältä pääsylipun, joten käytiin tänään katsomassa josko saisi jotain ideoita. 

Mitään hirveän ihmeellisiä juttuja ei tullut vastaan. Mielestäni sisustusosasto oli jotenkin todella onneton, ja sen kiersimme vain nopeasti. Myös puutarhaosasto joka eniten kiinnosti, oli pienempi kuin odotin. Katselimme kuitenkin saunaosaston läpi, paljon hienoja saunoja mutta ei sitä mitä meidän pihalle haetaan. Yksi kiva juttu oli tuo viherkatto, josta olen aiemminkin maininnut että olisi kiva. Se voisi sopia saunarakennukseen jos sellainen saadaan. Toisaalta saunarakennus jää niin tuohon sivuun että katto ei ehkä pääse siinä oikeuksiinsa.
Messujen pihoissa oli paljon käytetty huvilasta ja huussistakin erittäin tutuksi tullutta kunttaa. Tai mulle se on ainakin sieltä tuttu. Eli sellaista siirrettävää metsämaata jossa on mustikkaa ym. Me ollaan kälyn kanssa mietitty että joskus mökkimme nurmikon voisi vaihtaa kuntaksi. Rakentaa lisäksi isoja terasseja ja kulkuyhteyksiä rannalle laudasta. Messuilla oli myös kivasti kivetyksistä tehty niitä polkuja. Eipä tarttisi jatkossa juuri mökin pihaa hoitaa jos sen muutoksen tekisi!

Mä edellisessä postauksessa haaveilin siitä sohvaryhmästä pihallemme. No yläkuvan sohvaanhan ihastuin täysin! Olisi just sitä mitä haluaisin, ja toki mielessä kävi ajatus että tuollaisen tekisi itse. Tuollainen paksu lankku ja säänkestävä kangashan on varmasti kallista mutta niin varmasti valmis tuotekin. Niin tai näin, tätä asiaa täytyy pohtia ja kehittää.

 Messuilla oli myös jätelavoista tehtyjä sohvia. Vastaavaahan suunnitellaan mökille uudistetulle terassille. Me nimittäin viime kesänä laajensimme sielä terassia ja nyt siihen mahtuu sohva ja kunnon ruokapöytä.
Ihania tulppaaneja myytiin messuilla parhaimmillaan 10€/50 kpl mutta mä jätin ne nyt väliin. Sen sijaan löysin kympillä lastenruokakirjan josta täytyykin alkaa kokeilemaan meidän soseruokailijalle uusia ideoita!

Kevään ekat mansikatkin tuli ostettua. Isoja ja pohjalla vähän mätiäkin, mutta parempia kuin pakkasen marjat.

Meillä ei Miki lähtenyt tänään virpomaan, ei ole itseasiassa koskaan ollut. Jospa ensi vuonna lähtisi pikkuisen Nestorin kanssa. Sen sijaan piilotin muutaman suklaamunan pojalle. Hän tosin totesi että ei ne tiput ja puput niitä piilota, äiti ne laittaa! Etsiminen on silti yhtä kivaa.
Äiti itse ei taas syö suklaan suklaata koko pääsiäisenä (yhyyyy!!) koska äiti päätti nyt ottaa itseään niskasta kiinni. Aloitin superdieetin maanantaina, loppuu tuo järjetön herkkujen syöpöttely. Ei ole ollut edes kovin vaikeaa, jatkuva kokkailu on ainut miinus mutta olo on virkeämpi kuin kuukausiin.

Kohta tapetoimaan ja uutta viikkoa kehiin,

-Henna-

Pihahaaveita

Vaikka tänään aamulla ulkona olikin täysi talvi, mä haaveilen silti jo kesästä ja pihalla löhöilystä. Kukapa ei haaveilisi, kyllä sitä lämpöä jo kaipaa…
Meillähän on piha edelleen ihan tekemättä, hiekkalaatikko kyllä löytyy, trampoliini ja ruokailuryhmä. Siinä oikeastaan kaikki.
Mä kaipaisin kovasti pihalle jotain kunnon löhöily-ja hengailupaikkaa. En vaan tiedä millaisia. Polyrottinkiset pihakalusteryhmät ei ole yhtään meidän vanhan pihan juttu.
Hobby hallilla olisi kuitenkin tänä kesänä jotenkin tosi kiva puinen sohvaryhmä. Onhan tuokin aika moderni, mutta uskon että se istuisi meidän pihaan ihan hyvin.

Meillähän on tarkoitus joskus rakentaa saunarakennus pihalle varastorakennuksen viereen. Meillä on just lupahakemusjutut sen suhteen kesken. Haaveilen että saunan viereen saisi paljun ja pienen terassin jossa sohvaryhmä voisi sitten joskus olla myös.
Toistaiseksi sohvan voisi laittaa tuohon ruokailuryhmän tilalle pääoven viereen. Sekaan romanttisia tyynyjä, värikkäitä astioita, yrttejä ja lyhtyjä.
Etupihalle eli radan puolelle vuorostaan haaveilen tasaista nurmikkoa ja pientä metallista pihakalustoa, joka myös Hobby hallista löytyisi. Siinä voisi juoda teet aamuauringossa. Aurinko kun tulee itse pihan puolelle vasta iltapäivällä.
Oi että, pihasta tulee kyllä ihana sitten kun sen kimppuun ehditään!

Hobby hall haastoi bloggaajat sisustamaan täydellisen terassin tai parvekkeen. Haasteessa siis minäkin mukana. Voit äänestää suosikkiasi täällä ja osallistut samalla arvontaan. Kampanja-aikaa on 12.4.2015 asti.

Olisipa hienoa voittaa, niin saisi vähän taas pihahaaveita eteenpäin.

-Henna-

8x uudistunut puutalo-kirja

Tässä on nyt kirja, jollaista olen toivonut jo pitkään kirjakauppoihin. Kirja jossa on samassa paketissa kunnostusta ja sisustusta. Kirja jossa annetaan vinkkejä vanhan puutalon ostoon sekä kunnostukseen. Sekä jossa on monta kaunista kotia. Sellainen kirja jota Suomessa ei oikeastaan ole vielä. Mikä hienointa, meidän koti saa kunnian olla kirjassa mukana!
Se kirja on 8x uudistunut puutalokoti-kunnosta ja sisusta (Tammi).

Kirjan ovat kirjoittaneet ja kuvanneet Suvi ja Sebastian Segercrantz. Tämä pariskunta on rempannut omaa vanhaa taloaan Espoossa jo vuosia, joten tietävät kyllä mistä kirjoittavat.
Kirja on täynnä hurmaavia Suvin ottamia kuvia. Kuvissa näkyy ihanasti rento perhe-elämä. Kohteista näkee lähtötilanteen sekä tilanteen johon ollaan nyt päästy.
Kirjan kohteet ovat kaikinpuolin hyvin erilaisia puutaloja. Kohteiden lähtötilanteet ovat erilaisia, remontin tekijät ovat aloittaneet eri taidoilla. Mehän ei esimerkiksi tiedetty remontoinnista mitään, mutta muissa kohteissa on ihan ammattilaisiakin. Talot ovat eri aikakausilta, ja ne on tarvinneet eritasoisia remontteja. Mehän ollaan tehty toistaiseksi lähinnä pintaremonttia, mutta monissa kohteissa on jouduttu ensin purkamaan paljon. Jotkut kohteista ovat jo ”valmiita”, jotkut kesken. Esim meidän kuvissa näkyy hyvin miten maalausurakka oli kesken tuolloin.

Meidän kuvat otettiin aika tarkalleen vuosi sitten. Kuvissa näkyykin hauskasti narsissit ja lasten pääsiäisruohot. Koska kuvauspäivä oli tosi sateinen, kävi Suvi vielä loppukesästä nappaamassa muutaman ulkokuvan lisää. Yhdessä kuvassa näkyykin itse talon emäntä aika pyöreänä, sielä se Nestori kölli vielä masussa.
Jonkin verran on meillä kotona asiat muuttuneet tuossa vuodessa. Ainakin se ulkomaalaus on edennyt ja mun huone valmistunut sen jälkeen. Niin ja Nestori syntynyt, joten toinen lastenhuone on muutettu vauvan huoneeksi.

Me päästiin lauantaina ihan paikan päälle ihastelemaan Suvin ja Sebastianin omaa kotia, joka kirjasta myös löytyy. Meidät oli kutsuttu kirjan julkkareihin muiden kirjassa esiintyvien kotien omistajien kanssa. Onneksi mentiin paikalle ajoissa niin kerkesin kuvata talon ennen kuin se oli tupaten täynnä väkeä.
Huomasi taas miten suuri se rakkaus vanhoja taloja kohtaan on. Joka nurkkaa katsoo niin eri silmin ja ihastellen, kun kyseessä vanha talo. Narisevat lattiat, vinot seinät ja kupruilevat tapetit toki näkee myös, mutta jotenkin ne kuuluu tavallaan asiaan eikä häiritse yhtään. Oli myös hauskaa kun talo oli täynnä samanhenkistä väkeä, perinnerakentamiseen ihastunutta väkeä.

Kun päästiin kotiin, katsoin taas omia vinoja nurkkiani innostunein silmin. Oma koti tuntui taas niin ihanalta ja innostus remonttiin alkoi taas. Tänään jatkettiinkin pitkästä aikaa tapetointia.

Suosittelen kyllä lämpimästi tuon kirjan hankintaa. Se on paksu ja hieno teos, ja Segercrantzit saavat kyllä olla ylpeitä ekasta kirjastaan! Todella hienoa jälkeä, ja toivonkin että he tekevät vastaavia vielä lisää.

Kiitos vielä kun päästiin mukaan, yksi mun haave toteutui, ja todella hienosti toteutuikin!

Kirja on jo myynnissä kirjakaupoissa.

-Henna-

Ps. Olisi todella kiva kuulla kommentteja teiltä lukijoilta kirjasta kun saatte sen käsiinne.