Meillä asuu mökö

Välillä tällainenkin kuva.
Homma jota saa tehdä kyllästymiseen asti. Tiskit koneeseen, kone päälle, tiskit pois… Voi että kotihommat voi olla tylsiä. Tai no, ei ne olisi tylsiä jos niitä tekisi silloin tällöin mutta jokapäiväisenä se on tylsää. Varsinkin kun tässä talossa tuntuu että kaikesta työstä huolimatta on aina likaista ja tiskiä.
Tosin kyllä mä eilen totesin että onhan näitä tietty kivempi tehdä kun on näin kiva ympäristö. Totesin myös että useamminkin voisi pyytää lapsia auttamaan, mutta Miki on ollut niin kiukku-iässä viime aikoina että siitäkin olisi tullut vaan kinaa lasten välillä.
Muistaako muut äidit lapsillansa olleen kiukku-ikää tässä iässä, 5-vuotiaana? Jotain erityisen pahaa kiukku-ikää siis. Muistaakseni Mikin serkulla ainakin oli samanlainen vuosi sitten samassa iässä mutta sitä jo unohti varautua itse samaan. On tämä kyllä välillä aikamoista…

Meillä on suunnitteilla että ensi viikon viikonloppuna siskoni vie Mikin leffaan ja me sillä aikaa laitetaan pojan huone ”valmiiksi”. Sitten onkin yllätys pojalle! Jospa se oma huone ja oma tila vähän rauhoittaisi herraa, nyt kun se vihdoin valmistuu! Iän lisäksi huoneen jakaminen aina uuden/uusien hoitolasten kanssa väsyttää varmasti.
Kohta mä olenkin menossa hakemaan työpöytää, verhoja sun muuta. Viikonloppuna vielä loput paneloinnit ja maalaamiset. Muutamat listat ja altaan kiinnitys jää varmaan myöhemmäksi, mutta huoneeseen voi silti jo muuttaa.

Jospa mä saisin tehtyä Unto-koirallekin sitten huoneeseen oman nukkumapaikan, ehkä Miki kuitenkin Untonsa päästää huoneeseen vaikka kuulemma ”KUKAAN ei saa tulla sinne!”

-Henna-

Ajatuksia jälkikäteen

Tuli lauantain myöhäisillaksi kova tarve kirjoittaa Hesarin jutusta, joten täällä ollaan.

Nyt on meidän 5 minuuttia julkisuudessa ohi, ja aika palata tänne tähän hetkeen. Mä olen erittäin kiitollinen että juttu Hesarissa toissapäivänä otettiin niin hyvin vastaan. Sitä tuntee itsensä tässä työssä pääosin kovin riittämättömäksi, väsyneeksi ja arki vaan rullaa niinkuin muillakin. On rehellisesti ihan kivaa välillä, kun saa oikeasti kiitosta. Kenestäpä ei olisi.
Me ollaan miehen kanssa monesti puhuttu siitä miten meidän on vaikeaa ottaa vastaan niitä ”arvostan työtäsi, nostan hattua” kommenteille joita saamme. Sitä vaan toteaa että no joo, onhan tämä kivaa olla kotona töissä ja eihän tässä nyt mitään, normaalia arkeahan me eletään. Ei meillä mitään sädekehää pään päällä ole.

Pitäisi oikeasti ottaa vastaan ne kommentit kiitollisena ja ajatella että no joo, ei tää nyt oikeasti ihan helppoa ole eikä tätä kaikki tekisi. Että ollaanhan me ihan hyviä. Miksi suomalainen on aina niin vaatimaton ja vähättelee asioitaan? Sitäpaitsi kyllä mä oikeasti tykkään tehdä työtä jolla on oikeasti joku tarkoitus! Vaikka tuntuu välillä että olikohan musta nyt edes apua, niin kyllä niitä onnistumisia tulee myös! Juuri se kun joku vanhempi kiittää avusta, tuo kukkia kiitokseksi tai entinen hoitolapsi soittaa sijoituksen jälkeen. Tai kun lapsi oppii meillä kävelemään. Tai kun pienen pieni lapsi istuu sylissä ja hymyilee mulle. Se on ihanaa!

Jonkin verran pahoitin mieleni Hesarin facebook-sivuilla käydystä ”kiintymys-keskustelusta”. Sielä muutama oli näköjään tarttunut vain nettijutun otsikkoon, liekö edes lukenut tekstiä. Puhuivat kuinka lapseen pitää kiintyä jne.
No, totesin mielessäni että herrat ja rouvat on hyvä ja kokeilee hoitaa kotonaan 12-14 lapsen vuositahdilla lapsia, jotka tulee kiireellä, puolentunnin varoitusajalla, mulla tietona vain ehkä nimi ja ikä. Tulee, on hetken, aiheuttaa suurta huolta, vie yöunet, ajan oman perheen kanssa, tuo mukanaan vanhemmat, itkee vanhempien perään ja mä olen vain ilmaa, tai se ilkeä täti joka vei hänet kotoaan, lähtee, katoaa elämästä ja tilalle tulee toinen. Rumba taas alkaa. Plus siihen päälle jatkuva epävarmuus omasta elämästä. Tässä ei kyllä pahemmin suunnitella asioita eteenpäin, sovita mitään pitkän matkan päähän, eletään viikko, kuukausi eteenpäin. Vapaa-ajan suunnitelmat saattaa heittää häränpyllyä kun vanhempi ei haekaan lasta kotilomille. Ei lähdetä extempore reissuun, ei aina edes mökille.
Mä teen niin paljon näiden eteen, etten välillä edes tajua sitä. Sitten saan lukea tuollaisia kommentteja tyhmiltä ihmisiltä. Päätin etten välitä mutta kyllä se suututtaa miten ihmiset on tunteettomia täällä netin maailmassa jossa saa huudella mitä vaan. Tiedetään muka paremmin.
Toisaalta se otsikko oli niin tyly, että en ihmettele niitä kommentteja. ”Lapsiin ei uskalla kiintyä” oli eka lause minkä näin torstaina ja aattelin että EIKÄ!!
 Mä oikeasti mietin tuota sanomaani ja totesin itselleni että kyllä mä tavallaan kiinnyn näihin. Jokainen jää mieleen, jokainen on niin lähellä mua, jokaista muistellaan aina. Pakkohan se on, tässä työssä jos missä tunteet on kovassa käytössä. Mutta mä pystyn myös luopumaan näistä, joskus mä olen rehellisesti erittäin kiitollinen tauosta.
Mun kollegat kokee hyvin eritavoin kiintymyksen, joku ajattelee kuin mä, joku sanoo rakastaneensa kaikkia. Mä en väitä todellakaan että nämä olisi yhtä rakkaita kuin oma lapsi. Mä olen kantanut oman lapseni vatsassani 9 kuukautta, elänyt pojan kanssa 5 ja puoli vuotta päivin ja öin. Lyhimmillään sijaislapsi on ollut kolme päivää ja vain itkenyt vanhempien perään. Olisin tekopyhä jos väittäisin että sellainen lapsi on yhtä tärkeä. Se olisi myös erittäin väärin Mikiä kohtaan väittää niin.
Mutta mä uskon myös että jos meille joskus tulee se pitkäaikainen sijoitettu, mä tulen rakastamaan sitä lasta. Rakkaus syntyy ajan kanssa. Olemalla ja kokemalla yhdessä. Aika ja yhteiset kokemukset tuo mukanaan tunteet ja rakkauden. Vaikka siitäkin saa kuulla kauhutarinoita, miten lapsi kapinoi ja oireilee jossain vaiheessa. Kyllä siinä ollaan sitten kaikki kovilla kun on vaan kestettävä kaikkien.

Mä olen silti niin onnekas. Tänäänkin on ollut myrskyisä ja vauhdikas päivä, kiukutteluineen ja sotkuineen. Voi että se on raivostuttavaakin. Eikä helpoin lapsista ole tosiaan ollut se oma. Ihme vaihe Mikillä, liekö hänkin väsynyt, on ollut nyt niin kova tahti meidän elämässä.
Silti sain tänään suukottaa monta päätä iltaunille. Sehän se on sitä onnea, kaiken jälkeen.

Hyvää yötä kaikille!

-Henna-

Ps. Tässä nyt vielä linkki siihen jo vanhaan juttuun.

Pps: Mä kuuntelen Jenni Vartiaista ja olen vähän herkällä fiiliksellä nyt. Luin tekstin tuhat kertaa, että voinko julkaista. Kerroinko jotain liikaa. Jos aamulla tuntuu että nyt meni överiksi niin tää saattaa kadota täältä.:D eli lukekaa nopeasti!;)

Sielä ne joulutähdet nyt on!

Alkuun iso kiitos edelliseen kommentoineille! Niitä oli hauska lukea ja nähdä että muutkin ymmärtää mitä tarkoittaa joulumieli ja sen puuttuminen. No, eihän nämä nyt kauhean vakavia asioita ole mutta eräs mun vakkarilukija (jolla on välillä pelottavan samanlaiset ajatukset kuin mulla,heh!) kirjoitti hyvin. Joulufiilis ja joulun odotus on tärkeitä koska niiden avulla pääsee mukavasti ja hyvillä fiiliksillä tämän pimenevän ajan yli. Miten sitä jaksaisikaan koko talven ilman joulua??
Mä tosiaan teidän kommenttien jälkeen pistin Bublen joululaulut soimaan, otin ekan lasin glögiä ja löysin vihdoin ne tähdet! No, joulufiilis ei täysillä iskenyt mutta eiköhän se sieltä viimeistään lumien tultua tule.:) Nyt on työtkin pitänyt niin kiireisenä ja vienyt kaikki ajatukset mutta nekin pitäisi tässä nyt tasoittua.

Joulutähdet sun muuthan kuuluu näihin ikuisiin ”voiko ne jo nyt laittaa”-kysymyksiin. Mä taas olen sitä mieltä että ne on talvitähdet. Niissä on ensinnäkin iso työ saada ne ikkunaan, joten ne saa luvan roikkua siinä sitten lokakuusta tammikuuhun. Lisäksi ne tuo kivaa valoa ja tunnelmaa nyt kun illat on niin kamalan pimeitä. Tänään ollu koko päivä.

Huomaan myös että jälleen olen niitä harvoja blogimaailmassa jotka laittaa oikeasti kunnon punaisen joulun tänäkin vuonna. Monilla joulukoristeet on tyyliin sitä että laitetaan valoja, kuusi ja kynttilöitä tms. Mikä on tosi kaunista myös! No, mä en osaa sisustaa niin hillitysti ja olen jouluhullu, joten tänäkin vuonna meillä on tiedossa kunnon joulukoristelut, ja tänä vuonna hankitaan se kuusikin. Vuosi sitten ei jaksettu kun oli juuri tullut koiranpentu taloon ja myös muutto oli juuri takana. Saa nähdä mitä se koira ja koiran huiskiva häntä tykkää kuusesta….

 Meinasin laittaa tähän Mikin huoneen kuvia mutta tosiaan huone näyttää kuvissa tosi ankealta vaikka oikeasti se ei sitä enää ole.
Tänään varmaan laitetaan viimeiset vuodat seinälle kun viikonloppuna loppui liisteri kesken. Meillä on tällä hetkellä toinen lastenhuone niin ahdas ja kovalla käytöllä mun töiden takia, joten Mikin huoneen valmistuminen tulee erittäin sopivaan saumaan! Nytkin lelut on vallannut niin isosti olohuoneenkin että hyvä kun liikkumaan mahtuu.

Ai juu, töistä puheenollen, huomisessa Hesarissa olisi juttu meistä, tällä kertaa aiheena meidän työ vastaanottoperheenä. Kiva juttu siitä mitä kaikkea tämä työ onkaan näin meidän näkökulmasta.:)

-Henna-

Ps. Lupaan ettei joulujuttuja nyt enempää vähään aikaan. 🙂