Pieni kesäprojekti

Meidän ”pikkuinen” kesäprojekti alkoi nyt sitten tänään. Suurella innolla aloitettiin ulkoseinän rapsuttelu talon eteläpäädystä. Ensin todettiin että ”tämähän lähtee irti ihan kivasti”, sitten ”vitsi kun on tiukassa”, sitten ”hemmetti kun tulee kädet kipeäksi”, sitten ”mut hei me päästiin alkuun ja ollaan jo aika hyvin tehty”, sitten käveltiin muutama askel taaksepäin ja katsottiin kokonaiskuvaa: ”Joo….”

Työtä siis riittää. Varsinkin miehellä. Mä tein tosta pienestä pläntistä ehkä yhden kymmenesosan jos sitäkään. Tuntui ettei se maali liiku mihinkään kun mulla, pienellä naisella joka ei kuntoile ollenkaan, ole mitään käsivoimia. Tosin tossa onkin sitten hyvä kesätreeni niin käsille kuin vatsalihaksille!

Hirvee homma mutta toisaalta tota on ihan kiva tehdä auringonpaisteessa ja toi on työ jota on helppo jatkaa aina kun on pienikin hetki aikaa. Lähinnä hirvittää noi korkeat paikat sitten, laskettiin että korkein kohta on radan puolella noin 9-10 metriä. Ne on todellakin kaikki miehen hommaa, mä en kiipeä mihinkään, hui!

Täydellinen talkoohomma olisi, 10 miestä ja telineet niin tuo olisi päivässä tehty tuo pääty. Katsotaan millainen porukka saadaan ekoihin talkoisiin kuun lopussa…:)

-Henna-

Ps. Narsissit alkaa kohta olemaan ohi, mitähän sitä tänä vuonna ostaisi tilalle…?

Etiketit ja elämän kiireet

No nyt on hienot etiketitkin pulloissa! Kiitos tästä jälleen lukijalle joka nämä minulle tulosti ja postitti, A, nämä tuli jo nyt, aika nopea posti!:O ja vastauksena viestiisi, Fariinisokeripaketin kyljessä on nykyään ohje 4:lle litralle simaa, senhän nyt juo kahdestaankin, eikös?:) Kiitos myös DG:n Marialle joka nämä on vuosi sitten tehnyt ja laittanut mahdollisuuden muidenkin näitä tulostaa. Juuri näiden syiden takia rakastan lukea blogeja, hyviä ideoita, inspiraatiota ja tällaisia bonuksia.:) Marian uudetkin etiketit on hirmu ihania, mutta nämä oli helpompi leikata.:D

Oletteko seuranneet sarjaa Iholla? Mä kattelen netistä välillä sarjaa ja lähinnä sarjan Mariaa johon voin hyvinkin vahvasti samaistua. Marialla on pienet lapset, uusi koti rakenteilla ja hirveä kiire ja stressi. Mun mies ei tosin kohtele mua kuten sarjassa on annettu ymmärtää että hänen miehensä kohtelee, joten siitä ei tule lisästressiä. Heidän autokeskustelunsa ovat tosin välillä kuin meillä.:D Stressiä yritetään värittää huumorilla. Vähän aikaa sitten Maria puhui kiireistään ja elämän sekamelskasta niin osuvasti että se oli kuin mun suusta.

Itsekin olen asiaa taas pohtinut kun nyt meillä kiirettä aiheuttaa jo pelkästään lastenhoito joka vie kaiken ajan. Lisäksi auto joka ei päässyt läpi katsastuksesta ja pitäisi pian korjata, sisäremontti joka ei etene ollenkaan ja pian aloitettava talon maalaus ja siihen kuuluva kaikki asioiden selvittely ym. Pihalla on myös iso pino puunrunkoja jotka pitäisi pilkkoa ja kasata varastoon.
Onko vähän liikaa ehkä kahdelle ”työssäkäyvälle” ihmiselle? Ei ihme että välillä meinaan pimahtaa ja päässä jomottaa loputon päänsärky…

Tarkoitus oli tehdä sisäremppa muuttokuntoon ennen kesää ja keskittyä sitten maalaukseen mutta eihän se tietenkään niin mennyt. Pitäisi jotenkin aikatauluttaa tämä elämä realistisesti jotta ainakin loppuisi tämä haahuilu ja stressaaminen siitä että mitä koska ja milloin, kenen kanssa ja millä rahalla. Intoa kyllä riittää kaikkeen mutta kun ihminen ei voi revetä moneen juttuun samaan aikaan.

Laitoinkin heti talkookutsun kavereille muutaman viikon päähän, josko siitä saisi jotain apua. Alkaa miehellä kyllä viikon lomakin silloin. (Loma joka on täynnä mun työmenoja)

Tuleekohan täällä meillä koskaan hetkeä jolloin elämä vähän rauhoittuisi eikä olisi miljoonaa rautaa tulessa samaan aikaan?

-Henna-

Ps. Mä en kyllä todellakaan ole yhtä tyyni ja rauhallinen kuin iholla-sarjan Maria.:D

Huvittavaa

Pakko postata kun itseäni vähän huvitti yksi huomio.

Ollaan tässä selvitelty maalien hintoja, yksi tarjous tuli jonka mukaan tähän taloon maalit (Uulan petrooliöljymaali) maksaisi reilu 1800 euroa.

Huvittavan tästä jutusta tekee se, että viime syksynä kun pyysimme maalausfirmoilta tarjouksia, ensimmäinen maalarifirmahan tarjosi mm. homepesun, pohja- ja pintamaalin reiluun 18 tuhannen euron hintaan! Siis vain maalit, ei työtä.

Hmm, pitäiskö maksaa 1800 euron maaleista 18 tuhatta???:D:D

Hiukka on nämä summat pienentynyt matkan varrella kunhan vaan itse jaksaa selvittää ja kilpailuttaa. Aikamoisella pokalla jotkut noita tarjouksia tekee.

Lisäksi kun kysyin että mistä he keksivät tällaisia tähtitieteellisiä summia kun maalit pitäisi saada muutamalla tonnilla niin he käskivät, minun asiakkaan, jatkossa ostaa heidän maalinsa jos kerta niin halvalla pystyn maalit hankkimaan.

Tällaista asiakaspalvelua, jep jep.

-Henna-

Ps. kuva viime kesältä