Villapaita jonka ihan itse tein!

Vitsi mä olen tyytyväinen, sain tehtyä elämäni ensimmäisen villapaidan!
Keskeneräisiä ja lasten pikkuisia villapaitoja ei lasketa, niitä on kertynyt muutama.

Näin jo viime syksynä jossain maalaisunelma-lehden tms kannessa ylisuuren tummansinisen villapaidan ja ajattelin että tuollaisen minäkin haluan! Kyseinen villapaita tietty maksoi paljon, ja ajattelin että kyllä minä nyt itsekin noin yksinkertaisen villapaidan osaan tehdä!
Ongelma olikin se, että en löytänyt mistään ohjetta vaikka näin yksinkertainen malli kyseessä… Projekti unohtui, kunnes uusimmassa Suuri Käsityö-lehdessä se täydellinen malli sitten pomppasi silmille! Beigenä tosin, mutta samaista lankaa sai myös petroolinsinisenä.

Ohje siis Suuri Käsityölehti nro 2/2012. Lanka on Debbie Blissin Paloma-lankaa, sävy Petrooli. Lanka on ihanan kevyttä ja pehmoista, siinä on merinovillaa ja babyalpakkaa. Lanka on myös paksua, joten työ valmistui nopeasti.
Vaikka tähänkin langat oli aika kalliit, koin että tuolla rahalla saan villapaidan lisäksi myös työnilon, joten oli tuo sen arvoistakin! Sitäpaitsi, voiko kaupasta ostettua ja itsetehtyä edes verrata toisiinsa? Itsetehdyn villapaidan kun pistää päälle, muistaa aina että minä tämän tein.:)

Hyvin yksikertainen venekauluksinen jättisuuri villapaita on sellainen joka sopii kaiken kanssa. Farkkujen, farkkushortsien ja ”maihareiden” ym kaveriksi. Tai miten olisi tukka löysällä nutturalla, tämä, kesäinen kukkamekko ja kumpparit jalassa kesäisellä kukkapellolla vaeltaessa….
Tykkään, tykkään, tykkään! Tästä tulee varmasti yksi mun suosikki, joka menee pitkälle kevättä keveytensä ansiosta. Sekä niinä viileinä kesäiltoina kuistilla teekupin ja kirjan kanssa.
Jep, villapaidasta huolimatta mun mieli on jo pikkuisen kesässä.:)
-Henna-

Kaveri

Sairastelussa on sentään yksi hyvä puoli, saa kaverikseen sohvalle näitä ihania karvaisia kavereita.

Meidän kissat ovat tänään vuorotellen köllötelleet mun vieressä sohvalla. Jokin aika sitten kun olin erittäin surullinen, Osku makasi mun vieressä kuin tukea antaen, nyt sama juttu kun olen sairaana. Kissan luonteen tuntien ne ehkä hakeutuu viereen vain lämmön takia, mutta olkoon syy mikä tahansa, nämä pienet auttavat läsnäolollaan. Tulee hyvä mieli kun sairaana saa edes seurata kun toinen on niin suloisesti kerälle kääriytyneenä.

Liekö sitten syynä kissojen terapeuttinen seura vai mieletön kasa lääkkeitä, mutta mun olo alkaakin olla parempi. Huomenna toivottavasti olen jaloillani taas.

Yhden käsityön sain valmiiksi, siitä ehkä kuvaa huomenna.

Lisäksi mies on ollut ahkera. Tänään tuli hetkellinen suru siitä ajatuksesta, että mies on lomalla ja näen häntä vähemmän kuin arkisin. Tuolla hän nakuttaa seinän toisella puolella aamusta iltaan. Lomalla voisi perheenä tehdä kaikkea kivaa mutta ei meillä.
Pakko taas kerran ajatella että tämä on väliaikaista, ja homma kuitenkin etenee. Mies asentaa keittiön kaappeja paikalleen, putket ja sähköt ovat hyvällä mallilla, lastenhuoneen panelointi on edennyt. Ehkä sittenkin pääsemme kesäksi muuttamaan, mikä tarkoittaisi sitä, että meitä ei enää erota seinä, vaan voimme rempata huone kerrallaan tuolla samalla asuen.
Mahtavaa!

-Henna-

Ps. Vielä ehtii osallistua arvontaan!
Pps.Alla toinen uusi postaus, älkää missatko.:)

Kaksi pientä elefanttia marssi näin…

Tämä Finlaysonin uusi ja retro Norsu-kuosi miellyttää mun silmää hirmuisesti!
Tämäkin kuuluu niihin ”sopii meille kuin nenä päähän”-juttuihin, ja sopii siis täydellisesti Mikin tulevaan musta-valko-keltaiseen huoneeseen.
Pojalle taidan hankkia tämän lakanasetin synttärilahjaksi jossain vaiheessa, sekä lisäksi tällä kuosilla yhden koristetyynyn. Uskon että Miki tykkää itsekin.:)

Mikistä puheenollen, olen pikkuhiljaa alkanut puhumaan hänelle kerhon aloittamisesta. Poika on aina ollut melko ujo, ja äitinsä tavoin vähän hitaasti lämpeävä, mitä tulee uusiin ihmisiin. Olen siis äitinä hermoillut jo varmaan viimeisen vuoden sitä että yritän saada pojan kerhoon syksyllä.
Tällä viikolla vien hakemuksia kerhoihin ja tähän asti poika on sanonut jyrkästi ”ei, mä en mene kerhoon milloinkaan!”

Tänään vihdoin muuttui ääni kellossa ja poika jo kyseli että koska on syksy jotta hän pääsee kerhoon?:)

-Henna-