Kotimaisuusaste nousussa

Talvikiisseli_kasvihormoni.fi-2Meillä oli töissä kiivaat keskustelut ruoan kotimaisuudesta ja kausiruoista. Taidetaan ratsastaa trendien aallonharjalla, sillä tulevaisuudentutkijoiden heikot signaalit kertovat, että näistä aiheista ollaan tällä hetkellä kiinnostuneita. Tiedostavia nykykansalaisia, etten sanoisi.

Innostuin pohtimaan meidän ruokatottumuksia näin keskellä talvea. Kotimaisuusaste on melko heikkoa, sillä pelkillä juureksilla ei meidän perhettä ruokita, lisäksi toisen juniorin melko vahvat ruokarajoitteet pudottavat esimerkiksi palkokasvit ja maitotuotteet pois ravintokolmion täytteistämme. Hetken pohdittuani ja viime viikon uutisointia luettuani tajusin kuitenkin, että kotimaisiakin kasviksia voi livauttaa ruokaan jos toiseenkin ja ikään kuin salaa lisätä kotimaisuusastetta. Näin syntyi viikon hittituote: keskitalven kiisseli!

Talvikiisseli_kasvihormoni.fi-1

Keskitalven kiisseli

  • 1 l vettä
  • 2 porkkanaa
  • 1 1/2 dl puolukoita
  • 1/2-1 dl sokeria
  • hyppysellinen suolaa
  • 4 rkl perunajauhoja
  • 1 dl vettä
  • 3 appelsiinia (veriappelsiinia ja keltaista appelsiinia)
  • 1 1/2 dl jäisiä vadelmia

Valmistus

  1. Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Mittaa vesi kattilaan ja lisää sekaan porkkanat ja puolukat sekä sokeri (maun mukaan) ja hyppysellinen suolaa (poistaa vetistä makua). Anna kiehua pari minuuttia, kunnes kasvikset ovat lähes kypsät. Soseuta halutessasi sauvasekoittimella tasaiseksi.
  2. Sekoita perunajauhot kylmän veden sekaan ja kaada kiisselin sekaan koko ajan sekottaen. Nosta kattila takaisin hellalle ja anna kiisselin pulpahtaa.
  3. Purista appelsiineista mehu. Lisää mehu ja jäiset vadelmat kiisselin sekaan.
  4. Tarjoile jäähtyneenä sellaisenaan tai vaniljajukurtin kanssa.

talvikiisseli_kasvihormoni-3

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com

Pihalla tuoksuu – pitsa?

Grillin tuoksu kertoo, milloin kevät on tullut.

pitsa_kasvihormoni.fi-1Täytyy myöntää, että kadehdin, kun naapuririvarista kantautui ensimmäiset grillauksen tuoksut ja äänet jo silloin, kun minä vasta piipahdin parvekkeella.

Noilla on kevät ja meillä lunta, ajattelin.

pitsa_kasvihormoni.fi-3Mutta nyt meillä on grillattu pitsaa ihan olan takaa ja levitetty kateustuoksuja naapurustoon tuntitolkulla. Mikään pitsa ei nimittäin vedä vertoja vajaa nelisataa-asteisessa grillissä paistetulle lätylle, joka on veivattu yön yli levänneestä taikinasta ja johon on valittu muutama herkullinen täyte. Ja tietysti se on paistettu pitsakivellä, ei ole jäänyt jumiin siihen ja siinä on vielä täytteetkin tallella (eivätkä ne ole valahtaneet hiilten sekaan sinne alatasolle, öhöm).

Parhaan pitsan tekoon olen soveltanut Yle puheen pitsakeskustelun ohjeita: Käytän hienointa pitsajauhoa, vaivaan (koneella) taikinaa puoli ikuisuutta, kohotan sitä jääkaapissa vuorokauden ja varon niin tavattoman kovasti, että en kaulitse taikinan reunoja. Siitä kaikki ohjelman osallistujat olivat samaa mieltä: ei saa kaulita reunoja. En tiedä, olisiko grilli räjähtänyt, jos olisin kaulinnut niitä, mutta en uskaltanut kokeilla. Ohjelman kuunneltuani mieluummin luovun täytteistä kuin noista kaulitsemattomista reunoista.

pitsa_kasvihormoni.fi-4

Kummityttö saa kaulita pitsapohjansa reunat mutta minä en koske omiini. Pitsakeiju pahastuu, jos tekee niin, ja kesästä tulee taatusti rakeinen.

Tomaattikastikkeen teen jo useaan otteeseen testatulla tavalla, eli paseerattua tomaattia, tölkkitomaattia ja iso kasa mausteita kattilaan sipulin kanssa ja hyvä haudutus perään. Nam. Päälle täytteitä toiveiden mukaan hyvää juustoa unohtamatta ja kas, siinä on täydellinen pitsa!

Tomaattikastike

  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ripaus chilijauhetta
  • 200 g paseerattua tomaattia
  • 400 g tomaattimurskaa
  • (2 rkl tomaattisosetta)
  • 2 rkl kuivattua oreganoa TAI nippu tuoretta
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl pestoa
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 tl suolaa
  1. Hienonna sipuli ja murskaa valkosipulin kynnet.
  2. Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa ja kuullota sipuleita siinä hetki. Lisää chilijauhe ja sekoita.
  3. Lisää tomaatit, oregano ja valkoviinietikka kattilaan. Laske lämpötilaa ja hauduta tomaattikastiketta puolisen tuntia ilman kantta.
  4. Lisä loput mausteet kastikkeen sekaan.

pitsa_kasvihormoni.fi-2pitsa_kasvihormoni.fi-5Vielä kun joku tekisi tuohon pysyvän kesäkeittiön ja kutsuisi pysyvät plussakelit Suomeen, niin elämä alkaisi vaikuttaa täydelliseltä.

It’s about time to get Spring weather here and to prove my attitude, our garden is serving pizza. Cooked in the best Big Green Egg grill. So recommended. 

Mitkä ovat sinun kevääsi merkkejä?

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com

Lastenjuhlien suolainen: texmex-voileipäkakku

texmex-voileipakakku_kasvihormoni.fi-2Tulimme juuri kummipojan synttärikekkereiltä ja voi pojat, millaista herkkua sain maistaa! Lastenjuhlissa suolaisen tarjottavan ongelman ratkaisee usein nakit ja lihapullat, jonka tämä texmex-tyyppinen voileipäkakku päihittää mennen tullen! Parasta tässä on se, että voileipäkakun voi tehdä täytteineen kokonaan itse (jos takataskussa on parhaita omia reseptejä) tai helposti ja nopeasti kaupan valmistuotteilla.

Tiedän, mitä meille valmistetaan seuraaville juniorijuhlille.

texmex-voileipakakku_kasvihormoni.fi-3

TexMex-voileipäkakku

(10-15 annosta)

  • 8 kpl kokojyväpaahtoleipää
  • 8 kpl vaaleaa paahtoleipää

Kostutus

  • 2 dl vettä + 1/2 dl limettimehua

Broileritäyte

  • 200 g maustamattomia broilerinfileesuikaleita
  • tacomaustetta maun mukaan
  • 100 g salsakastiketta (medium)
  • 100 g juustodippikastiketta
  • 1 punainen paprika
  • ensimmäiseen väliin lisäksi 70 g juustoraastetta

Guacamoletäyte

  • 1/2 purkki valmista guacamolekastiketta tai täyte tämän ohjeen mukaan
  • 100 g ranskankermaa
  • 1/2 kurkku

Kuorrutus

  • 1/2 purkki valmista guacamole-kastiketta
  • 100 g ranskankermaa
  • (juustodippikastiketta reunoille)

Koristeeksi

  • kirsikkatomaatteja
  • tuorekurkkua
  • jääsalaattia ja herneenversoja
  • nachoja

Valmistus

  1. Paahda broilerinfileesuikaleet kuumalla pannulla ja mausta tacomausteella. Jäähdytä.
  2. Kuutioi paprikaja kurkku.
  3. Leikkaa jäähtyneet broilerinfileesuikaleet pienemmiksi ja lisää joukkoon salsakastike ja juustodippi sekä paprikakuutiot.
  4. Sekoita guacamole ja ranskankerma sekä kurkkukuutiot.
  5. Leikkaa leivistä reunat. Laita leivinpaperilla suojatulle tarjottimelle neljä viipaletta täysjyväleipää vierekkäin (neliöksi tai suorakaiteeksi). Kostuta veden ja limettimehun sekoituksella.
  6.  Levitä ensimmäisen leipäkerroksen päälle puolet broileritäytteestä ja juustoraaste.
  7. Laita päälle vaalea leipäkerros, kostuta ja levitä päälle guacamoletäyte.
  8. Lisää täysjyväleipäkerros, kostuta ja levitä päälle loput broileritäytteestä.
  9. Laita päälle loput leivistä ja kostuta. Suojaa kakku kelmulla ja anna vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään, voit laittaa päälle painoksi leikkuulaudan, jolloin saat mehevämmän ja tiiviimmän kakun.
  10. Siisti kakun reunat tarvittaessa ja kumoa tai siirrä kakku tarjoiluvadille.
  11. Sekoita kuorrutteen guacamole ja ranskankerma. Levitä kuorrutus kakun reunoille ja pinnalle. Halutessasi levitä reunoille juustodippiä, jolloin kuorrutteesta tulee runsaampi.
  12. Koristele kakku värikkäästi paprikalla, kirsikkatomaateilla ja kurkulla sekä salaatilla ja herneenversoilla. Painele kakun reunoille nachoja juuri ennen tarjoilua.

texmex-voileipakakku_kasvihormoni.fi-1

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com