Kesän houkuttelevin kohde: Pionien koti

pionienkoti_kasvihormoni-1

Kuolanpioni

Jotain jäi hampaankoloon.

Kävin pionien kodissa kaksi vuotta sitten ja hankin yhden (1) pionin. Kauniin keltaisen kehrän, jonka kotimaista kukintaa odotan edelleen.

Se on ihana, olen aivan varma, en vain tiedä, milloin näen kukan livenä. Nuppua ei ole vielä tänäkään keväänä havaittavissa.

pionienkoti_kasvihormoni-2

Kuolanpioni

Tyhjensin kuitenkin hampaankoloani torstaina ja sieltä löytyi aika iso pionijuurakko. Yhdistimme nimittäin Teknisen tuen työmatkan ja minun kesälomani (sekä lasten lomat) ja ohjasin auton Pionien kodin pihaan. Takakonttiin oli mitoitettu matkatavaroiden sekaan kolme isoa laatikkoa ja kännykässä oli lista siitä, millä täytän laatikot.

pionienkoti_kasvihormoni-3

’Nova’

pionienkoti_kasvihormoni-5

Kartanopioni

Itse pioninäyttely oli tällä hetkellä pienoinen pettymys, sillä myös pionit ovat jarrutelleet kylmän kelin verran. Niinpä kukassa oli vasta viitisen pionilajiketta ja tässä ne ovat lähes kaikki kukassa. Jonain toisena vuonna kaikki kiinanpionit olisivat jo vähintään pullistelleet nuppujaan, nyt näkyvissä oli vasta lupaavia palleroita varsien päässä.

Aikaisimmat pionit ovat yksinkertaisia, keltakeskustaisia kaunokaisia, joista alla oleva kaunotar sai polveni heikoksi. Katso itse!pionienkoti_kasvihormoni-6Kyseessä on Wittmanniana silkkipioni, jonka yleisin muoto on valkoinen. Pionien kodin nettisivun mukaan ”joukossa [on] kasveja, joiden kukissa hentoja punaisia sävyjä”, ja näyttelypuutarhassa kasvoi juuri tällainen versio. Olen ihan lovena tähän sävyyn!

Paeonia_wittmanniana_silkkipioni

Paeonia wittmanniana silkkipioni

Jos pionin hinta ei olisi ollut 55 euroa, olisi se saanut välittömästi paikan auton takapaksista. Koska en ollut kuitenkaan suunnitellut ottavani mukaan harrastajahintaisia kaunokaisia, tämä jäi seuraavan matkan investointilistan ensimmäiseksi hankinnaksi. Nyt tiedän, miksi seuraava matka Taivassaloon tehdään.

pionienkoti_kasvihormoni-9Nyt sen sijaan täytin laatikot listani mukaisin hankinnoin näistä mahtavista valikoimista. Sinne livahti ’Coral charmia’, ’Jalkavaimoa’, ’Icebergiä’ ja muutamaa muuta nimellistä kaunokaista, jotka on esillä mitä parhaimmassa myyntijärjestyksessä.pionienkoti_kasvihormoni-11

Lisäksi en voinut olla vastustamatta pöytää, joka lupasi äitini etupihalle näin mahtavaa pionipenkkiä:

pionienkoti_kasvihormoni-10Kassalla ostoksistani laskettiin tosi oivallinen kimppahinta, joten jos harkitset joko ison tilauksen tekoa Pionien kodista tai paikan päällä pyörähtämistä, suosittelen ehdottomasti jälkimmäistä. Ja saamallani pyöristyksellä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että pidän blogia (sillä en kertonut asiasta), uskon, että kuka muu tahansa takakontin täyttäjä saisi saman kohtelun.

Paikka on palvelun puolesta täyttä priimaa.

pionienkoti_kasvihormoni-12Viimeisenä kysymyksenäni esitän,

arvaa, kuinka monta pionia saa mahtumaan matkalaukkujen ohella Volvon takakonttiin?

Ja kerrottakoon vielä, että vain yhden varsi vaurioitui kevyesti asettelun tuoksinnassa. Oikea vastaus ilmestyy viikonlopun jälkeen tämän postauksen loppuun :).

EDIT: Takakonttiin mahtui aika paljon pioneja: kolme muovilaatikollista ja yksi paperikassillinen tarkoitti 28 pionipurkkia!


Yesterday, I visited Pionien koti, Peonies’ home in Taivassalo. It is the place from where bascally all the peonies sold in Filndand are delivered. Because the Spring has been SO incredibly cold here, not many peonies were blooming. But the time is coming, in the meanwhile I filled the back of our car with a few to take home with me.

Katso pioni-ideoita näistä pionipostauksistani:

Näin perustat pionipenkin

Näin tunnistat hyvän pionitaimen

Näin siirrät pionin

Pioniharrastajan mahtitaimisto Pionien koti 


Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com

Pinkin talon ruskapihassa

anopinpiha_kasvihormoni-fi-12Kävin viikonloppuna kylässä anopilla. Sehän tietää sitä, että ruska-aikaan pitää ottaa kamera mukaan, sillä piha on ihan huikea ruskapiha.

Vaikka puutarhojemme välillä ei ole etäisyyttä kymmentäkään kilometriä, on pienilmastomme hyvin erilainen. Meillä on ollut jo napakoita pakkasia, anopilla vasta kevyttä kuuraa. Meidän ruska tiputtelee viimeisiä lehtiään, anopin pihassa värit ovat vielä intensiivisiä.

Nautinnollista viikkoa!anopinpiha_kasvihormoni-fi-11 anopinpiha_kasvihormoni-fi-10 anopinpiha_kasvihormoni-fi-9 anopinpiha_kasvihormoni-fi-8 anopinpiha_kasvihormoni-fi-7    anopinpiha_kasvihormoni-fi-1anopinpiha_kasvihormoni-fi-3

It’s about the last of our fall colors, these pictures are from my Mom in law’s garden. The fall is in the details!

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com 

Kukkien kastelijana Budapestissä

Budapest_kasvihormoni.fi-2Me ollaan oltu perhematkalla pari viikkoa. Pakattiin juhannuksena autoon vaatteita, piirrustusvälineitä sekä selviytymistarvikkeita ja lähdettiin kohti Unkaria. Pari viikkoa auton viemänä, uusine maisemineen ja kokemuksineen on paitsi nautinnollista, virkistävää ja mahtavaa, myös uuvuttavaa ja kuluttavaa. Keskiviikkona tämä perhe parkkeerasi Budapestiin ja nyt ollaan nautittu ikään kuin välipäivistä mahtavan erilaisessa asunnossa.

Budapest_kasvihormoni.fi-4Apartment Margaret on Margaret-sillan Budan päässä ja omistaja Katalin laittoi meille toiveen: voisitteko kastella kasvit.

Ai että voisinko? Kaksi viikkoa ilman multakosketusta ja olen ihan valmis seisomaan viisi tuntia erilaisten puutarhanhoitovälineiden jatkeena. Siis niin voisin!

Budapest_kasvihormoni.fi

Voisihan sitä kastella kasveja huonommissakin maisemissa, mutta kyllä tällä hetkellä valitsen taustalle Budan ja sen kukkulat sekä kaikki pyhät rakennukset.

Budapest on ollut meille matkan lepopäiviä. Nähtävää olisi vaikka kuinka, mutta täällä on lötkötelty asunnossa, nautittu oman kadun (huippu)kahviloista ja ravintoloista, leikitty puistoissa ja ihasteltu sirkusta. Viralliset turistihommat jätetään myöhemmälle: kun on katsellut vanhoja rakennuksia pari viikkoa, ne ovat lopulta vain vanhoja ja Hapsburgien vaikutusvalta ja omaisuus alkaa tuntua naurettavan suurelta. Ei ihme, että ensimmäinen maailmansota sai aikanaan alkunsa yhden hapsiaisen kuolemasta!Budapest_kasvihormoni.fi-8Budapest_kasvihormoni.fi-7Budapestin yksi parhaista rentoutuksista on ollut tämä Margaret Apartment ja sen kasvien hoitaminen. Huoneiston emännällä on kyllä paitsi upea koti, myös mahtava vihersisustussilmä. Nämä kuvien ideat nappaan kyllä mukaan kotiin!Budapest_kasvihormoni.fi-9Budapest has given us a break during our summer vacation trip. A nice one with a view!

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com