Punaruukut portinpielessä

Portinpieli-istutus_Kasvihormoni.fi-5Mistä on kevään viimeiset viikonloput tehty? Pihatöistä, puutarhapuuhista, ruukkuistutteluista, kasvimaan kuopsutteluista. Kaikesta kivasta, jossa aurinko ottaa iholle ja selkä köyristyy kyömylle!

Punaiseksi tuunaamani ja supermullaksi kuohkeuttamallani kasvualustalla täytetyt ruukut saivat viikonloppuna asukkaansa. Katsoin nimittäin pitkän ennusteen säätä ja totesin, että ennen kriittiseksi nimettyä kesäkuun kymmenettä päivää ei ole luvattu hallaa maille eikä halmeille, joten uskaltauduin istutteluun. Aika näyttää ja kesä kertoo, olinko liian pikainen vai onnistuinko aloittamaan kesäkauteni oikeaan aikaan.

Portinpieli-istutus_Kasvihormoni.fi-1

Tänä vuonna kasvatin miltei kaikki kesäkukkaruukkujeni taimet itse. Ja sehän tarkoittaa, että ne ovat vielä pieniä, ihan taaperoita vasta, eivätkä ollenkaan sellaisia kuin kaupasta ostetut ja muhkeasti kukkivat versiot ovat. Tosin nämä punaiset ruukut tulevat muutoinkin olemaan melko vähäkukkaisia, sillä olen istuttanut näihin kasveja pääasiassa lehtimuotojen ja -värien vuoksi.

Eniten olen ollut ihastunut ruukuissa näkyvään ’Pony tail’ höyhenheinään. Voi olla, että innoissani laitoin tuppaita aivan liian monta noihin pienempiin ruukkuihin, mutta ainahan ylimääräisiä saa poistettua, mikäli tarvetta ilmaantuu. Heinien koon pitäisi vähintään tuplaantua, kunhan aika etenee, olemuksen pitäisi olla siis aika höyhenmäinen kuukauden, kahden kuluttua.

Heinän ohella ruukuissa kasvaa hirssiä, josta tulee purppurainen, sen lajikenimi on ’Purple majesty’. Pussin kyljessä tosin luvattiin, että sen pitäisi olla jo punertumaan päin, ehkäpä nuo punaiset raidat ruodeissa ovat lupaus siitä tulevasta väristä? Isolehtiset kasvit ovat valkoisena kukkivaa ’Grandiflora’ valkotupakkaa ja pienemmät lehdet kuuluvat vihreäsävyiselle ’Envy’ isotsinnialle.

Lisänä on vielä pari valkoisena kukkivaa kärhöä, mikäli ne nyt ensimmäisenä vuonna ehtivät kukkaan. Minulle riittää myös köynnösten vihreä väri!
Portinpieli-istutus_Kasvihormoni.fi-4I planted the red containers this week-end. This year, there will be more of leafs than flowers: the pots consist of grass ’Pony tail’, Zinnia ’Envy’, Tobacco Nicotina ’Grandiflora’, and Pearl millet ’Purple majesty’. In addition, there are some clematis that should bloom with white flowers. We’ll see if they will have time and strength to produce flowers this first summer.

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com
Ei kommentteja.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *