White flowers – In & Out

valkoiset kukat1

Viimeisten viikkojan aikana olen ollut aivan totaalisen kyllästynyt ylisuuriksi kasvaneisiin kesäkukkiin, puhumattakaan niistä aivan räjähtäneistä kukkien jämistä, joita vielä joistakin ruukuista on sojottanut. Sain viimein aikaiseksi vaihtaa istutuksista kesäkukat syyskukkiin. Vihreät, kuten muraatit ja hopealangat saa jäädä talveksi jäätymään ruukkuihin. Jätin tällä kertaa kaikki punasävyiset callunat kauppaan, nuo valkoiset on nimittäin niin kauniita! Nyt on kiva katsella keittiön ikkunasta ulos, kun korkeat kesäkukat ei peitä näkymää.

valkoiset callunatvalkoiset neilikat

Sisäpuolellakin on valkoista ja koko näkymä tähän suuntaan on nyt kovin valkoinen. Valkoisesta pöydästä on kyllä ollut paljon iloa, erityisesti tämän valoisuuden vuoksi! Muuten uusi pöytä ei ole aivan vastannut toiveitani ja nyt olenkin jouduttanut vanhan pöydän kunnostussuunnitelmia. Iso urakka on edessä, mutta tukevaa pöytää on jo ikävä! Valkoinen tulee olemaan senkin väri.

Jotenkin minua on aina syksyn värikylläisyydessä viehättänyt aina hillityt värit. Keväällä kokeilen usein värejäkin, mutta syksyllä valkoinen ja harmaa on paikallaan luonnon väri-iloittelun vastapainoksi. Kohta ikkunastakin on varsin keltainen näkymä, kun koivu kellastuu, joten kiva, että sen rinnalla on paljon valkoista.

Joko siellä on istuteltu syyskukkia? Minun osaltani kukkaset alkaa olla tässä, tosin jonkin havun taidan vielä hakea ovenpieleen, tunnelmavaloja varten, mutta sen ehtii tehdä vaikka lokakuussa!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ihanan näköistä! Kunpa olisikin vaikka oma parveke, jolle voisi tuollaisia pieniä istutuksia laittaa. Omaa asuntoa odottellessa… <3

      • 1.1.1

        sanoo

        Ui no sepä kiva vinkki! Ehkäpä syksy tuleekin sisälle kukkien muodossa. Ostin puolitoista viikkoa sitten myös valkoisia neilikoita ja ovat vieläkin kauniita ja ihanan pörrylöisiä! Joulu-(lue: tunnelma)valot ripustin jo palamaan. Valkea ja tunnelmallinen, myös värikäs syksy (ulkosalla) on mun mieleen, skipattaisko siis se harmaus, loska ja räntä?

  2. 3

    sanoo

    Kaunista on. Valkoiset kukat ovat aina niin upeita ja tyylikkäitä. Minulla kaikki syyskukat ovat vielä laittamatta. Laitoin kesällä paljon heiniä ja ne ovat hyvässä kunnossa edelleen. Etupihan puolelle täytyy jossain vaiheessa kehitellä jotain syksyisempää. Rentoa viikkistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *