Vuoden viimeiset tunnit

vuosi 2014

Vuoden vaihteen juhlinnat sujuvat tällä kertaa varsin leppoisasti ja omalla painollaan. Kylälle lähdetään tuota pikaa katsomaan ilotulitusta ja sen jälkeen herkutellaan kotona. Päivällä hahmottelin pöytään jo hiukan illan kattausta, täytyyhän sitä hiukan luoda tunnelmaa tähän iltaan. Kattauksessani on sulassa sovussa Ikeaa, Iittalaa, kirppistä ja halppista. Kattausta tehdessäkin tykkään sekoitella asioita, ainoastaan jokin itse tehty jäi nyt uupumaa.

2014 1

uuden vuoden aattona

Vuosi on kulunut kovin äkkiä ja olihan taas tapahtumarikasta aikaa! Paljon on ehditty tekemään ja näkemään. Blogissa vuosi on ollut varsin perinteinen, sisustusta, juhlia, hiukan arkeakin. Näin vuoden vaihtuessa sitä aina mietiskelee bloginkin suuntaa, mihin päin mennä, mitä tehdä. Toisinaan tuntuu, että olisi mukava kirjoittaa enemmän muustakin kuin sisustamisesta, mutta minulle kodista kirjoittaminen on helpointa, onhan sitä niin monta vuotta jo tullut tehtyä! No, uusi vuosi sen näyttää, mitä blogini sisältääkään. Te lukijat olette joka tapauksessa tämän jutun juoni, ilman teitä ei ainuttakaan postausta syntyisi, sillä tuskin sitä yksin jaksaisi kuviansa katsella. Kiitos siis teille jokaiselle; vakkarikävijälle, satunnaiselle lukijalle, blogiystävälle ja tosielämän ystävillekin! Olette tärkeitä! ♥

Onnekasta ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2014!!
Toivottelee, Essi

vuosi vaihtuuIMG_52202014

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 3

    Korukopan Eija sanoo

    ihanaa uutta vuotta! Onhan tuossa kattauksen ympärillä, seinillä ja ikkunassa ihasteltavana sitä itse tehtyä <3

  2. 5

    sanoo

    Upeaa alkanutta vuotta sinullekin! Ihania yksityiskohtia taas kerran, etenkin tuo oksan vuosiluku”asetelma” 🙂

  3. 6

    Tiina sanoo

    Hei Essi! Ei voi olla totta että löysin sinut täältä 🙂 siis sulla on ihana blogi ja valtavan ihana työ <3 luin ja luin ja luin blogiasi läpi ja ihan mielettömän ihanaa sisustamista sekä kuvat ja kaikki! Toivottelen sinulle ja perheellesi oikein onnellista uutta vuotta! Ja seuraan tottakai sinun blogiasi <3

    Lämpimin terkuin vanha luokkakaveri Tiina Vilminko

    • 6.1

      sanoo

      Moi Tiina! Voi, miten mukava kuulla sinusta monien vuosien jälkeen. 🙂 Kiva, että löysit blogini ja hienoa jos jäät seuraamaan juttujani! Oikein ihanaa alkunutta vuotta sinulle ja perheellesi! Toivottelee Essi 🙂

  4. 7

    Tiina sanoo

    Hei! 🙂 voi kiitos paljon! löysin blogisi kun etsiskelin netistä vinkkejä valokuvaukseen. Täältähän ne selkeät vinkit sitten löytyi mitä upeimpien kuvien kera <3 ei voi kuin ihastella! kerrassaan ihana blogi sinulla! 🙂 tulen viihtymään täällä.

    -Tiina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *