Vuoden ensimmäiset lastenkutsut

Nyt on 5-vuotiaan kuopuksemme ensimmäiset ikiomat kaverisynttärit takana. Ihanat juhlat pikkuisten juhlioiden kera. Synttärisankari sai ihan vapaat kädet päättää koristeiden värit ja aiheet. Yllättäen hän halusi vaalenpunaista ja pinkkiä vähän lisukkeeksi. Tässä vaiheessa on siis hyvä antaa söpöysvaroitus, kuvat tosiaankin on täynnä vaaleanpunaista. 😉 Lisäksi päivänsankari halusi perhosia. Synttärikutsut tehtiin perhosen malliseksi. Niistä löytyy kuva blogini facebook -sivulta.

Pääsin ensi kertaa kokeilemaan pom pomien tekoa. Olipa ihanaa, helpolla sai näyttäviä ja kauniita koristeita. Tein pom pomeista aika suuria, silkkipaperia käyttäen. Taidan kirjoitella oman ohjeeni pom pomeista tässä lähiaikoina.

Synttärisankarin toiveena oli koristellut muffinit tai cup caket. Niinpä päädyttiin siihen, että kakku jää pois. Pienet juhlijat ei kovin kummoisesti koskaan syö, naposteltavaa menee kuitenkin pääasiassa. Tein pienet kakkuset muffinivuokiin. Vaaleanpunaisen kermavaahdon alle laitoin vadelmahilloa ja koristukseksi mahdollisimman paljon nameja, mm. minivaahtokarkkeja.

Washiteipille on ollut käyttöä viimeisimmissä juhlissa. Tällä kertaa koristeltiin kartonkiperhosia, jotka kiinnitettiin paperipilleihin. Meillä oli samankaltainen perhosidea käytössä jo kaksi vuotta sitten yksissä juhlissa. Pizzat koristeluineen on ollut niin toimivat, ettei niitäkään lähdetty muuttamaan. Washiteipillä tekee niin nopeasti kaikkea kivaa, näitä lippujakin syntyy hetkessä, myös lasten toimesta.

Tarkoituksena oli viime vuotiseen tapaan tehdä Cake popseja, mutta aika taulut ei antanut nyt myöten. Niinpä me kuopuksen kanssa koristeltiin vaahtokarkkeja hänen valitsemillaan koristeilla.

Sellaiset pirskeet tällä kertaa! Ei kovinkaan paljon mitään uutta, mutta nähtyjä juttuja vähän uudella tavalla. Viime vuoden juhliin nähden vähän vähemmän värkkäystä kiireisempien aikataulujen vuoksi. Totta puhuen tykkäsin itse viime juhlien värimaailmasta paljon enemmän. 😉 Seuraaviin juhliin, eli tyttären 8-vuotisjuhliin onkin tulossa jotain meille aivan uusia juhlavärejä. Niitä juhlia aletaan suunnittelemaan vähän aiemmin, jottei tule kiire! Parasta näissä koristeluissa mamman mielestä oli pompomit, lapset taas taisivat tykätä eniten perhosista pilleissä.
Kommentit
  1. 1

    Maria. sanoo

    Olipa kauniit juhlat! Pom pomit näyttää myös aivan ihanilta; ohje kiinnostaa!

  2. 2

    sanoo

    Oih ja voih, miten upeat juhlat! Meillä vieteään kohta 10-syndet yökamujen kera. Pääsin jo helpolla, kun lapset tekivät ja suunnittelivat kutsut ihan itse.

    • 2.1

      sanoo

      Kyllä vaan isompien kanssa pääsee aika paljon helpommalla. Meillä tuo pian 8-vuotias on alkanut jo itse tehdä valmisteluja tuleviin juhliin, osaa kyllä itsekin. 🙂

  3. 4

    sanoo

    Kauniilta ja ihanalta näyttää! Tuttua värimaailmaa, meilläkin lempparivärit ovat vaaleanpunainen ja pinkki. 😀 Herkullisia tarjottavia ja kaverisynttäreillä ei tosiaan kakkua välttämättä kaipaakaan. 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Kiitos Jenni! Tosi yllättävät lempivärit tosiaan. Pitää nyt ottaa kaikki ilo irti näistä väreistä, kun tuskin niitä kovin montaa vuotta enää katsellaan. 😀 Kaverisynttäreillä tällaiset naposteltavat on paljon kätsympiä.

  4. 5

    sanoo

    Aivan ihania! Sattui tosi sopivaan aikaan tämä sun postaus! Ellellä (mun tyttärellä) on ensi viikonloppuna 1v synttärit ja ajattelin myös tehdä noita pompomeja! 🙂 Toivottavasti kerkeät laittaa niiden teko-ohjeen tänne ennen sitä, että saan hyvän ohjeen kuinka ne tehdään!! Martha Stewartin ohje ei ollu oikein hyvä! 🙂

    • 5.1

      sanoo

      Kiitti Mari! Minäpä koitan pian tehdä pompom -ohjeen. Tein itse Martha Stewartin ohjeella ja se ei kieltämättä ollut oikein riittävä vaan aika paljon joutui itse miettimään, että mitä nyt!

  5. 6

    Blogisi seuraaja sanoo

    Laitappa joskus kuvat ennen juhlia – juhlien jälkeen, rinnakkain. Lasten riemua olisi siinäkin varmasti nähtävillä 😉

  6. 8

    sanoo

    Ihanan näköistä ♥ Tosi kivasti olet kattanut ja laittanut herkut esille 🙂
    Myöhästyneet synttäri onnittelut!

  7. 9

    sanoo

    Voi vitsi. Aivan super-suloiset synttärit on teidän pienempi prinsessa taas saanut. <3
    Sä olet kyllä mestari noiden juhlien järjestämisessä. Niin kaunista ja kekseliästä. Ihana idea tuo vaahtokarkkien koristelu. Helppoa, mutta todella kaunista. Taas sain monen monta ideaa, vielä kun tietäisi, että missä toteuttaisi. 😉
    Ja joo, pom-pom ohjeita kehiin, täällä yksi innokas odottelee.

    • 9.1

      sanoo

      Ihana kuulla, murunen!! ♥ Näitä on vaan niin hirmu kiva tehdä. Sun täytynee nyt järjestää jotkut kissanristiäiset, että pääset järkkäämään juhlat. 😀 Pompom -ohje tulossa!!!

  8. 10

    Antsukka sanoo

    Voi ihanuutta, näitä kuvia kannatti odottaa! Paljon kivoja ideoita omien tyttöjen synttärijuhliin. Pompomit taitavat olla ihan hitti tämän vuoden synttäreillä, joten ohjetta odottelen minäkin. Ei sille mitään oikein mahda, että vaaleanpunainen on usein pienten neitosten toiveena 🙂 Meillä juhlitaan seuraavaksi huhtikuussa kolmevuotiasta, ja äiti on omavaltaisesti päättänyt tehdä keltaiset juhlat. Vielä onnistuu, ensi vuonna tarvinnee jo kysyä sankarinkin mielipidettä…

    • 10.1

      sanoo

      Juu, pompomit taitaa olla varsinainen trendi, niin synttäreillä kuin muissakin juhlissa. 🙂 Minä koitan saada ohjeen aikaiseksi mahdollisimman pian! Keltaiset pompomit kuulostaisi aika herkulle!! 😉
      Olen ajatellut, ettei sitä vaaleanpunaista vastaan kannata taistella, se on pienten tyttöjen lemppari aina vaan!! Ja äkkiä pienistä prinsessoista kasvaa vähän isompia neitokaisia, jotka ei enää vaaleanpunaista kovin korkealle noteeraa.

  9. 11

    sanoo

    Todella ihanasti koristellut herkut! Nuo koristellut vaahtokarkit on meilläkin olleet tosi suosittuja, söpöjä ja helppo tehdä.

  10. 12

    sanoo

    Monta kivaa ideaa. Taidan lainata joitakin, kunhan meidän juhlakausi alkaa! Pompomeja voisin myöskin kokeilla!

  11. 13

    Lisbeth sanoo

    Vaikka imelällä väriteemalla mentiinkin, päädyin kyllä kuvia katsellessani huokailemaan monta monituista kertaa. Aivan ihania juttuja. Se, mikä sinulle on suht yksinkertaista ja ei vaadi suurta vaivannäköä, on monelle muulle aivan jotain muuta.

  12. 14

    Sisko sanoo

    Ihanat tyttöjen juhlat! minäkin tykkäsin noista perhospilleistä. Mistä muuten oot löytänyt noita paperi pillejä? ihania juttuja oot taas laittanut tänne blogiisi 🙂 ja onnea vielä valmistumisesta, hieno saavutus! 🙂 suunnittemasi keittiö oli mukava, jotain muistutti meidän keittiöö…

  13. 17

    sanoo

    Aivan mahtavan näköinen tarjoulupöytä!!
    Nuo vaahtokarkit koristeltuina tikun päissä ovat kiva idea. Poms posit näyttävät kauniilta. Kessassaan upea ja kaunis kattaus!

  14. 18

    sanoo

    Ihania kuvia ja ihanat kutsut 🙂 Aivan loistava ajoitus teillä näillä synttäreillä!!! Meillä tytsyt täyttävät huhtikuussa 6 v ja 8 v. ja tästäkin postauksesta sai vaikka mitä vinkkejä. Kiitos kaunis Esmeralda <3

  15. 19

    Minna sanoo

    Ei vissiin väliä täyttääkö viisi vai neljäkymmentä. Ottaisin vastaavat somistukset myös omiin keski-iän karkoitusjuhliin. Ja itse tietenkin keikkuisin tiara päässäni. Ainoa poikkeus se, että kuohuviiniä pitäisi olla!
    Suloista ja ihanaa 🙂

      • 19.1.1

        Minna sanoo

        Kyllä. Ja voisi aiheuttaa nenän nyrpistelyä, niissä jotka ovat siihen tautiin sairastuneet! Aikuisiän prinsessaleikeille pitää olla aina sijansa. On tämä arki aivan tarpeeksi totista torvensoittoa.

  16. 20

    Niina sanoo

    Hienon näköiset juhlat! Voisitko millään jakaa pikku pizzojen ohjetta? Olitko kiinnittänyt perhoset washiteipillä paperipilleihin? Kiitos ihanasta blogista!

    • 20.1

      sanoo

      Heippa Niina, En ole vähään aikaan tehnyt itse pikkupizzoja, nämä (kuten edellistenkin juhlien) pizzat ovat lidlin pakasteita. Siellä on myynnissä tällaisia kivoja pieniä. Nyt tosin 8-vuotiaan juhlista on tulossa aika paljon isommat, joten tarkoituksena olisi säästää ja leipoa itse! Jos tulee onnistuneita pizzoja, voin jakaa ohjeen. 🙂

  17. 21

    Niina sanoo

    Kiitos nopeasta vastauksesta ja vinkistä! Pitääpä käydä Lildlissä ostamassa pikku pizzoja. Helpommalla pääsee, kun ei tarvitse tehdä kaikkea itse :).

  18. 22

    Eve sanoo

    Oi, mikä juhlapöytä! Ihana, söpö, suloinen, herttainen! Oot sä kyllä superlahjakas, kun pikaisella panostuksella saat näin kaunista ja yhteneväistä aikaan! Pilliperhosidea on huippu ja pom pomit ja leivokset kynttilöineen ja vaahtokarkit ja KAIKKI! Sanoinko jo, että ihanat juhlat!<3

  19. 23

    sanoo

    Sulla on kyllä ihan huippu blogi! Ei tuu seurattua oikeastaan mitään blogia, vaan täältä löytyy kyllä huippuja ideoita, kaunista katseltavaa ja mielenkiintoista luettavaa! Tästäkin sain mainioita ideoita lasten synttäreille. Kiitos!

Trackbacks

  1. […] mennä ihan vanhoilla tarjoiluastioilla. Viime vuotisiin söpöstelyjuhliin voit kurkistaa täältä. Luulenpa että samantapaisia juttuja totetetaan nytkin, mutta värejä vaihdellen. Eiköhän […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *