Verhoideointia

Sitä mukaa kun illan pimenevät yhä aiemmin, alkaa minun ajatukseni kääntyä verhoihin. Kesän valoisina iltoina olin vielä sitä mieltä, ettei meille läheskään kaikkiin ikkunoihin ole tulossa minkäänlaisia verhoja, mutta nyt kun alkuillasta saakka seinän täyttää musta aukko, alkaa kummasti kaivata jotain pehmentävää ikkunan ympärille. Tällä hetkellä meillä on verhot ainoastaan aikuisten makuuhuoneessa, mutta nyt alkaa olla aika miettiä verhoja muihinkin ikkunoihin. Luulen, että taidan olla lopulta niitä verhoihmisiä, vaikka hetken houkuttelikin elämä vähemmillä verhoilla.

verhoideat

Eniten päänvaivaa on tuottanut olohuoneen isot ikkunat, joihin verhotangon hankkiminen ei olekaan niin helppoa, sillä pituutta tangolla saisi olla viitisen metriä. En halua, että verhot tulevat peittämään ikkunoita vaan reunustamaan niitä pehmeästi, joten verhotangon täytyisi yltää reilusti ikkunan yli molemmilla puolin. Verhotangon sijaan vaihtoehtona voisi olla joku verhokisko, mutta tottapuhuen olen saanut kaikenlaisista verhokiskoista ja niihin verhojen ripustelusta aivan tarpeekseni. Sen sijaan aloin miettiä verhovaijeria, jonka voisi kiinnittää kattoon tai seinälle tai vaikka ikkunaseinän viereisiin seiniin, joilloin vaijeri tulisi aivan nurkasta nurkkaan ikkunaseinälle. Tuohon verjovaijeriin voisin ripustaa vaikka vain valkoiset henkäyksenkevyet pitkät verhot. Toisaalta pidän kovasti tuollaisista solmimisnauhaverhoista, mutta en oikein tiedä sen vaijerin kanssa niistä… Asuntomessuilla Potius Isokivessä ihastelemani liukuvärjätty verho jäi mieleeni lähtemättömästi, sillä tuo liukuvärjäys ideana houkuttaisi kovasti. Tosin värin suhteen taitaisin lähteä musta-harmaalle linjalle, vaikka tuo sininenkin on todella kaunis. Jemmassa olisi useampiakin valkoisia sivuverhoja, joten ehkä tuollaista värjäystä voisi kokeilla… Jos se ei olohuoneeseen sopisi, niin tiedä vaikka tytöt innoistuisi liukuvärjätyistä verhoista heidän huoneeseensa, sielläkään ei nimittäin vielä ole verhoja.

Ruokailutilaan ja keittiöön on tulossa laskosverhot jo ihan käytännönkin kannalta, sillä sinne halutaan välillä hiukan näkösuojaa. Nyt on vain mietinnässä, etsitäänkö jostain sopivat valmiit verhot vai otanko ”pienen” askarteluprojektin. Saapa nähdä… Mietin jo jotain verhoprojektia viikonlopulle, mutta sinne vapaapäiville on nyt kyllä kasattu odotuksia ihan riittävästi ilmankin. Mutta saapa nähdä mitä kaikkea sitä ehtii tehdä… yleensä silloin ei kyllä juuri mitään, kun suunnitelmia on liikaa.

Kuvat: Verhotanko CELLO, Verhovaijeri IKEA, Laskosverho ELLOS, Solmuverho ELLOS

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA, JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä olin ennen verhoihminen, vaan en enää. Olkkarissa on lamellit, makkarissa pakollinen pimennysverho, keittiössä ei mitään. Tosin sälkkärit on kaikissa ikkunoissa, jos joskus haluaa ne laskea. Jäin miettimään, että tarviiko teidän olkkarissa koko ikkunan mitalta olla tanko? Jos tarkoituksena ei ole kuitenkaan pystyä peittämään koko ikkunaa verhoilla? Voisko tangot olla lyhyet ikkunan reunoilla kehystämässä?

    • 1.1

      sanoo

      Sälekaihtimet jos olisi, voisin ehkä jättää keittiön verhoitta, vaikka kyllä kaipaan verhoja ihan tunnelman vuoksikin. 🙂
      Mä en jotenkin ole koskaan tykännyt sellaisista verhotangon pätkistä, vaikka muuten ajatus olisikin hyvä. 😀

  2. 2

    sanoo

    Täällä toinen verhoihminen. Mielestäni verhot pehmentää ja viimeistelee sisustuksen. Meillä ei ole ollut koko kesänä verhoja keittiössä, mutta nyt kaipaisin sinne jotain. Olen miettinyt valelaskosverhoja, mutta 170 cm leveisiin ikkunoihin ei tunnu sellaisia löytyvän. Olen myös miettinyt ompelemista itse. Joten jos vastaan tulee leveitä (vale)laskosverhoja, niin saa vinkata! 🙂

    • 2.1

      sanoo

      Juuri tuota verhojen tuomaa viimeistelyä kaipaisin tänne! 🙂
      Valelaskosverhojen ompelu on sen verran yksinkertaista, joten ei kun ompelemaan! Muuten tekisin tännekin sellaiset, mutta kun tarvitaan vähän näkösuojaakin, niin täytynee alkaa tekemään niitä oikeita laskosverhoja. Täälläkin tuo leveys aiheuttaa ongelmia valmiiden verhojen kannalta, joten ompeleminen taitaa olla ainoa vaihtoehto.

    • 2.2

      Iukku sanoo

      Jame-system.fi myy omien mittojen mukaan laskosverhoja ja valelaskosverhoja. olen tuolta ostanut pari vuotta sitten valelaskarin ja toimitus oli nopea ja työn jälki hyvää. Kangas vaihtoehtoja on paljon 🙂

  3. 3

    Anna sanoo

    Moi! Laita olkkariin ikkunoiden molemmille reunoille lyhyet tangot eli tanko per verho. Jos verhoja ei kuitenkaan ole tarkoitus vetää ikkunan eteen niin miksi laittaa monta metriä pitkä tanko”läpi” ikkunan ? Tulee halvemmaksikin laittaa kaksi lyhyttä kuin yksi pitkä. Kiva teidän uusi koti ja ihana värimaailma! Keittiön taso on vaan niin ihku ?

    • 3.1

      sanoo

      Moi Anna, Muuten olisi oikein hyvä idea, mutta jotenkin en koskaan ole tykännyt verhotangonpätkistä ikkunon reunoilla. Verhotanko jotenkin kasaa ikkunan ja verhot kokonaisuudeksi. 🙂 Mikä lie pakkomielle tuokin. 😀
      Kiva kuulla, että tykkäät meidän kodista, kiitos!!

  4. 4

    Viivi sanoo

    Ihana, kaunis koti teillä! Mistähän tuollaisen liukuvärjätyn verhon voisi löytää valmiina? Sopis meillekin, harmaana kylläkin! 🙂
    Noita tankoja ym. kannattaa käydä kysymässä ihan kaihdinliikkeestä. Niitä vaihtoehtoja on valtavasti ja varmasti löytyy kestävä ratkaisu. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *