Vastaisku valkoisille seinille

Tunto HienoEilen tämän projektin alkua vilautinkin tuolla blogini facebookin puolella. Tässä on joku tovi tullut pohdittua meidän kodin valkoisia seiniä. Meillä on koko alakerrassa (pientä liitutauluseinää) lukuunottamatta kokonaan valkoiset seinät ja joku niissä on alkanut pikkuhiljaa tökkiä. Kokovalkoinen on tuntunut viime vuoden hyvälle, mutta nyt tuntui, että tarvitaan vähän jotain, kontrastia kenties. Toinen seikka; struktuuripinnat on kiehtonut pidemmän aikaa, kovasti on tehnyt mieli sellainen tehdä kotiin. Nyt sitten innostuin taiteilemaan Tikkurilan Tunto Hienolla, kahdella vierekkäisellä sävyllä. Tunto Hienot on sponsoroinut Tikkurila.

Struktuuripinnoite seinään

Ajatuksena oli imitoida kivi- tai betoniseinää käyttämällä sivellintä ja sientä työstämisessä. Useimmiten Hienoa näkee tehdyn lastalla sekä kahdella aika reilusti toisistaan erottuvalla sävyllä. Jos totta puhutaan, en tykkää siitä käsittelystä lainkaan ja halusinkin kokeilla, kuinka hienolla voi tehdä pehmeämpää jälkeä. Mielestäni lopputulos onnistui varsin hyvin, vaikka aika tavalla jännittikin lähteä kokeilemaan.

Vastaisku valkoisille seinille

Seinävalaisin

Nyt kun seinä on kunnossa, on vuorossa valaisimen etsiminen seinälle. Aiemmin vanha peili peitti valaisimen paikan ja seinäkään ei niin häävissä kuosissa ollut, että olisi sitä viitsinyt valaisimella korostaa. Nyt kun seinä on tummempi, tilaan saisi kyllä tulla lisävaloa ja tuo uusi peilikään ei valaisimen paikkaa peitä. Aiemmin en ole seinävalaisimiin niin paljoa kiinnittänyt huomiota, että osaisin jonkun kivan suorilta valita, joten pyydänkin vinkkejä kivoista seinävalaisimista! Ei mielellään tiukkaa kohdevalaisinta peilin yläpuolelle, jotain pehmeämpää.. Yksi varteenotettava vaihtoehto on joku DIY -ratkaisu. Pitänee miettiä!!

Mitäs pidät tästä vastaiskusta valkoiselle? Entä mitä mieltä ylipäätään olet, saako kodin kaikki seinät olla valkoiset vai tykkäätkö kontrasteista seinissä?

Blogiyhteistyö Tikkurilan kanssa.

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Todella kaunis seinä! Mä en välitä valkoisista seinistä ja harmaan eri sävyjä onkin meillä paljon ja juuri vetäisin yhden tytön huoneen pinkiksi 😉 Ja meidän tytön huoneeseen tulee juurikin tuo Frandsenin Ball…

  2. 3

    Marruliini sanoo

    Hienohan tuosta tuli! Taitaa olla itselläni sama sävy yhdessä keittiön ja yhdessä olohuoneen seinässä. Katsoppa Artemiden Tolomeolta kivaa seinävalaisinta…sellainen on omallakin hankintalistalla:)

  3. 4

    sanoo

    • 4.1

      sanoo

      Heippa Mrs.K!
      Kiitos. Tuli kyllä aika simppelisti kivaa jälkeä.
      Ja kiitos vinkeistä. Snakkes on mulle aivan uusi tuttavuus, tosi hauska! Suurin osa valaisimista on mun budjetin uloittumattomissa, kuten AJ, joka varmaan löytyis jo meiltä jos ois vartsua! 😀

      Lipasto on 50-luvun helmi ja olen sen ostanut valkoiseksi maalattuna. Kelpaisi kyllä alkuperäisen värinenkin. 🙂

    • 6.1

      sanoo

      Ei ollut lopulta vaikeeta, vaikka vähän hirvitti aloittaa. Mä pelasin varman päälle ja annoin tummemman pohjakerroksen kuivua ennen vaaleampaa pintakerrosta, vaikka olisi tehnyt mieli vähän sekoitella. Pelkäsin kuitenkin laikukasta ja kirjavaa lopputulosta ja tein kerrokset ihan erikseen. Nyt pohjakerros kuultaa vähän läpi. Kirjoittelen tarkemmin vielä toteutuksesta!

  4. 7

    sanoo

    Kerrassaan upea seinäpinta!! Jonkinlaista ohjetta kaipaisin, sillä sävyillä seinän toteutit? 🙂
    – J

  5. 10

    sanoo

    Ihana! Minäkin haluaisin muutaman värillisen seinän mutta kaunista harmaan sävyä on NIIN vaikea löytää. Paperilla sävy on aina ihan jotain muuta kuin isolla pinnalla eri valaistuksessa.

    • 10.1

      sanoo

      Harmaiden valinta on kyllä tosi vaikeaa!! Ja väri vaihtelee aina eri valaistuksessa. Tässä kohti päänvaivaa tuotti vielä tuo harmaa kenkäkaappi… Valitsin sävyt Tikkurilan Pro grey -värikartasta, josta aika hyvin löytyy lämpimiä ja pehmeitä harmaita.

  6. 15

    Pauski sanoo

    Komia seinä tuli! Huomasin sattumalta, että stokkalla on helmikuun kantistarjouksessa juuri noi Frandsenin Ball-seinävalaisimet. Jos tykästyit siihen mustaan, niin sais aikas edullisesti (jos omistat kantiskortin).

  7. 16

    sanoo

    Tosi kiva!! Oliko pinnoite hankala levittää? Itse haaveilen samanlaisesta seinästä, mutta toteutus Tunto Kivi -pinnoittella. Kirjoittelin siitä juuri blogiini…

    • 16.1

      sanoo

      Moi Emilia! Tunto Hieno oli tosi helppo levittää, se kun on niin paksua hyytelömäistä tavaraa, että tarttuu hyvin seinään. Tunto Kiveä pääsin juuri tällä viikolla kokeilemaan Tikkurilalla pienelle alueelle ja sen levittäminen oli hiukan vaikeampaa, mutta ei ollenkaan hankalaa. Teräslastalla seinään sopivan kokoisia alueita ja muovihiertimellä pinta tasaiseksi. Kiveä meni yllättävän ohut kerros seinään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *