Varjossa terassilla

valkoiset tulppaanitAurinkoviikonloppuna on tullut ihasteltua ensimmäisiä auenneita tulppaaneja. Aivan ihania nämä ensimmäiset valkoiset, jotka avautuvat päiväksi näin laakeiksi. Kivaa puuhaa jännittää, millaisia kukkia mistäkin tulppaaninnupuista ilmaantuu.

Uuden pöydän myötä laitoimme terassille myös aurinkovarjon. Alunperin oli ajatuksena sahata sille aukko pöydän kanteen, mutta tukipuu estää sen, joten nyt varjo seisoo pöydän päädyssä. Tovin sain metsästää sopivan kokoista ja väristä varjoa. Mitään jättivarjoa ei meidän pienelle pihalle ja terassille voinut ajatellakaan. Clasulta löytyi tällainen kohtuullisen kokoinen vaalean beige varjo, joka kaikin puolin miellyttää. Vähän haaveilin lämpimiä, hämäriä kesäiltoja varten viritellä jonkun valosarjankin tuohon varjoon. Saapa nähdä!aurinkovarjo IMG_6993

Flunssa on vienyt kaikki voimat tehdä mitään ylimääräistä, joten täällä ei ole kovin kummoisia tapahtunut. Kovasti olisi intoa tehdä jotain sisustusjuttuja omassakin kodissa, mutta tällä hetkellä aika tuntuu menevän asiakkaiden sisustusprojektien parissa.
Innostuin vaihtamaan blogin banneriakin, kun on jo toista vuotta tullut tuijoteltua edellistä, pelkkää blogin logoa. Saapa nähdä, kuinka kauan tätä kestää, voi olla että pian taas palataan yksinkertaiseen…

Taidanpa siirtyä sohvalle kannattamaan Sveitsin maailmanmestariksi. Harmillista, että Suomi jäi ilman mitalia…

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Teidän terassi näyttää kyllä houkuttelevalta! Meille myös pieni vaalea varjo hakusessa, joten kysyisinkin mitä materiaalia tuo löytämänne varjo on?

    Kivaa alkavaa viikkoa! Ja Sveitsi voittoon!!

  2. 2

    sanoo

    Nyt on ollut kyllä huippu kaunis viikonloppu täällä meilläkin. Ihana tunnelma teidän terassilla, toivottavasti flunssa jo hellittää ja ensi viikko sujuu hyvin 🙂

  3. 4

    jf sanoo

    Ihanaa kesäfiilistä sinun blogissasi ja muutenkin mielenkiintoinen seurata. Olen säännöllisesti seuraillut blogia löydettyäni tänne viime syksynä. Kiitos kivasta luettavasta ja kauniista katseltavasta! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *