Valoisampia päiviä

>

Ihanaa kun on aamusta saakka valoisaa. Aurinkokin on viime päivinä pilkahdellut. Pikkuhiljaa alkaa tuntua keväisemmältä, mutta vasta ihan pikkuisen. Ehkä se vaikuttaa kun talvi tuli niin myöhään niin ei ole lumeen ja pakkasiin ehtinyt lainkaan kyllästyä.
Sain ihanalta työkaveriltani lehtikuusenoksia. Kiitos! Vasta pieni nippu pääsi olohuoneen hyllylle koristeeksi. Loput laitan sinkkitonkkaan, kunhan kaivan sen lumen alta esiin. 
Valoisasta aamupäivästä innostuneena räpsin jokusen kuvan olohuoneen talvi-ilmeestä. Pitkästä aikaa oli valon puolesta helppo kuvata. Joululta on jäänyt valopallot ja risutähti vielä olohuoneessa ja saavat varmasti olla koko talven.
Meillä suunnitellaan kovalla tohinalla tyttöjen yhteisiä synttärikemuja, jotka ovat viikonloppuna. Väriteema hiukan vaihtui, kun 4-vuotias halusikin violetin tilalle vaaleanpunaista, 7-vuotiaan toiveet ovat yhä musta-valkoinen. Tällä teemalla teimme jo kutsut ja vähän koristeitakin, mutta paljon on vielä tehtävää, jotta vanhemman tytön suunnittelemat jutut saadaan toteutettua. Loppuviikosta ehkä tiedossa siis synttärikuvia. 🙂

Iloista tammikuun viimeistä ja helmikuun ensimmäistä viikkoa! Kiva kun piipahdit.
Kommentit
  1. 1

    Hanna sanoo

    >Saman fiilikset talven suhteen.Aivan loistava tuo lause "today I will be the best version of me". Täytyy pistää muistiin 🙂

  2. 2

    niina sanoo

    >Kauniita kuvia olohuoneesta. tykkään väreistä, mitä teillä on. Kivaa viikkoa!

  3. 3

    Nonna sanoo

    >Ihan samoissa sävyissä mennään täälläkin olkkarissa ruskean sohvan ympärillä!Mukavia juhlia teille!

  4. 4

    Valua Kuvasa sanoo

    >Kaunista:) Kuvia katsellessa tulee olo, etten enää millään jaksaisi odottaa uuden talomme valmistumista ja sen sisustamista. Vanhassa asunnossa ei huvita enää mikään…Tykkään tuosta sohvasta – ei aina se valkoinen. Valkoinen sivupöytä on myös kiva, samoin kaikki kehystetyt jutut. Mukavaa maanantaita!

  5. 8

    Esmeralda sanoo

    >Kiitos! Kyllä varmasti tulee malttamaton olo kun uuden kodin sisustamista odottaa. 🙂 Sohva on ihan ok, ei enää ihan priimaa monen vuoden käytön jälkeen, mutta värinä hyvä lasten kanssa. Valkoista en uskaltaisi laittaa vielä vuosiin. :/

  6. 9

    selma sanoo

    >Ihanalta näyttää! Mukavia valmisteluita kemuihin! Meillä on nyt vietetty kahdet yhdeksänvuotisbileet ja koville otti. Ainakin äidille:) Oli kyllä kaiken vaivan arvoista, kun näkee lasten ilmeet

  7. 10

    KoivukujanRiikka sanoo

    >Kivan näköstä, persoonallista sisustusta . Mie oon niin ihastunu lehtikuuseen ja sitä löytyy multaki vähän sieltä sun täältä 🙂

  8. 11

    Esmeralda sanoo

    >Juu, kyllä se rankkaa on, jo nämä valmistelut. Saati sitten itse juhlapäivä! Onneksi näitä harvoin ja nytkin menee kahden juhlat kerralla. 😀

  9. 12

    Esmeralda sanoo

    >Kiitos! Kiva kuulla. Oishan se kiva, että oma persoona näkyisi sisustuksessa! 🙂

  10. 13

    Sari sanoo

    >Ihanan valoisaa teillä! Ja lehtikuusen oksat ovat kyllä kivoja. Joku aika sitten kannoin koulustamme sellaisen hervottoman kokoisen karahkan, kun siellä oli puista katkeillut suuria oksia pihamaalle. Ripustin sen väliaikaisesti autokatoksen seinälle, mutta ehkä sille pitäisi keksiä vähän parempi paikka jostain muualta, esim. terassilta. Mukavaa viikon alkua sinulle!

  11. 14

    Voikukkapelto sanoo

    >Kaunista… ja ihanan valoisaa… aaah 🙂 Mahtavuutta, kun aamulla herää – ja on valoisaa! =D Kivaa viikkoa ja synttärisuunnitteluja!

  12. 15

    saaraps sanoo

    >Ihana aurinko! ja niin valoisia kuvia! 🙂 Mukavia synttäreitä sinne suloisille tyttösille! Tääläkin kovasti suunnitellaan ja odotetaan neitin synttäreitä, monia toiveita on heitetty… 😀

  13. 16

    Esmeralda sanoo

    >Mäkin tykkään kovasti lehtikuusen oksista, en vaan ole löytänyt meidän läheltä! Nyt onnekseni sain ison nipun. 🙂

  14. 18

    Esmeralda sanoo

    >Teillekin hauskoja synttärivalmisteluja ja juhlia! Kyllä 7 vuotta on vierähtänyt nopeasti… 🙂

  15. 19

    Ansku sanoo

    >Kaunista ja valoisaa. Uskaltaisinkohan hankkia tuollaisen valkoisen St. Paulian metalliruukkuun. Joulutähti sai olla yllättävän rauhassa pikku kissalta tänä vuonna. Mukavia synttärivalmisteluja ja kutsuja!

  16. 20

    Esmeralda sanoo

    >Meillä kissa antaa kaikkien kukkien olla rauhassa, se on kai jotenkin viallinen yksilö. 😀 Kiitos!

  17. 21

    Mia sanoo

    >Niin kaunista ja jotenkin jo niin keväinen valo näissä kuvissa, ihanaa! 🙂 PS. Blogissani on sulle pieni haaste 🙂

  18. 23

    Kaisa sanoo

    >Kaunista, kaunista! Selkeän modernia ja seassa sopivasti persoonallisia yksityiskohtia. Ai että. Ihan mahtava toteamus tuossa pienessä taulussa muuten. Melkein yhtä hyvä kuin "järkevä tyttö syö kaiken". 😉

  19. 24

    Esmeralda sanoo

    >Keväinen olo tuli minullekin kun näitä kuvasin. 🙂 Kiitos haasteesta! Pyrin vastaamaan siihen lähiaikoina.

  20. 25

    Esmeralda sanoo

    >Kiitos Kaisa! Mukava kuulla, että se selkeäkin vivahde näkyy. Itsestä kun tuntuu, että näitä yksityiskohtia ja tavaraa on aina liikaa. 😀

  21. 26

    Anonymous sanoo

    >Ihastuin tuohon rottinkituoliin, meillekin sopisi sellainen. Saanko udella, mistä se on hankittu? Kaunis taulu tuolla kukan takana. Oletko itse sen maalannut?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *