Tuomen tuoksua

sisustus kesä kukat

Tuomen tuoksua on meidän koti täynnä! Ensimmäisten lakastuneiden oksien tilalle leikkasin uudet oksat taloyhtiön pihalla olevasta suuresta tuomesta. Tuomi tuoksuu meidän terassille asti ja ulkona tuoksuukin ihanalle! Harmi kun näidenkin kukinta kesää niin vähän aikaa, mutta kauneus on katoavaista. Kirsikkapuu alkaa olla kukkansa varistanut, takapiha on kivan pilkullinen, melkein kuin lumisateen jäljiltä. Onneksi uusia kukkia ilmaantuu koko ajan, niin ei tarvitse yksien lakastumista murehtia! Pari oksaa on aina hyvä pitää sisällä maljakossa, mutta ulkonahan näistä parhaiten voi nauttia.

Nyt parin päivän aikana on kyllä tullut niin kesäiset näkymät ulos! Pienen kesäsateen jäljiltä vihreys on ihan räjähtänyt kaikkialle ja joka paikassa pukkaa kukkaa. Ja ruoho kaipaisi jo toista leikkuuta kipeästi! Sadekaan ei ole tuntunut yhtään pahalle kun se on lempeää ja lämmintä kesäsadetta. Nyt voi viimeistään puhua kevään sijaan kesästä! Alkukesä on ihanaa aikaa, kun luonto on vielä raikas ja vaaleanvihreä.

sisustus kesä olohuone

Kommentteja ja kysymyksiä on kertynyt vastattavaksi, paneudun niihin mahdollisimman pian. Mutta ennen sitä taidan mennä hetkeksi vielä ihastelemaan puutarhaa ja uusia auenneita tulppaaneita!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Alkukesä on ihanaa aikaa. Toivottavasti kotikadun omenapuut eivät ehdi nyt matkamme aikana. Niiden kukinta kun on minulle yksi kesän kohokohtia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *