Vielä on kesää jäljellä

Heinäkuu vetelee viimeisiään ja kesäkeleistä on päässyt oikeastaan nauttimaan vasta nyt viimeisten parin viikon aikana, itse kesästä sen sijaan on saanut nauttia jo pitkään. Tämä kesä on tuntunut jotenkin erityisen ihanalle ja rentouttavalle, sillä viime kesäisen remppahärdellin jälkeen ollaan otettu todella rennosti ja tehty asioita kiireettömällä aikataululla ja elämästä nauttien. Tuntuu ihanalle ajatukselle, että vielä on kokonainen elokuu edessä! Vielä on paljon aurinkoisia päiviä, pimeitä ja lämpimiä kesäöitä jäljellä. Kyllä loppukesässäkin on oma viehätyksensä, vaikka eniten pidänkin alkukesän hennommasta vehreydestä.

vmarjapiiras viinimarja rahkaPihassa on heinäkuun aikana kypsynyt reilusti marjoja ja mustaherukoita lukuunottamatta ne ovat vielä pensaissa. Mustaherukat syötiin jälleen suoraan pensaasta, tuoreena kun niistä saa kaikki vitamiinit parhaiten talteen. Karviaisista en oikein perusta, ehkä niitä voi tuoreeltaan syödä, mutta muuhunpa niistä ei oikein olekaan. Punaisista viinimarjoista sen sijaan pitää koittaa vääntää kaikenlaista syötävää. Tänään tein niistä marjapiiraan, johon mahdutettiinkin reilusti yli puoli litraa marjoja. Maistuu varsin kirpeälle ja niiiiiiin kesälle! Tummempi sokeri ja kaurajauhot tekee pohjasta kivasti hiukan tummemman.

viinimarjapiirasViinimarjapiiras

Pohja
100 g voita
1 dl intiaanisokeria
1 muna
2,5 dl kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Sekoita muna joukkoon. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää taikinaan. Levitä pyöreän uunivuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte
200 g maitorahkaa
1 muna
sokeria
6 dl viinimarjoja
2 tl vaniljasokeria

Sekoita kananmuna ja sokeria rahkaan. Kaada pohjan päälle uunivuokaan. Ripottele marjat tasaisesti päälle ja lisää vielä hiukan sokeria.

Paista 175 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes pohja on saanut reunoilta hiukan väriä ja jähmettynyt. Piiras maistuu parhaalta ihan tuoreeltaan, mutta anna täytteen vetäytyä rauhassa ennen tarjoilua!

marjapiiras rahkaMe vasta ihan hiukkasen maisteltiin viinimarjapiirasta ja ajateltiin vedellä se vasta iltapalaksi! Ehkä odotetaan vielä illan hämärtymistä ja sytytellään terassille kynttilöitä lyhtyihin ja nautitaan hellepäivän illasta.

ps. Koiranpennun ensimmäinen vuorokausi kotona on takana ja kaikki on mennyt hienosti! Bruno on oppinut jo oman nimensä ja antoi se meidän nukkua pitkät yöunetkin. Kirjottelen myöhemmin lisää koirakuulumisista, koska ne selvästi varsin montaa kiinnostaa!

Piha & Puutarha yksissä kansissa

Piha & Puutarha -aiheisia kuvia ja kirjoituksia on vuosien varrella kertynyt aikamoinen määrä. Piha- ja terassi-inspiraatiota jakaakseni kasasin suurimman osan aiheen kuvista nyt yksiin kansiin StyleRoomiin Kesäelämää -albuumiin. Albumista löytyy uuden terassin ja sen ympäristön kuvien lisäksi vanhan kodin liuskekiviterassin sisustusta, puutarhatunnelmia, kesän kukkivia kasveja ja kesätunnelmaa; monta kymmentä kesäkuvaa täynnä kesäelämää!

Piha & Puutarha -tagin alta löytyy blogiarkistosta kaikki aiheen postukset. Jos kaipaat lisää terassi-inspiraatiota, kurkkaa StyleRoomin Terassi -aiheiset kuvat, joita löytyy lähes kaksi tuhatta!

Esmeralda’s on StyleRoomin yhteistyöblogi.

Kesänäkymät

Samalla tavalla kuin olohuoneen ikkunoista näkyy kauniisti kukkivat omenapuut, on ruokailutilasta näkymä siniviolettina hohtaviin syreeneihin. Jotenkin nuo kukkivat syreenit saavat oloni aina kovin runolliseksi. Ehkä se on se makea ja voimakas tuoksu, joka huumaa mielen ja sielun! Meidän pihassa kukkii vain sinisiä syreenejä, mutta onnekseni toisella puolella pihaa kasvaa nuoria versoja, joiden epäilen olevan valkoisia, tai ainakin niiden lehdet ovat hiukan eri sävyisiä! Jotenkin nuo parhaillaan kukassa olevat kukat tuntuvat aina olevan ne kaikkein kauneimmat kesän kukista. Ensin ne oli omenapuun kukat, nyt syreenit ja kohta tiedän hehkuttavani juhannusruusuja ja pioneja aivan yhtä suurella rakkaudella. On se vaan onni olla sellainen kukkaistyttö, että omalla pihalla kukkivat kasvit saa mielen onnelliseksi ja sydämen sykkimään iloisesti! Elämän pieniä, suuria iloja!

SyreeniSyreeniYksi sisustusprojekti on jäänyt kokonaan vaiheeseen tässä tilassa, sillä minulla oli vakaa aikomus kevään aikana etsiä kaksi puista tuolia ruokailutilan ympärille ja maalata ne tuolla vaaleanharmaalla sävyllä, jolla rottinkituolit ja kaksi vanhaa puista tuolia maalattiin jo viime syksynä. Niin vaan on projekti unohtunut kokonaan muiden hommien tieltä. Perinteiset pinnatuolit tuntuu ajatuksena parhaalta tähän tilaan. Yksihän meiltä jo löytyisi… Piti ihan käydä kiertämässä taloa ja etsimässä, mihin sen tuolin olen laittanut, mutta eteisessähän se oli. Sulautui vaan paikalleen niin hienosti, että unohdin koko tuolin olemassaolon! Ehkä eteiseen riittäisi jokin jakkara ja pinnatuoli voisi muuttaa jo keittiöön odottelemaan, mistä löydetään sille kaveri.

SyreeniSellaiset kukkaterveiset tähän lauantaihin! Iloista ja tunnelmallista lauantai-iltaa ystävät!