Hempää ja lempeää

Mia Höytö

Mia Höytö muisti minua loppuvuodesta erityisen kauniilla vaaleanpunaisella paketilla, jonka sisältä paljastui kotimaista luonnonkosmetiikkaa. Koska paketin saatuani minulla oli edelliset tuotteet kesken, järkevänä naisena en avannut heti näitä ihania purkkeja, vaikka mieleni olisikin tehnyt. Nyt alkuvuodesta oli kuitenkin aika korkata Valo silmänympärysvoide ja samalla pääsi kokeiluun Lempeä Uni Öljyseerumi.

Ei liene epäselvää, että ensiksi plussaa saa kauniit pakkaukset, mutta ei itse tuotteet häviä lainkaan esteettisille seikoille. Lempä Uni suojaa ja rauhoittaa ihoa, sitä riittää muutama tippa iholle. Valo silmänympärysvoiteessa tykkään eniten pumppupullosta; sen avulla voidetta saa annosteltua tarpeeksi vähän. Tuotteiden mieto ja pehmeä tuoksu on minun mieleeni. Mia Höytö tuotteet on Suomessa suunniteltua ja valmistettua luonnonkosmetiikkaa. Näitä on ilo käyttää!

Hylly sängynpäädyssä

Korusäilytykseni sängynpäätytasolla näyttäisi vähän siltä, että toiselle isolle Vitriinille olisi tilausta. Vaikka harmaa vitriini olisi kaunis, taidan pitää päädyn rauhallisen valkoisena ja ostaa kokonaan kirkkaan rasian tuon lasi-komposiittivitriinin kaveriksi. Ehkä pikkurasia pysyy sitten kiinni ja korut pölyltä suojalla kun kantta ei tarvitse säilytykseen.

Lempeä Uni

Meillä juhlistetaan huomenna molempien tyttöjen synttäreitä kummien ja sukulaisten kera, tosin luultua pienemmällä joukolla, sillä talven taudit on kaatanut osan ystävistä sänkyyn. Mutta pääasia, että saadaan kakku pöytään, vaikkakin pienemmälle porukalle! Päädyin viettämään koko illan keittiössä huomista varten leipoen, vaikka homman piti olla nopea kakkupohjan teko, mutta ensimmäisellä yrityksellä kakkua paistaessani huomasin, että puolet jauhoista oli vielä jauhokupissa! Siitä tuli varsin ohut ja lässähtänyt kakkupohja, joten ei auttanut kun ottaa uusi yritys. Toisesta pohjasta tulikin sitten kuohkeampi ja aamusta pääsen sitä täyttämään. Mukava laittaa pöytä koreaksi pitkästä aikaa ja tavata tyyppejä!!

//Mukavaa viikonloppua ja lempeitä unia teille kaikille!

*Mia Höytö tuotteet saatu blogin kautta.

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA JA  PINTERESTISSÄ.

Päiväni hiusmallina ja arvonnan voittaja

olia essi

Kylläpä minua jännitti odottaa näitä L’orealin Ilonan studiolla ottamia hiuskuvia! Mutta ihan kivoja kuvia Bella -blogien porukan Olia -hiusväripäivästä oli tuloksena. Pääasiassa tietysti hiuksen ja niiden sävy. Minulle valittu sävy on siis 8.0; neutraali keskivaalea, joka ainakin omasta mielestäni on mukavan luonnollinen sävy, omaa väriä varsin lähellä, hiukan vaaleampi vain. Kuvissa itse tykkään huomattavan paljon enemmän tästä yllä olevasta huolittelemattomasta lookista kuin alakuvan silotellusta versiosta. Samainen sävy tulee varmasti jatkossakin näkymään päässäni.

olia_1

Niin ja se ehkä kaikista tärkein vielä!! Koko vuoden hiusvärit voitti Olivia, jolle lähtee aivan näillä hetkillä mailia voiton tiimoilta. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille!

Kuvat: Ilona Savitie

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kotivärikokeiluja studiolla ja Olia -arvonta

olia 8.0

Parisen viikkoa sitten me vietettiin Bella -blogien porukalla kivaa päivää L’orealin studiolla Helsingissä, missä tutustuttiin Garnier Olia hiusväreihin. Aloiteltiin päivä rennon brunssin merkeissä ja kuultiin asiantuntijoilta hyviä vinkkejä hiusten värjäämiseen. Koska kyseessä on tosiaan kotiväri, päästiin pareittain kokeilemaan värjäystä, tosin ammattilaisten avustuksen ja valvonnan alla! Minä uskoin hiukseni Petran käsiin, kun ensin L’orealin ammattilaistiimi oli toiveideni pohjalta valinnut hiuksilleni väriksi keskivaalean 8.0 värin. Toiveenani oli aavistus tummentaa pikkuhiljaa liiankin kanssa vaalentunutta tukkaa ja saada kellertävä sävy viileämmäksi. Öljypohjainen väri oli kyllä miellyttävän tuoksuinen käyttää, sillä se ei sisällä ammoniakkia lainkaan ja öljy ravitsee hiukset kivan tuntuisiksi ja kiiltäviksi. Sävy oli kyllä mieluinen yllätys, sillä luonnollinen tummanvaalea tukka tuntuu ihan omalle ja taidan pitää tiukasti kiinni tästä sävystä.

Minulla on ollut viime vuoden syksystä saakka hiustenkasvatusoperaatio menneillään, enkä ole tainnut edes latvoja siistityttää sen jälkeen, joten annoin mieluusti kampaajan saksia samalla risaisimmat latvat pois ja tasata pituutta hitusen lyhyemmäksi. Nyt hiukset tuntuu taas hiukan paksummalle ja kun latvat on paremmassa kunnossa, niitä on kiva kasvattaa taas. Kun hiukset oli valmiina ja muutenkin rouva ehostettu fiinimmäksi, Ilona otti vielä studiokuvat uudesta tyylistä. Kuvat on minullekin vielä arvoitus, mutta kurkataan niitä hiukan myöhemmin!

Nyt teistä yhdellä olisi tilaisuus voittaa vuoden hiusvärit (12 pkt) itselleen. Arvontaan osallistut vastaamalla kommenttikentässä kysymykseen; Onko Olia -hiusvärit sinulle ennestään tuttuja? Jätäthän sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, jotta saan voittajan kiinni. Osallistumisaikaa on perjantaihin 20.2.2015 saakka. Onnea arvontaan! 

Kurkkaa vielä hiusväripäivästämme koottu video, jossa on hyviä vinkkejä värin valintaan ja värjäämiseen.

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.