Pipo päässä

pipo1Taas on tullut se aika vuodesta, kun minä viihdyn iltasella sohvannurkassa puikot kilisten… Toistaiseksi on syntynyt lähes pipo päivässä sen kerran kun olen puikkoihin ja lankaan tarttunut. Ensin tein kunnon villamyssyn, tuollaisen beanien, jolla tarkenee varmasti kylmimmilläkin keleillä. Omaan päähän sopivan, mutta meneepä se esikoisellekin. Sitten halusin saada hempeämpää ja syntyi mohairlangasta vaaleanharmaa hattaraihanuus. Kummitytön synttärilahjaksi neuloin rusetilla varustetun paljettiunelman, prinsessalle oikein kimallusta! Eipä voisi olla helpompaa ja kivempaa mallia, kuin pyöröpuikoilla neuloa tovi putkea. Sen verran yksinkertaista touhua, että samalla voi vaikkapa kuulustella lasten kokeisiinlukua tai katsella tv:tä. Nyt on puikoilla lankakorin pohjalta löytyneesta harmaasta villalangasta beanie tytöistä toiselle, jos jokaiselle vähintään yhden pipon neuloisin! Huomasin vaan, ettei marketin lankavalikoima ollut kovinkaan ilahduttava, sillä mohairlankoja ei löytynyt lainkaan. No, onneksi meidän kylältä löytyy pieni lanka- ja kangaspuoti, joka on aivan täpötäynnä ihania pehmeitä (ja tosi kalliita) lankakeriä.pipo3

Tuosta Novitan paljettilangasta tykkäsin tosi paljon. Lanka on ohutta, siinä on hiukan pörröisyyttä, ja paljetteja sen verran harvassa, että pipo kimaltaa kohtuullisesti. Tästä tulisi aivan ihana neulepuserokin, jos olisi sinniä neuloa jotain isompaa. Mutta ehkä jotain pientä vielä tehdään tästä omillekin tytöille. Instagram -tilini seuraajille pipot onkin jo vanhoja tuttuja…

Meidän autonnokka käännetään aivan tuota pikaa kohti Lempäälää ja lähdemme kokeilemaan koko perheellä jotain aivan uutta, josta kirjoittelen blogiinkin tarkemmin. Samalla reissulla päästään kyläilemäänkin, joten huippukiva päivä varmasti edessä!

Ai niin, arjenhelpotusarvonnan voittaja on selvillä ja pyykkivapaata elämää pääsee kokeilemaan Heini K. Voittajalle on lähtenyt tieto voitosta. Kiitos kaikille osallistumisesta!arvonta

//Iloista lauantaita, ystävät

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Puikoilla

syksy neulominen Yksi varma merkki lähestyvästä syksystä on se, kun lankahyllyt kaupoissa alkaa vetää vastustamattomasti puoleensa. Mukaani tarttui pari kerää harmaata, pehmoista Naava -lankaa, josta ajattelin neuloa jotain syysasustetta itselleni. Muutaman kuvioyrityksen ja leveyskokeilun jälkeen on työ jo hyvässä vauhdissa kun ensimmäinen kerä on jo neulottuna. Vähän palmikkoja ja helmineuletta… kuvioiden neulominen on niin paljon mielekkäämpää kuin tasainen neulos!

Mites teillä… tuleeko syksyn tullen neulomishimotus?

palmikkoneule

DIY – Torkkupeitto

Torkkupeitto

Aloitin tämän pienen torkkupeitteen virkkaamisen varmaan pari vuotta sitten jo. Alunperin ajattelin tekeväni koko peiton jämälangoista, niitä kun oli kertynyt lankakoriin aika tavalla. Suurimmaksi osaksi näin teinkin, mutta pari kerää täytyi hankkia valkoista raikastamaan peittoa. Värit peittoon valikoitui luonnollisesti niiden jämälankojen myötä, mutta tyttöjen huoneeseen peiton väritys on mitä mainioin.

Siksak torkkupeitto

Virkkausoperaatio oli mitä leppoisinta, vaikka siinä varmaan vuosi vierähtikin kun harvoin virkkasin, mutta langanpätkien päättelyä pitkitin viimeiseen saakka. Kunnes tässä taannoin löysin lähes valmiin peitteen ja huomasin, että muutama lanka enää piti päätellä. Niinpä tein homman nopeasti valmiiksi ja höyrytin peiton muotoonsa. Kovin suurihan tästä peitosta ei tullut, koko on ehkä 70×130 cm, mutta kyllä tämä yhtä pientä pötköttelijää vähän lämmittää. Onneksi en koon puolesta mihinkään kunnianhimoisempaan hommaan ryhtynyt, sillä aikaa olisi mennyt varmaan toiset pari vuotta ennen kuin peitto olisi ollut valmis.

Taisin löytää tuon siksak -raidan ohjeen jostain ulkomaisesta blogista, mutta onhan noita samanlaisia ohjeita netti pulloillaan. Tässä yksi helposti ymmärrettävä ohje, joka on hyvin samankaltainen, millä minä peitteen virkkasin.

Siksak Virkkaus

//Suloista sunnuntain jatkoa, ystävät!!