Kuinka perustaa blogi – Vinkit alkuun

Kuinka perustaa blogi

Millaisia asioita kannattaa ottaa huomioon uutta blogia perustettaessa? Mistä tietää, mitä kannattaa tehdä, mitä ei? Kuinka valita blogin nimi ja aihepiiri, entä blogialusta? Kuinka perustaa blogi, joka käsittelee yleisöä kiinnostavia aiheita?

Olen saanut usein kysymyksiä oman blogin perustamista suunnittelevilta lukijoilta tai juuri aloittaneilta bloggaajilta. Pelkäänpä, että kaikille en aina ole ehtinyt vastaamaan, mutta nyt päätin ottaa vahingon takaisin, ja julkaista tämän postauksen siitä, kuinka perustaa blogi. Postaus on ollut pöytälaatikossa pian vuoden ajan, mutta ehkä nyt on sopiva sauma sen julkaisuun! Vaikka uusia blogeja ei enää synnykään samanlaista tahtia kuin joku vuosi sitten, onneksi muut sosiaalisen median kanavat eivät täysin ole jyrännyt blogeja ja uusiin blogeihin törmää aina silloin tällöin. Minun vinkkini sopivat parhaiten lifestyle- tai sisustusblogin aloittamiseen, eihän minulla muunlaisesta bloggaamisesta ole kokemustakaan.

Aloita muistiinpanoista ja mielikuvien kirjaamisesta

Minulla on ollut alusta saakka käytössä iso muistikirja, mihin aluksi kirjoitin kaikki blogiin liittyvät ideat ja ajatukset. Muistikirjaa en ole hylännyt vieläkään kokonaan, mutta sen rinnalla on käytössä sovellus, johon voin kirjata ylös ideoitani ja to do -listoja. Tästä sovelluksesta voisin tehdä pian oman postauksensa, sillä se on niin kätevä, että mielelläni suosittelen sitä muillekin. Kumpaan vaihtoehtoon päädytkin; paperisiin tai sähköisiin muistiinpanoihin, aloita sillä, että kirjoitat muistiinpanoihisi ideoita ja toiveita sekä maalailet sitä kuvaa, millaisena bloggaajana haluat itsesi tulevaisuudessa nähdä. Itse kirjoitin jossain vaiheessa muistikirjaani, että haluan tehdä bloggaamisesta itselleni osa-aikatyön. Koska se tavoite on saavutettu aikaa sitten, täytynee kirjata lisää tavoitteita!

Valitse blogisi aihealue

Mieti ensin, millä aihealueella sinulla on annettavaa lukijoille. Voit valita tarkan rajauksen, ja päättää kirjoittaa sisustus- tai ruokablogia, mutta mikään ei estä sekoittelemasta yhteen niitä aihealueita, joista olet kiinnostunut. Jos jätät tarkan rajauksen tekemättä, on kuitenkin hyvä valita blogille jokin punainen lanka, joka yhdistää kirjoituksiasi. Tuo yhdistävä tekijä voi olla elämäsi, kotisi, tyylisi tai vaikka harrastuksesi. Mieti samalla, millaisia postauksia voit aiheesta kirjoittaa. Liian sekalainen kokoelma aihealueita saattaa olla kuitenkin enemmän haitaksi kuin hyödyksi blogillesi, sillä useista aiheista kirjoittaessasi lukija ei välttämättä kiinnostu kuitenkaan kaikista aiheista ja saattaa menettää mielenkiinnon blogiasi kohtaan häntä kiinnostavia aiheita odotellessa.

Mieti blogillesi nimi

Yksi vinkki; jos aloitat sisustusaiheista blogia, unohda sanat koti ja valkoinen. Niissä ei ole mitään muuta vikaa, kuin että ne ovat niin käytettyjä, että tuore blogisi todennäköisesti hukkuu muiden lähes saman nimisten joukkoon. Nimeä voi miettiä blogin aihepiirin mukaan. Mieti itsellesi tärkeitä asioita; runoja, lauluja, lauseita, kirjoja, harrastuksia, lempiruokia, lempinimiä… Uskon, että suomenkielinen nimi toimii paremmin kuin englanninkielinen, jos kirjoitat blogia pelkästään suomeksi. Googlaa miettimiäsi nimiä ja tarkista, ettei nimellä löydy jo blogia, yritystä tai tuotetta. Et varmasti halua sekoittua olemassa olevaan brändiin. Tarkista samalla, onko nimelle vapaana domainia, jos haluat hankkia heti blogillesi oman osoitteen, jota suosittelen kyllä. Esmeralda’s nimi syntyi hetken mielijohteesta. Esmeralda on lapsuuteni lempinimi, josta olen aina pitänyt kovasti. Aluksi blogin nimi oli Esmeraldalla, mutta en pitänyt nimen kirjoitusasusta, jolloin muutin nimen. En ole aina ollut täysin tyytyväinen blogini nimeen, vaikka useimmiten siitä pidänkin, mutta en ole vakavasti miettinyt koskaan blogin nimen vaihtamista.

Kuinka Perustaa Blogi

Valitse alusta, jolle kirjoitat

Blogger. Googlen Blogger -alusta on ilmainen ja varsin helposti muokattavissa. Sitä pääsee käyttämään nopeasti, jos omistaa jo Google -tilin. Bloggerissa voi käyttää valmiita pohjia ja muokata niitä halutessaan. Yksinkertaisten muutosten tekeminen ei vaadi suuria koodaustaitoja. Bloggeriin on myös mahdollista ostaa valmis template, jolloin blogisi erottuu valmiiden pohjien avulla tehdyistä blogeista. Voit helposti asettaa blogin käyttämään omaa domainia; maksat vain domainista, blogger hoitaa hostauksen.

WordPress.com. Tämä WordPress -versio on ilmainen, mutta hyvin rajattu. Siinä ei voi käyttää omaa domainia, sivuston muokkaaminen on rajoitettua, eikä blogiin voi asentaa hyödyllisiä lisäosia tai esimerkiksi ulkopuolisia mainoksia.

WordPress.org. Wordpressin monipuolinen vaihtoehto on maailman suosituin blogi- ja nettisivualusta sen muokattavuuden ansiosta. Tässä versiossa tarvitaan blogille oma domain (jota suosittelen ehdottomasti) sekä hostaus eli palvelintila, jolla blogi toimii. Blogia voi muokata lähes minkälaiseksi ikinä haluaa, ja siihen voi asentaa erilaisia valmiita lisäosia, joilla blogiin saa monia käytännöllisiä ominaisuuksia. Blogiin voi ladata lukuisista netistä ilmaiseksi löytyvistä teemoista haluamansa, tai valita vielä runsaslukuisemmista maksullisista teemoista haluamansa pohjan, jonka ympärille kehittää blogia.

Muut: SquarespaceTumblrNäistä minulla ei ole kokemusta, mutta lisätietoja löytyy netistä kyllä. Suomessa nämä alustat on hyvin harvinaisia, en itseasiassa muista törmänneeni yhteenkään Squarespace -blogiin täällä.

Aloitin itse blogin Bloggerissa, oikeastaan perehtymättä muihin vaihtoehtoihin. Jossain vaiheessa kiinnostuin blogin muokkaamisesta enemmän, jolloin tutustun WordPressiin, jolle blogini siirrettiinkin aikanaan portaaliin liittymisen yhteydessä. Viime keväänä omilleni siirtyessäni oli WordPress aika itsestäänselvä valinta, vaikka sen käytöstä aiheutuukin enemmän kuluja kuin Bloggerista. Olen tykännyt WordPressin muokkausmahdollisuuksista, lisäosista, ulkoasun rajattomista mahdollisuuksista ja muutenkin kotiutunut tähän alustaan niin hyvin, että pois en vaihtaisi. Jos suunnittelet blogin kirjoittamista yhtään tavoitteellisemmin tai et halua muokkausmahdollisuuksien rajoittavan kehittymistäsi tai mahdollisesti muun liiketoiminnan liittämistä blogiisi, suosittelen valitsemaan WordPress.org.

Tee muutamia päätöksiä

Mieti, kuinka usein haluat ja voit kirjoittaa blogia. Jos olet töissäkäyvä perheenäiti, ei ole realistista odottaa, että kirjoitat blogia joka päivä, mutta jos sinulla on ajanpuolesta mahdollisuus kirjoittaa blogia usein, voit hyvin kirjoittaa blogia lähes joka päivä. Tärkeintä on, että mietit postaustahdin ja sitoudut siihen. On varsin ok kirjoittaa blogia vaikka kahden viikon välein, jos lukijasi tottuvat odottamaan uutta sisältöä tällä aikataululla. Sen sijaan jos totutat lukijasi siihen, että uusi postaus ilmaantuu viidesti viikossa, kannattaa pitää tahdista kiinni. Itse olen kirjoittanut pitkään useamman postauksen viikossa. Se on minulle sopiva tahti, vaikka välillä se tuntuukin aika paljolta, mutta se pitää oman tekemisen yllä ja draivin päällä. Pidemmät postaustauot saavat aikaan sen, että käynnistyminen on aina vaikeaa.

Seuraavaksi päätä, miten itse haluat olla esillä blogissasi ja miten perheesi tai läheisesi haluaa esiintyä siellä. Olen itse ollut pitkään blogissa omilla kasvoilla ja omalla nimellä. Sukunimi ja paikkakuntakin on helposti selvitettävissä yritystoiminnan vuoksi. Perheeni näkyy blogissa aika harvoin ja joka kerta varmistan heiltä, saako kuvia julkaista. Teini-ikäinen esikoinen ei enää välitä olla usein esillä, tytöt sen sijaan tulevat mielellään kuviin. Uskon, että olen tuonut lapset sillä tavalla blogissa näytille, ettei siitä aiheudu heille harmeja myöhemmin, joten en ole lasten kuvien ja nimien julkaisemisesta huolissaan.

Suunnittele

Malta vielä hetki ennen blogin julkaisemista ja ensimmäisiä kirjoituksia. Käytä heti alkuun aikaa blogin ulkoasun suunnitteluun. Mieti värit ja fontit, joita haluat blogissasi käyttää. Ei ole suuri virhe muokata niitä heti alkuun, mutta visualisoi blogisi ja mieti, millaisen ensivaikutelman haluat antaa. Käytä rohkeasti lempivärejäsi bannerin suunnittelussa ja tee blogista itsesi näköinen. Älä liioittele fonttien kanssa vaan valitse 2-3 toisiinsa sopivaa fonttia, joita voit käyttää blogissa, niin tekstissä kuin kuvankäsittelyssäkin.

Kuinka Perustaa Blogi

Ryhdy toimeen

Ennen kuin julkaiset ensimmäistäkään postausta, tee muutama juttu luonnoksiin, jotta sinulla on aiheita tuleviksi päiviksi. Kirjoita myös muistiinpanoihisi kaikki ideat, joita blogin perustamista suunnitellessa keksit. Niistä on paljon hyötyä sitten kun ensimmäinen tyhjän sivun kriisi iskee! Voit julkaista heti alkuun blogissasi pari postausta, joihin kannattaa panostaa, jotta lukijat jäävät odottamaan lisää sisältöä. Kun olet julkaissut ensimmäiset postaukset, tärkeintä on saada joku lukemaan ne. Kerro blogista ystävillesi, vieraile kommentoimassa muita saman aihepiirin blogeja ja voit kertoa samalla uudesta blogistasi. Älä kuitenkaan spämmää linkkejä kaikkialle, se saattaa ennemmin karkoittaa lukijoita kuin houkutella uteliaita. Voit perustaa blogillesi heti tilit myös muihin some -kanaviin, mutta kannattaa aloittaa kohtuudella, jottei kaikki vapaa-aikasi mene somettamiseen. Facebook on ainakin minun blogin kohdalla suorituin seurantakanava, eli sitä kautta blogiin tulee eniten liikennettä. Kun saat postauksiin ja päivityksiin rutiinin, voit lisätä kanavien määrää.

Älä tee asioita blogin vuoksi vaan inspiroidu elämästä ja kirjoita siitä, mitä rakastat!

Nauti kirjoittamisesta, kuvaa paljon ja huomaat kehittyväsi bloggaajana. Lue paljon kiinnostavia blogeja ja inspiroidu niistä, mutta älä sorru kopioimaan tai imitoimaan vaan säilytä oma äänesi. Perehdytään toisella kertaa itse bloggaamiseen ja siihen, millaisia vinkkejä minulla on postausten kirjoittamiseen aloittelevalle bloggaajalle tai sinulle, joka olet kirjoittanut jo pidempään, mutta haluat kehittää blogiasi!

Koska tiedän, että täällä käy lukuisia muitakin bloggaajia, olisi kiva, jos te bloggaajat heittäisitte jonkin vinkin tai asian uusille bloggaajille tai vasta blogin aloittamista suunnitteleville lukijoille!

Kuinka Perustaa BlogiEsmeralda’s on muuttamassa ensi viikolla Meilläkotona.fi -sivustolle. Tämä ei edellytä teiltä lukijoilta tällä kertaa sen suurempia toimia, sillä tästä nykyisestä osoitteesta tulee olemaan uudelleenohjaus 1.2. alkaen uuteen osoitteeseen blogit.meillakotona.fi/esmeraldas/. Yhteistyö siis jatkuu A-lehtien kanssa, vähän eri muodossa vain. Blogi sen sijaan jatkaa aivan samalla linjalla kuin tähänkin asti, sisustusjuttuja ja muita esteetikon asioita on siis luvassa jatkossakin!

Lue myös muut aihepiirin postaukset: Millainen on hyvä blogi? ja Inspiraatiota herättelemässä.