DIY Joulukalenteri – 19. luukku

DIY concrete Stars

Tänä vuonna sain toteutettua idean, jonka tekemistä olen suunnitellut jo useampana vuonna. Tätä varten tarvitset silikonisen jääpalamuotin, rautalankaa ja betonia. Minä käytin tähtiin samaa betonia, josta on tehty meidän keittiön työtasokin. Erittäin pienen betonisatsin silikonimuottiin levittämisen jälkeen laitoin märkään betoniin rautalankalenkit, jotka toimii ripustuslenkkeinä. Tähdistä tuli varsin hauskat, vaikka ei nämä niitä perinteisimpiä joulukoristeita olekaan.

DIY concrete Stars

Keksin juuri, että joulustressiä välttääkseni teen kaikista mielessä pyörivistä viime hetken lahjajutuista, ruokaostoslistasta, joulun menusta ja muista muitettavista asioista to do -listan sovelluksella, jonka voin jakaa miehelleni, jotta asiat on ylhäällä jossain muuallakin kuin omassa päässäni ja niitä voi sieltä molemmat raksia, kun saadaan hommia tehtyä!

Sen pidemmittä puheitta, minä jatkan jouluvalmistelujen pariin! Tämä viikonloppu taidetaan pyhittää kokonaan siivoiluille ja leipomiselle ja alkuviikosta voidaan sitten keskittyä tunnelmoimaan kun saadaan kuusi kotiin ja ehditään paketoida oman perheen lahjat.

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA, JA  PINTERESTISSÄ.

DIY Joulukalenteri – 14. luukku

Jouluun on enää kymmenen päivää!! Ihanaa, mutta kyllähän tuo taas vähän turhan nopeasti tulee, on nimittäin aika alkuvaiheessa on tämän talon jouluvalmistelut. Eilen saatiin kuitenkin aikaiseksi vähän pohtia joulusuunnitelmia ja kyllähän ne jutut lähti mielessä jo etenemään. Joten nyt vaan laitetaan toimeksi, jotta saadaan joulupöytään syötävää ja lapsille edes lahjapaketit kuusen alle. Ei se paljon vaadi, että saa tunnelmallisen joulun aikaiseksi, sillä tärkeintä kuitenkin on arjen kiireiden rauhoittuminen ja yhdessäolo! Joulumieltä on tänä vuonna riittänyt ihan kivasti jo joulukuun alusta saakka ja luulenpa, että sen yhtenä syynä on ollut tämä joulukalenterini.

Tämän päivän DIY -idea ei ole niitä perinteisimpiä, mutta helppo tämäkin on toteuttaa, jos varastosta sattuu löytymään betonisäkin jämät. Kerättiin syksyllä tyttöjen kanssa harmaantuneita puunpätkiä metsästä, samanlaisia, joista toteutin pari vuotta sitten joulukortteja. Liimasin isoimpaan karahkaan pikkuoksia ja kun liima oli kuivunut, tein kertakäyttömukia muottina käyttäen jalan tähän kuuseen. Risukuusen voisi vaikka koristella, mutta en nyt kokenut siihen tarvetta, sillä kuusi on karun kaunis näinkin. Luulenpa, että tämä kuusi päätyy kylpyhuoneeseen pukeutumispenkin ylle hyllylle joulukoristeeksi.

Pentikin torkkupeiton onnellinen voittaja on selvinnyt! Onnettaren suosikki on Nonna, joka saa aivan tuota pikaa mailia asian tiimoilta. Kiitos kaikille osallistumisesta ja onnea voittajalle!

Joulua mieleen toi myös eilinen ensilumi ja vaikka se taisi aamuun mennessä suurimmaksi osaksi sulaa pois, ei haittaa lainkaan! Tänä iltana saadaan vielä kunnon joulutunnelma-annos kun lähdetään lasten kanssa meille jo perinteeksi muodostuneeseen joulukonserttiin. Ajateltiin samalla reissulla piipahtaa Tuomaan markkinoillakin! Ehkä sieltä löytäisi jonkun joululahjankin. //Iloista ja jouluista alkanutta viikkoa!!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA, JA  PINTERESTISSÄ.

DIY – Betonitaso Osa 2

DIY Betonitaso

Betonitason tekemisen ensimmäisessä osassa jäätiin siihen vaiheeseen, kun betoni on valettu ja taso jätetty kuivumaan. Nyt seuraa asiaa siitä eteenpäin siihen saakka, kun DIY betonitaso on valmis.

Betonivalun kuivumisajaksi suositellaan yhtä vuorokautta, mutta koska meidän taso on niin syvä, on kuivuminenkin varmasti hitaampaa, annettiin tason kuivua puolitoista vuorokautta. Kastelin tasoa aluksi muutamaan otteeseen sumuttamalla, jottei kuivuminen ole liian nopeaa. Kun pinta alkoi näyttää kuivalle, odoteltiin vielä yön yli ja aamulla aloin irroitella muotteja. Muottilista taitetaan tasosta irti, ja se katkeaa niin, että jäljelle jäävä osuus listasta on tason sisällä ja näkyvillä oleva lista poistetaan kokonaan. Betoni tulee siis pohjalevyn alapuolelle, jolloin pohjalevy jää kokonaan piiloon betonin taakse. Muottien irroittamisen jälkeen poistin tuet, jotka kannatteli kaapiston ulkopuolelle tulevaa tason osuutta. Muulloin siis tuet eivät ole tarpeen, mutta jos tasoa jatketaan kalusteen ulkopuolelle, tuki pohjalevylle valamisen ajaksi on paikallaan.

betonitason tekeminen

Taso tulee hioa kauttaaltaan ja tein sen itse hiomapaperilla 220 ja 400. Karkeampaa paperia käytin muutamiin epätasaisiin kohtiin, kuten muottilistan saumakohtiin. Itse en betonitasoon suosittele liiallista hiomista, sillä kyllähän betonitasoon rosoisuus sopivassa määrin sopii. Hiomisen jälkeen taso tulee puhdistaa huolella esimerkiksi imuroimalla ja pyyhkimällä nihkeällä luutulla. Sen jälkeen taso käsitellään suoja-aineella, joka tekee pinnasta kosteutta ja likaa hylkivän, mutta jättää pinnan luonnollisen tuntuiseksi ja kohtuullisen mattapintaiseksi, eikä tummenna betonia juuri lainkaan. SiAcryl pinnoite on hyvin maitomaista ja lirua, joten sen levittämisessä saa olla tarkkana, ettei sotke ympäristöä. Tein itse useamman käsittelyn, sillä haluan pelata tason kanssa varman päälle, ettei siihen imeydy tomaattikastikkeet tai muut sotkut. Tein kerrosten välillä hyvin kevyen hionnan tuolla hienommalla paperilla.

DIY Betonitaso

Olen betonipintaan hurjan tyytyväinen, sillä siitä tuli sopivan rosoinen, mutta kuitenkin siisti niin että taso on helppo pitää puhtaana. Käyttämämme betonin sävy on todella hyvä; kaunis ja neutraali vaaleanharmaa. Ylipäätään tuo taso on juuri sitä, mitä me keittiöön haluttiin ja se sopii tänne suorastaan täydellisesti!

Kenelle sitten suosittelisin betonitason tekemistä Z Counterformin tuotteiden avulla? Jonkin verran homma vaatii suunnittelukykyä ja soveltamaankin saattaa joutua, joten ihan ensimmäiseksi remonttihommaksi tästä ei ole vaan kokemusta erilaisista hommista pitää olla. Työtä helpottaa huomattavasti se, että voit tilata valmiin paketin, joka sisältää kaiken tarvittavan ja tason tekoa aloitellessa välttyy rautakaupassa juoksentelulta. Itse betonin käsittely onnistuu, jos betoni yhtään on materiaalina tuttu ja tasoituslasta pysyy kädessä ennestään. Jos nämä ominaisuudet löytyy, uskallan kyllä suositella kenelle vaan, joka haluaa saada tyylikkään, persoonallisen, kestävän ja ajattoman tason keittiöön. Tämän tason kanssa ei tarvitse varoa, sillä ajan kanssa pintaan mahdollisesti tulevat elämisen jäljet pelkästään parantavat tason ulkonäköä. Jos haet täysin sliipattua, sileää ja täydellistä pintaa, kannattaa valita joku muu materiaali kuin betoni, sillä en usko, että tämä kovin kivan näköinen olisi liian siistinä ja toisekseen, vaatisi aikamoista tarkkuuta kaikessa työstämisessä, jotta pinnasta saisi täydellisen.

Betonitaso toteutettu yhteistyössä Z COUNTERfORMIN kanssa.