Sumuinen hetki rannassa

mustavalkoistaLomalla ollessamme kävin etsimässä kirppiksiltä taulua, joka muistuttaisi meitä lapsuudenpaikkakuntamme kauniista rannasta. Kivaa taulua ei löytynyt, joten kävin sumuisena talvipäivänä kameraa kaverinani kävelemässä rannassa, josko saisin kivan valokuvan kehyksiin. Saapa nähdä, pääseekö näistä otoksista joku seinälle!? Luulenpa, että museon katoksen koristukset ainakin.

Muutenkin olisi ihana saada seinille vain sellaista taidetta ja sellaisia kuvia, joilla on tärkeä merkitys itselle. Osan kohdalla niin onkin, mutta jotkut ovat vähän mitäänsanomattomia. Valokuvilla saa toki helposti tarinoita ja muistoja esille! Näillä kuvien paikoilla on meille suuri merkitys, joten toivottavasti pikapuolin saan jonkun näistä esille.

ranta

Kommentit
  1. 1

    Maarit sanoo

    Kylläpä näyttää tutulle maisemalle 😉 olen seurannut sun blogia jo pitkään, en ole tiennyt että meitä yhdistää sama kaupunki. Kauniita kuvia, kun päivittäin ajaa museon ohi, ei huomaa sen kauneutta, eikä katulampujen.

      • 1.1.1

        Nimetön sanoo

        Kuin myös. Yllätyin miten tuttuja kuvat olikaan. Sama kotipaikkakunta! Tosin sehän on kaunis vain hetkittäin ja vain harvoista paikoista. Ja surullisinta on, miten huonosti niistä kauniista asioista on huolehdittu.

        • 1.1.1.1

          sanoo

          Niin, eihän siellä kaikki kaunista ole ja paljon on pilattu rakentamalla vaikka ja mitä… mutta vanha kaupunki on kyllä ihastuttava säilyneiltä osin! Ja tuosta huolehtimisesta puheen ollen, huomasin viimeisimmällä visiitillä että tosi paljon on vanhoja taloja taas purettu, vuosikymmenet kun ovat olleet hoitamatta ja täten päässeet niin huonoon kuntoon. Harmi!

          • 1.1.1.1.1

            Nimetön sanoo

            Näinhän siinä käy, että aika tekee tehtävänsä, ja kun talot ovat ymmärtääkseni pääosin yksityisomistuksessa, niitäpä on paha pakottaa korjaamaan. Onneksi myös on niitä, jotka ovat tehneet taloillensa hienoja remontteja.
            Ja onneksi uudisrakennukset ovat kuitenkin jollain tavalla sellaisia, että ne sopii ympäristöön.
            Ikävä episodi on myös tarina Bio Huvimyllystä, jonka aktiivinen elämä päättyi… miten sen kauniisti sanoisi. ristiriitaisuuksiin.
            Mutta saa nähdä miten se kaunein osa eli museon ranta ja merialue muuttuu, kun sitä kaavoitetaan asuinalueeksi. Sitten voikin päivitellä taas lisää 🙂

  2. 3

    sanoo

    Totta! Ja ihan itseottamalla kuvalla on vielä suurempi merkitys! (: Tuo museokuva on ihana, se ainakin sopis hyvin seinälle, toki muutkin. Taidanpa tietää, mistä se on otettu… (:

  3. 4

    sanoo

    Itse olen samaisesta lapsuuden kaupungista ja juurikin tuosta museosta ajatellut laittaa kuvan seinälle 🙂 Tämä postaus sattui siis sopivasti asiasta muistuttamaan! Pitää siis kaivella arkistoja, että olisiko siellä sopiva vai pitääkö seuraavalla visiitillä käydä napsimassa uusia kuvia 🙂

  4. 5

    sanoo

    Blogikierroksella, johon sinunkin blogisi on kuulunut jo pitkään, selasin sivuja menemään. —hetkinen— tutunnäköinen paikka. Piti vilkaista uudestaan. Samasta kaupungista ollaan lähtöisin, tosin minä palasin opiskeluiden jälkeen takaisin. Olet sen verran nuorempi, etten ainakaan kuvasta tunnista.

  5. 7

    Nimetön sanoo

    Hassua, miten yhden kuvan perusteella löytyy ihmisiä, jota ovat kotoisin samalta paikkakunnalta. Olette niin paljon nuorempia, ettei kukaan näytä minun silmissäni tutulta. Ja Raahe kun on paikka, jossa ”jokainen tuntee toisena!” 🙂

    • 7.1

      sanoo

      Mietinkin näitä kuvia laittaessani, että kuinkahan moni paikkakuntalainen ilmoittautuu! Kyllähän sieltä näöltä yhä tunnistaa paljon ihmisiä, vaikka olen vuonna 2002 muuttanut pois.

  6. 8

    Jonsku sanoo

    Minäkin olen samalta paikkakunnalta, kuin tuo sinun museokuvasi. 🙂 Tosin vain ala-asteen siellä asunut, mutta ne tärkeät lapsuusvuodet kuitenkin:) ensin siis katsoin kuvaa ja oikein hätkähdin että voiko tuo olla se museo mikä minulla tulikin mieleen:) liekö ollaan samanikäisiä, en tiedä.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *