Sohvaperunasta urheiluhulluksi

kuinka oppia rakastamaan urheilua

Kirjoitin teille urheiluasioista jo elokuussa, kun haastoin itseni #sporttielokuuhun, eli haastoin itseni harrastamaan urheilua elokuun jokaisena päivänä, 45-60 minuuttia päivässä. Muutama muukin lähti haasteeseen mukaan, pari ystävääni ja perhettä sekä jokunen lukijani; joku lähti täysillä messiin, toinen liikutakertoja lisäten, joku taas ostamalla lenkkitossut. Aivan mahtavaa, että oma liikkumiseni inspiroi muitakin sporttisempaan elämäntapaan. Lupasin kertoa, kuinka urheilujen kanssa kävi, joten tässä tulee! Elokuu sujui muuten tosi mallikkaasti ja vauhdilla, mutta kaksi viimeistä päivää olo oli sen verran flunssainen, että jätin urheilut urheilematta. Muuten pidin tiukasti kiinni sovitusta ja liikuntasuorituksia kertyi 29 kpl. Juoksemassa kävin 9 kertaa. Alkuun juoksin tiuhempaa, mutta kun kokeilin aiempien kolmen viikottaisen juoksulenkin sijaan juosta enemmän, jalat tykkäsivät sen verran huonoa, että tahtia täytyi toviksi harventaa. Maastopyöräilyä harrastin vain 4 kertaa. Sen jälkeen mieheni kolaroi pyörällä kätensä kipsiin ja pyörä oli tovin telakalla varaosia odotellessa. Käyttämäni kuntosali avattiin 5.8. ja siellä tulikin käytyä 14 kertaa joko treenaamassa lihaskuntoa tai sen lisäksi vetämässä aerobinen treeni juoksumatolla tai cross-trainerilla. Loput kaksi kertaa tein kotona 45 minuutin hikijumpan kun kiireisen päivän aikana tai sen päätteeksi ei yksinkertaisesti muuhun ollut aikaa.

Missään vaiheessa elokuuta urheilu ei tuntunut huonolle ajatukselle, jokaista treeniä aloitellessa riitti intoa enkä joutunut miettimään, että mihin olenkaan ryhtynyt. Lajien monipuolisuudesta johtuen minkäänlaista ylikunnon tai ylirasituksen vaaraa ei ollut, kunhan otin juoksun kanssa hetken rennommin. Jonkun kerran tuli ihmeteltyä, että voiko tämä urheiluhullu nainen oikeasti olla minä! Minä, joka reilu vuosi sitten en saanut itseäni kiskottua edes kävelylenkille useammin kuin kerran viikossa. Silloin olin niin huonokuntoinen, että olisi tuntunut aivan mahdottomalle ajatukselle käydä tunnin juoksulenkkejä yhtä soittoa juosten. Mutta kuinka tähän sitten on tultu?

sohvaperunasta urheiluhulluksi

Urheilun ihanuuteen kiinni pääsemiseksi tärkein asia oli tupakoinnin lopettaminen vuosi sitten elokuussa. Heti sen jälkeen mieheni osti meille hyvän maastopyörän ja lähdin innoissaan uudesta lajista koluamaan metsäpolkuja ja sorateitä. Olen aina viihtynyt hyvin metsässä ja sen vetämänä pyörälenkit saattoi kestää toista tuntia. Yllättyneenä innostani jatkoin pyöräilyä pitkin syksyä, useamman kerran viikossa. Sitten tuli talvi ja kurakelit, metsäpyöräilystä tuli kovin sotkuista puuhaa ja kerran marraskuussa lähdinkin yllättäen kokeilemaan juoksua. Syksyn aikana kunto oli kuin huomaamatta kasvanut niin paljon, että juoksin tuosta vain muutaman kilometrin lenkin, hitaasti tosin, mutta koko ajan juosten. Siitä alkoi innostus kehittää juoksua ja nyt vajaan vuoden ajan juoksulenkit onkin kuuluneet viikottaiseen ohjelmaani. Kuntosaliharrastukseni on lähtenyt hienosti liikkeelle, vaikka taukoa salitreenistä oli jo aivan liian monta vuotta. Mutta sali on mukava ja viihtyisä paikka, treenaaminen on muistunut hyvin mieleen ja tuloksiakin näkyy jo reilun kuukauden harjoittelun jälkeen, miksipä se ei motivoisi! Nyt kolmekymppisenä voin sanoa olevani paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan ennen, sitten lapsuusvuosien, vai olinkohan silloinkaan. Olen totta puhuen todella ylpeä itsestäni ja siitä, mihin sitä entinen laiskuri nykyään pystyykään.

Elokuun haaste päättyi jo tovi sitten ja syyskuun ensimmäinen viikko meni laiskotellessa, flunssaa sairastaen, mutta sen jälkeen tahti on ollut jälleen lähes yhtä kova. Varsinaisia lepopäiviä en ole malttanut pitää, mutta pari iisimpää päivää viikkoon mahtuu. Sporttielokuu osoitti minulle sen, että minusta oikeasti on urheilemaan monta kertaa viikossa ja aikaakin sille löytyy kun vain on tahtoa tehdä! Urheiluhulluus on tietysti tuonut elämään monenlaisia muutoksia mukanaan, mutta jos alkaisin niistä kirjoittamaan tällä kertaa, postaus venyisi niin pitkäksi, ettei tätä jaksaisi kukaan lukea. Tehdään siis niin, että kirjoitan siitä aiheesta aivan oman postauksensa kun sopiva hetki osuu kohdalle.

Kiitos kun luit urheilutarinani ja mielelläni luen, jos haluat jakaa omasi alla kommenttikentässä! ♥ Olen varma, että siellä ruudun takana teitä on useampikin, jotka olette löytäneet urheilun ilon vasta aikuisena!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    Anu sanoo

    Todella hienoa,että olet löytänyt liikunnan ilon!siitä kun tulee riippuvaiseksi niin ei tarvi miettiä lopettamista:)
    Kroppa ja pää tottuvat ja alkavat vaatia hikoilua.jatkossa kannattaa muistaa pitää 1-2 lepopäivää viikossa.pidemmän päälle urheilu rasittaa liikaa jollei muista levätä.
    Syksy on ihan parasta aikaa urheiluun:)

    • 1.1

      sanoo

      Riippuvaisuus liikunnasta onkin parhaita riippuvuuksia, mitä kuvitella saattaa! Nyt kun olen flunssassa, harmittaa eniten se, etten pääse urheilemaan.
      Kyllä vähintään yksi päivä viikossa tulee otettua sen verran rennosti, ettei tässä liikarasituksesta ole pelkoa. 🙂 Ja todellakin, syksy on aivan mainiota aikaa urheilulle. Kaunis luonto ja raikas ilma houkuttelevat ulos ja metsäpolulle!

  2. 2

    sanoo

    Mulla on puolivuotiaat kaksostytöt ja 2v4kk esikoinen, liikunta on siis viime vuosina raskauksien ja pikkuvauva-aikojen vuoksi jäänyt melko vähälle. Vajaa pari kuukautta sitten asetin itselleni tavoitteeksi saada taas terveelliset elämäntavat, eli säännöllisen liikunnan ja ateriarytmit, osaksi arkipäivää. Lisäksi tavoitteenani oli pudottaa 10kg vuoden loppuun mennessä. Ilmottauduin Superdieettiin ja nyt seitsemässä viikossa kiloja on lähtenyt vajaa 7! Liikuntaa tulee taas harrastettua monta kertaa viikossa ja ateriarytmikin on taas opeteltu uudestaan! Ei enää suklaapatukoita välipaloiksi 😉

    Kyllä se kevyempi olo, liikunta ja terveellinen ruoka vaan tekee konaisvaltaisesti hyvää. Jaksaa paremmin lastenkin kanssa! Pidetään näistä tavoista kiinni!:)

    • 2.1

      sanoo

      Sinulla on hieno meininki, vaikka lapset ovat pieniä! Itselläni se pikkulapsiaika meni kyllä aika kurjasti terveellistä elämää ja liikuntaa ajatellen. Nyt vasta kun lapset ovat isoja, olen osannut panostaa itseeni ja omaan hyvinvointiin. Joten ihailen suuresti aktiivisuuttasi! Ja tosi upeasti olet pudottanut kiloja. 🙂
      Olen itsekin nyt Superdieetillä, jolla olen päättänyt karistaa loputkin ylimääräiset kilot pois, jotta voin jatkaa loppuelämäni terveellisiä elämäntapoja ilman että painonpudotus on jatkuvasti mielessä. Superdieetti on kyllä hyvä opettaja säännöllisessä ateriarytmissä ja monipuolisessa ruuassa.
      Ehdottomasti pidetään näistä kiinni! Tsemppiä ja iloista mieltä, Paula!

  3. 3

    sanoo

    Vau! Tämän tekstin myötä elättelen toiveita, että itsekin saan joskus katkottua sohvaan porautuneet idut ja kuorittua sen rapakerroksen alta esiin jotain reipasta. Viattomalta kuulosti #sporttielokuukin, että kaipa se voi meikäläiseltäkin vielä onnistua! 🙂

  4. 4

    sanoo

    Ihailtavaa reippautta, sinnikäs nainen olet! Ja kiva kuulla että ilo liikkumiseen on löytynyt! Parempi myöhään kuin…
    Minäkin olen innostunut liikunnasta vasta aikuisiällä, lemppareitani ovat juoksu ja salitreeni. Nyt odotan kärsimättömänä että pääsisin taas yli kuukauden tauon jälkeen liikkumaan. Pää, jalat ja oikeastaan koko kroppa huutaa liikkumaan, mutta nyt on pakko otta iisisti jalan rasitusmurtuman kanssa. Vähän vihreänä täällä siis lueskelen näitä sporttisia juttuja…

    Liikunnan iloa sule jatkossakin, kerrohan näitäkin kuulumisia täällä blogissa!

    • 4.1

      sanoo

      Nimenomaan, parempi myöhään kuin ei silloinkaan! 😀 Vaikka eihän 30 vielä kovin myöhään ole; joku aloittaa vasta viisikymppisenä. 😉

      Voi, että… varmasti ottaa koville joutua huilaamaan, jos pää ja kroppa huutaa treeniä. Kuvitella vain saatan, sillä tässä flunssassakin on ihan riittämiin kestämistä, kun ei pääse liikkumaan.

      Kiitos! Varmasti tulen raportoimaan urheilujuttujakin täällä. 🙂

  5. 5

    sanoo

    Tervetuloa liikunnan iloiseen maailmaan 🙂
    Olin nuorempana aktiivinen liikkuja, mutta lasten tulon myötä ei ole vaan jaksanut aina. Asutaan myös lämpimässä maassa, joten lenkit pitäisi suunnitella aikaiseen aamuun, jotta jaksaa. Mua haittaa kuumuus liikkuessa tosi paljon. Mutta kotihikijumpat on hyvä ratkaisu (jee ilmastoinnille!), ja pudotinkin monta kiloa niiden avulla keväällä! Nyt kesän jäljiltä pitäisi löytää taas tuo into…sohva on todellakin kutsunut käsipainoja äänekkäämmin viime viikot.

    Vielä vastaan tuohon sun aikaisempaan kyselyyn, että millaiset jutut kiinnostaa…Löysin tänne muinoin (hih!) joulukalenterin myötä ja kaikenlainen sisustusinspiraatio ja neuvot ja vinkit ammattilaiselta kiinnostaa. Vähemmän luen ruokaohjeita ja vaatepostauksia, mutta nehän voi aina jättää välistä. Tykkään sun kuvista ja sisustussilmästä…En ole itse mustavalkoharmaa, mutta teillä se näyttää tosi kivalta!

    • 5.1

      sanoo

      Täällä pystyy varmaan kesällä samaistumaan teidän tilanteeseen, kun hellepäivinä urheilut täytyy ajoittaa aikaiseen aamuun tai ilmaan. Pelkkä kotijumppaaminen kysyy kyllä sinniä, kun sohva huutelee niin lähellä koko ajan, joten nostan kyllä hattua saavutuksellesi! 🙂

      Oletkin tainnut aika kauan pysyä blogini matkassa! Luulen, että sisustusjutut on niitä, jotka monia vanhimpia lukijoita eniten kiinnostaa, sillä niillä aikoinaan aloitin. Mutta tosiaan, kyllähän sitä voi jättää välistä ne aiheet, jotka ei niin nappaa ja lukea kiinnostavimmat. 🙂

  6. 6

    sanoo

    Onnittelut sinulle! Minäkin ihan koukutuin juoksemiseen pari syksyä sitten…No, sitten välilevy niskasta ja tänä kesänä alaselästä. Nyt olen päättänyt että kuntoilu alkaa kunhan saadaan muutto uuteen kotiin pois alta……minun selkäni ja niskani kaipaisivat tosiaankin lihaskuntoilua etteivät menisi niin huonoon kuntoon…..

    • 6.1

      sanoo

      Kiitos Tiina! Harmi, että sulla on tullut kropan kanssa ongelmia… se ei ole urheilussa kivaa! Kehonhuoltokin olisi tärkeää kuntoillessa, siihen pitäisi itsekin panostaa enemmän. Toivottavasti pääset pian taas kuntoilemaan!

  7. 8

    sanoo

    Ihana urheilutarina, kiitos kun jaoit! Se on niin hienoa, kun joku löytää uuden suunnan elämäänsä! Minullakin on vasta nyt vanhempana urheilukärpänen purrut kunnolla, ennen se oli jopa vastenmielistä.. Ei kiinnostanut pätkääkään.. Tällä hetkellä on tosi vaikeaa löytää aikaa urheiluun, ainakin niihin juttuihin, joista tykkään, eli ohjattuihin jumppiin ja joogaan, ne kun ovat aina tiettyyn aikaan. Juoksemiseen en vain ole päässyt kiinni vaikka olen yrittänyt.. Pitäisi ehkä löytää kiinnostavampia maastoja..

    • 8.1

      sanoo

      Kiitos Katri! On kyllä ollut ihanaa löytää tällainen sporttisempi elämä! 🙂 Minäkin ennen lähes inhosin urheilua, joten on hassua, joten nyt en osaisi olla ilman. 😀
      Juokseminen on kyllä kiinnostavempaa mielenkiintoisessa ympäristössä. Mutta eihän se läheskään kaikkien laji ole. Mutta onneksi on paljon eri vaihtoehtoja liikkua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *