Sitruuna-marenkikakku

Kevään tulon myötä teki mieli saada jotain sitruunaleivonnaista. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä sitruuna-marenkikakkua. Pohjaksi tein perinteisen murotaikinan.
Pohja:
100 g voita tai margariinia
3/4 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Sekoita joukkoon muna. Lisää jauho-leivinjauheseos. Sekoita tasaiseksi. Painele voidellun vuoan (n. 24cm) pohjalle ja reunoille. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia.
Sitruunakiisseli:
1 sitruunan mehu
1 sitruunan kuori raastettuna
1,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
3 keltuaista
Sekoita kaikki kiisselin ainekset kattilassa. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes kiisseli sakenee. Kaada jäähtynyt kiisseli paistetun pohjan päälle.
Marenki:
4 valkuaista
1 dl sokeria
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeria vähitellen koko ajan voimakkaasti vatkaten. Levitä vaahto sitruunakiisselin päälle. Paista 175 asteessa kunnes marenki saa hieman väriä, n. 5-10 minuuttia.
Nauti mielellään terassilla auringonpaisteessa.
Herkullista viikonlopunjatkoa!
Kommentit
  1. 1

    Kanelia ja kardemummaa sanoo

    >Ha ha, mä postasin juuri Key Lime Pien! Kevät saa kaipaamaan näitä "kevyitä" sitrusherkkuja:D

  2. 2

    Mervi sanoo

    >Hih! Molemmat, tämä ja Key Lime Pie näyttää tosi hyville. En olekaan vuosiin tehny, pitänee taas kokeilla. Tosin aurinkoinen terassa voi jäädä tuolla LUMISATEESSA vähän vähemmälle…

  3. 6

    Krisse sanoo

    >Näyttää herkulliselta! Hitsi, meidän terassilla vain sataa lunta just nyt. Viime kesänä innostuin kokeilemaan sun ohjeen mukaista Mud Cakea ja siitä tuli meillä hitti.

  4. 8

    Esmeralda sanoo

    >K&k, sitrusherkut kuuluu kyllä kevääseen! 🙂 Mäpä tuun kurkkaamaan sunkin herkun.Mervi, Meilläkään ei tänään nautittu aurinkoisesta terassista, mutta ei sentään lunta tullut.

  5. 12

    Esmeralda sanoo

    >Meillä ei onneksi lunta sada, vaikka synkkää on tänään ollutkin. Kiva kuulla, että mutakakku maistui. 😀

  6. 14

    Kikke sanoo

    >Voi mitä herkkua!Nam!Tätä ohjetta koitan kyllä pääsiäisenä…viimeistään ;)!

  7. 16

    Esmeralda sanoo

    >Pääsiäisfiilis tästä tulikin. 🙂 Taidan itsekin tehdä seuraavan tällaisen pääsiäiseksi.

  8. 22

    Tiina sanoo

    Olen leiponut tätä nyt kahdesti ja on todella hyvää. Tähän asti olen luullut, etten edes tykkään sitruunapiirakasta. Pohja on pehmeä ja maku raikas. Olen tehnyt 26 cm irtopohjavuokaan ja taikina riittää mainiosti ,vaikka etukäteen vähän epäilin. Kitos hyvästä ohjeesta!

  9. 23

    anne sanoo

    Hei Esmeralda! Mistä oletkaan hankkinut tuon kauniin sivu-/apupöydän, joka on olohuoneessa ja valkoinen väriltään? Kaunis ja kapea…

    • 23.1

      sanoo

      Hei Anne! Valkoinen sivupöytä on Ellokselta, noin viiden vuoden takaa, joten en usko sitä myytävän enää missään, en ole ainakaan törmännyt samanlaisiin muualla. 🙂 Tykkään kovasti itsekin sen muotoilusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *