Sisustuskaapin tunnelmavalot

tunnelmavalot

Marraskuu on tunnelmavalojen aikaa. Ennen kuin päästään jouluvaloihin käsiksi, niihin paperitähtiin, valokransseihin sun muihin, on juuri sopiva aika viritellä tällaisia ei niin jouluisia valoja sinne tänne, ympäri kotia. Aika monet valot meillä on käytössä ihan ympärivuotisesti, pallovalot ja Annon koristevalot on ollut päällä jo elokuusta saakka, mutta nyt kun pimeys on iskenyt toden teolla, on lisävalaistus enemmän kuin tarpeen. Tänään viritin olohuoneen kaappiin yhden valosarjan, sillä tuo päivällä niin valoisa nurkka on ilta-aikaan ollut kovin synkkä ja pimeä. Itse asiassa löysin näiden valojen virittelyn jälkeen toisen, paremmin kaappiin sopivan pienemmän valosarjan, jonka taidan vaihtaa tilalle. Koska olohuoneessa ei ole verhoja ja kaappi on tuossa ikkunan vieressä, näkyy valot kivasti kadullekin.

Tuosta kaapista on muotoutunut tuollainen sisustustavaroiden säilytyskaappi, jossa majailee kaikenlaisia sisustusesineitä silloin kun ne ei ole käytössä. Kynttilänjalat, maljakot, vaasit ja purnukat on helppo etsiä tuolta kun niitä tarvitaan käyttöön. Umpinaisessa alaosassa on kaikenlaista muuta sisustustavaraa ja kaikki kynttiläjemmat. Entinen kirjakaappi tunnetaan nykyään siis nimellä sisustuskaappi. Löysin varastosta sinne jo talvisempia ja jouluisempiakin juttuja odottelemaan käyttöä, kuten keraamiset kuusen ja peuran.

tunnelmavalot sisustuskaappi

Joku ihmetteli jo meidän kodin jouluisia tunnelmia, mutta pitää nyt korjata sen verran ihmetystä, että viime viikolla ottamani joulukuvat oli vasta stailattuja! Oikeaa joulua tehdään sitten jonkun viikon kuluttua, lähempänä joulua. Tällä viikolla aloitetaan kyllä pikkujoulukautta, mutta onhan niin tehty joskus jo lokakuussa… Tänään onkin Downton Abbey ilta, ja sitähän on odotettu viime tiistaista jo!

Eilen uuden Bella -sivuston myötä päädyin viilaamaan vielä omaa blogiakin ulkoasultaan kuntoon, sillä samassa yhteydessä blogipohja leveni hiukan. Käsinkirjoitettu banneri poistui yhtä nopeasti kuin lähtikin, sillä jotenkin se ei vaan istunut blogiin. Palattiin siis takaisin vanhaan, mutta pienen mietelauseen kera. Siinä sitä on sanomaa meille itse kullekin.
// Kivaa illanjatkoa!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA, JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kauniilta näyttää. Haluaisin laittaa myös kaappiin tunnelmavalot, mutta kun kaappi on tumma. Mahtaakohan näyttää yhtä kivalta? Täytyy vain kokeilla 😀

  2. 2

    sanoo

    Ihanan lämpöisen tunnelman tuollaiset valot kyllä tuo kaiken tämän pimeyden keskelle! Lisävalot olisivat kivat, mutta jouluntulo ahdistaa aika paljon ja pelkään, että lisävaloista tulisi joulutunnelma. 🙂

  3. 3

    Julia sanoo

    Kauniilta näyttää valot kaapissa. Mistä kaappi on ostettu? Olen etsinyt samantyylistä kaappia omille maljakoilleni ja kynttilöille jne.

  4. 5

    sanoo

    Totta tosiaan, meilläkin on monta pimeää nurkkaa, joihin olisi nyt jo korkea aika ruveta laittelemaan vähän valoja. Ihana idea sekä sisustuskaappi että nuo valot siellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *