Raparperimehu – Raikas kesäjuoma

raparperimehu

Ah, miten ihanaa kesäjuomaa me ollaan täällä nautiskeltu! Kuten varmasti monella puutarhurilla, raparperipuskat alkaa tähän aikaan kesästä olla melko massiiviset ja tuota happaman kirpeää kasvia on ihan jo liiankin kanssa piirakoihin ja muihin leivonnaisiin. Eilen totesin, että nyt täytyy kiireesti poimia varret talteen ja raparperipiirakka tuli jo korvista ulos, joten innostuin kokeilemaan raparperimehun valmistamista. On ollutkin useamman vuoden mielessä testata, millaisen mehun raparperista saa aikaan, mutta aina kokeilu on jäänyt muiden juttujen jalkoihin. Mielikuvissani yhdistin raparperin ensin pehmeään mansikkaan, mutta mansikkakautta odotellessa jouduin sen ajatuksen hylkäämään. Sen sijaan arvelin sitruunan ja limen sopivan kirpeän raparperin kavereiksi, joten ei kun kokeilemaan mehun keittoa. Tällaisella ohjeella syntyi herkullinen raparperimehu.

Raparperimehu

raparperimehu

Pilko noin yksi kilo raparperin varsia, olisikos noita ollut kaksi litraa pilkottuna. Tässä voi käyttää raparperin kuorineen, niistä saa kivasti vähän väriäkin mehuun. Siivuta kuorineen puolikas sitruuna ja yksi lime. Kippaa joukkoon sokeria, itse käytin kolmasosan ruskeaa ruokosokeria, loput tavallista. Kiehauta mehua hetki niin että raparperit pehmenee. Tarkista maku ja lisää sokeria jos mehu on liian kirpeää, mutta älä käytä kuitenkaan liikaa sokeria, jotta mehu pysyy kirpeänä. Siivilöi raparperimenu kankaan läpi, jotta sakka erottuu ja saat kirkasta mehua. Pullota raparperimehu kuumana kuumiin lasipulloihin tai jäähdytä ja pakasta.

raparperimehu

Ja koska kaikki esteetikot sen tietävät, että pakkaus on puolijuomaa, täytyi pulloille tietysti väsätä asianmukaiset etiketit. Aika kiva lahjaidea kesätuliaisiksi syntyi kun pulloa vähän koristeltiin. Harlekiinikuvioinen paperi on teipattu pullon ympäri. Pyöreään tarraan painoin leimasimella homemade -tekstin. Litraiset lasipullot on hankittu Ikeasta sima- ja kaljapulloiksi. Pieniä pulloja olen ostanut Granitista. Niissä myydään mm. omenamehua. Granitin pullot ovat kohtuuhintaisia ja sopivan kokoisia, joten jokaiselle pullolle on tullut hyötykäyttöä jälkeenpäinkin. Näitä täytyy kerätä vielä lisää juhlasomistukseksikin! Etiketeissä käyttämäni tarrat on ostettu aikoinaan Ikealta. Ikean paperitavaraosastolta löytyy usein kivoja vaihtoehtoja pakkausmateriaaleiksi.

raparperimehu

Ehkä kokeilen sitä mansikkaista versiota sitten kun mansikkakausi koittaa, vaikka sitruunainen kirpeä versiokin oli oikein onnistunut! Suosittelen kokeilemaan itsetehtyä raparperimehua, se on maukasta ja virkistävää kirpeytensä ansionsta!

//Auvoista kesätorstaita, ystäväiseni!!

Kommentit
  1. 2

    Ansku sanoo

    Ihkuja mehupulloja, tulee vesi kielelle. Jokin kummallinen sääilmiö aurinko pilkistää Tampereen taivaalla, joten noiden pullojesi myötä tuli oikein kesäinen fiilis!

    • 2.1

      sanoo

      Meilläkin hetken pilkisteli se outo valopallo, kunnes iski ukkonen ja reilun parin tunnin sähkökatkos. Kesämieli koetuksella, mutta onneksi on kesämakuja! 😀

  2. 4

    sanoo

    Kivat etiketit olet tehnyt. Pienestäkin lahjasta saa kauniilla paketoinnilla arvokkaamman oloisen kun vähän näkee vaivaa. Raparperimehu on ihanaa, itsekin keittelin viime viikolla sitä, vähän eri ohjeella koska ohjeitahan on yhtä monta kuin on kokkiakin.

    Vien aika usein jotain kotitekoista tuliaisiksi. Olen jopa teettänyt oman Sundman’s special – handmade in Helsinki-leimasimen Etsyssä. Maksoi muistaakseni kuusi euroa kotiin kuljetettuna.

    • 4.1

      sanoo

      Niinpä, ei tarvitse paljoakaan väkertää, niin saa jo kivannäköisen paketin! Tuo oma leimasin kuulostaa tosi kivalta. Muistatko myyjää, jolta sen ostit? Olisi aika huippu itsellekin!

      • 4.1.1

        sanoo

        Myyjä ei enää ole Etsyssä, mutta etsi haulla personalized stamp. Minulla tuo teksti kulkee ympyrän muodossa ja sukunimen ensimmäinen kirjain on isolla keskellä.

  3. 9

    sanoo

    Kiitos ohjeesta,testasin toissapäivänä ja eipä ole neljästä litrasta kuin lirut jäljellä,niin oli namskista:) Tein raparperin ”perkeistä”,siis noista pois siivilöidyistä rahkaa ja olipa hyvää sekin:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *