Rakas joulupukki…

joululahjat_

Materiatoiveiden esittely on aina ollut vähän haastavaa hommaa minulle, mutta jos pääsee kirjoittamaan kirjettä joulupukille, tuntuu toiveiden esittäminen heti hiukan helpommalle. Joululahjatoiveita, niin ja synttärilahjatoiveita kuitenkin on ihan viisasta joskus esittää, mikäli haluaa saada jotain tarpeellista lahjaksi. Pari poimintaa kotia ja keittiötä ajatellen, joista olisi iloa!

Kuparista pikkuista Kubusta olen sen verran kauan harkinnut, että sen voisin kyllä ostaa itselleni. Suurempi, neljän kynttilän Kubus olisi aivan upea myös kuparisena, mutta koska minulla on kynttelikkö jo mustana, ei toiselle isommalle kynttelikölle ole sijaa. Menu POV seinäkynttilänjalka on kaunis useammassakin värissä, mutta ehkä tämä yksinkertainen musta on tyylikkäin. Kynttilänjalka tulee parhaiten esille kahden tai kolmen ryhmissä, ja niille keksisin heti montakin paikkaa meillä. Iittalan Vitriini on niin kiva korujen säilytykseen, että niitä haluaisin ehdottomasti pari lisää. Pikkuinen kävisi hyvin sormuksille ja korviksille, toinen suurempi tarvitaan kaulakoruille tai rannekoruille.

Kirkas Kastehelmi tarjoilulautanen meni tänä vuonna sirpaleiksi, joten sen tilalle tarvitsisin uuden ja sille kaveriksi pari pientä lautasta pienempiä tarjottavia varten. Keittiössä on huutava tarve lisäaterimille. Nykyiset Savoniat eivät oikein riitä isomman porukan ruokailuihin, osa ei tahdo riittää omallakaan porukalla koko päiväksi. Ruokalusikoita taidan hankkia kuuden setin heti seuraavalla markettireissulla! Keittiössä on tarvetta myös tyylikkäälle juustoveitselle. Erityisesti talven juhla-aikaan meillä tarjoillaan paljon juustoja, ja silloin olisi kiva käyttää oikeaa juustoveistä. Nykyinen on ruma korruptioveitsi, kylkiäisinä juuston mukana saatu. Sen kauniimpaa veistä en ole saanut aikaiseksi hankkia vieläkään, vaikka asia on vuosikaudet ollut mielessä. Josko nyt sitten… Magisson ja Iittalan versiot näyttää kyllä tyylikkäille. Löytyisiköhän vielä muita, perinteisempää muotoilua olevia veitsiä?

Joko teillä on kirjoitettu joulupukille? Täällä on nähty vasta pari kirjettä tämän lisäksi. Esikoisen kirjeessä on ainoastaan yksi asia, uusi puhelin. Tytöt taitaa vielä miettiä…

Kuvat: Iittala / Finnish design shop / By Lassen / Kultajousi

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Ihania ja tyylikkäitä toiveita, nämä voisin laittaa omallekin listallenikin. 🙂 Kubus on vahvin toive tällä hetkellä, mutta sitä ei tule paketista, ellen itse repäise. 😉

  2. 3

    sanoo

    Kivoja toiveita! Itsekin voisin toivoa noita kaikki muita paitsi ruokailuvälineitä. Niitä riitää enemmän kuin tarpeeseen, ja juuri tuota savonia-sarjaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *