Raikasta ja avaraa

koti tammikuussa2

Tämä joulun jälkeinen aika on kyllä siitä tosi ihanaa, että koti tuntuu oikein raikkaalle ja avaralle, ja kaikkien joulukoristusten jälkeen on taas tilaa hengittää. Pari joulukukkaa on vielä hengissä, mutta eihän tuo amarylliksen varsi vaasissa järin jouluinen ole. Hankin jo pari mehikasvia joulukukkien tilalle, vaikka jotenkin kummasti meillä on vanhojakin viherkasveja hengissä. Olisinkohan viimein oppinut hoitamaan niitä!?

koti tammikuussa koti tammikuussa3

En kylläkään raskinut vielä kerätä ihan kaikkea joulua pois, vaan paperitähdet saa olla esillä loppiaiseen asti. Ja tuo keraaminen joulukuusi on niin suloinen, että sekin voi olla loppiaiskuusena meillä vielä. Muuten joka vuotinen tammikuun raivausvimma nostaa kovasti päätään ja yhtä jos toista on kerätty pois. Vielä tosin riittää tehtävää, ehkä lähden romuvarastoksi muuttuneen vaatehuoneen kimppuun.

//Joko teillä on kerätty joulu pois ja tehty kotia raikkaammaksi?

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ihanalta ja raikkaalta tosiaan näyttää! <3 Täällä on suurin osa joulusta kerätty pois, mutta joitain valoja vielä on esillä. 🙂 Kohta pitää kyllä alkaa keräilemään kaikki pois, joten loput menee varmaan siinä samalla sitten muuttolaatikoihin. 🙂

    Ihanaa viikonlopun jatkoa ja alkanutta vuotta! <3

    • 1.1

      sanoo

      Raikkaudesta on kyllä tullut nautittua nyt kun loputkin joulujutut on pois. Tuntuu siltä, kuin koko koti olisi suurentunut. 🙂 Minä olen jättänyt aika monet valot vielä esille, sillä pimeinä iltoina niistä on vielä paljon iloa. 🙂 Osa taitaa jäädä ihan ympärivuotisesti jälleen!

  2. 2

    Nimetön sanoo

    Kyllä teillä on raikas tunnelma!
    Meillä joulu sai lähteä heti Uuden Vuoden päivänä. Tuntuu todellakin siiltä, että ollaan saatu muutama neliö lisää, vaikka ei joulutavaraa paljon ollutkaan. Nyt odotellaan, että saadaan tulppaaneja pöydälle. Niistä alkaa kevään ja valon odotus.

    Ihanaa viikonloupun jatkoa!

    • 2.1

      sanoo

      Kiitos! Raikkaalle tuntuu kyllä yhä, muutenkin on tullut karsittua kun joulu on riisuttu pois. Neliöt ja ennen kaikkea kuutiot tuntuu lisääntyneen huomattavasti. 😀 Meillä oli jo ensimmäiset tulppaanit ja nyt viikonlopuksi täytyy ehdottomasti hakea uusi kimppu! ♥

  3. 3

    sanoo

    Meillä ei vielä ole raaskittu luopua jouluvaloista ja -kynttilöistä, vaikka kuusi sentään vietiin jo ennen vuodenvaihdetta pois. Tyylikkäältä näyttää siellä teillä! Onnellista uutta vuotta!

  4. 4

    sanoo

    Mä kanssa siivoilin suurimman osan joulua varastoon tänään. Vielä on paperitähdet ikkunoissa ja jotain muuta pientä, mutta kovasti ollaan nyt irtauduttu joulusisustuksesta:) Täytyy kuitenkin sanoa, että pikkuinen ikävä jo kyllä iski kuusta kohtaan, mutta onhan tää nyt kuitenkin tosi kiva, kun on avarampaa ja ei-jouluista:)

    • 4.1

      sanoo

      Minusta joulun riisuminen tuntuu aina hiukan haikealle. 🙂 Varsinkin kuusta pois laittaessa, mutta nythän meillä ei ollut koko kuusta. Ensi vuonna sitten sitäkin ihanampi koristella kuusi! 🙂 Mutta raikkaus ja avaruus kyllä korvaa haikeuden joulun päättymisestä! 😀

  5. 5

    sanoo

    Upean värinen tuo mehitähti! Täälläkin tekee mieli jo raivata joulua pois. Kuusen jo riisuimmekin ja huomenna se saa lähteä ulos ja myös loput koristukset olisi tarkoitus pakata laatikoihin. Ihanaa kun saa alkaa odotella kevättä!

  6. 6

    sanoo

    Meiltä on jo aikalailla joulu kerätty pois ja raivausvimma on iskenyt täälläkin. Kaapit ja laatikot järjestelty ja kotia siivoultu muutenkin. Mieli lepää, kun kotona on siistiä ja avaraa!

    • 6.1

      sanoo

      Täälläkin on jopa vaatehuone jo raivattu. Ehkä täytyy iskeä kaappienkin kimppuun, ja käyttää hyödyksi tämä vimma! 😀 Kyllä koko elämä tuntuu paljon kivemmalle kun koti on järjestyksessä. 🙂

    • 7.1

      sanoo

      Minäkin aloitin heti jo uusia projekteja kun joulu kerättiin pois. 😀 Nyt voisikin keskittyä nauttimaan valmiista jäljestä ennen kuin kehittelee mitään uutta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *