>Puutarhakalusteita uusiksi

>

 Etupihan pienen oleskelualueen kalustus meni uusiksi, kun kyllästyin harmaantuneeseen penkkiin. Tuntui, että harmaa penkki ei erottunut betonilaatoista, betoniportaista ja hirsireunuksista. Ei muuta kuin mustaa puuöljyä pintaan ja penkki on kuin uusi. Puutarhakalusteiden kunnostamista yksinkertaisimmillaan, mutta täysin vaihtunut ilme.
Kahvikupposta varten olen tähän jo viime kesänä kaipaillut pientä apupöytää ja sellaisen sain pihan perältä löytyneestä kaapelikelasta. Kelan maalasin valkoseksi, kun oli liian uuden näköistä puuta. 😉
Tässä on passeli paikka istuskella vahtimassa lapsukaisten menoa.
 Nyt kelpaa pääsiäisen lämpimiä päiviä odotella, kun etupihalla on jo niin keväinen ilme! Huikean hienoa säätä taitaa olla luvassa.
Iloista viikonjatkoa!
Kommentit
  1. 1

    Hanna sanoo

    >Tosi kiva penkki ja hienolta näyttää uudistuksen jälkeen. Ja kahvikuppipöytä on myös hieno, kyllä kelpaa kahvitella. Pääsiäiseksi onkin luvattu ihanan lämmintä 🙂

  2. 3

    Minna-Liisa sanoo

    >Olipa hieno muutos! Taidan tehdä saman käsittelyn omalle harmaantuneelle penkille. 🙂

  3. 5

    Anttis sanoo

    >Tosi hieno lopputulos. Miten minulla ei ole käynyt mielessänikään, että noinhan kalustesta saa sävyä vaihdettua..höh..Kiitos vinkistä!

  4. 6

    Syysunelma sanoo

    >Hienosti tuunattu:) Ja tuo kela on myös hieno pöytä!:)Mukavaa pääsiäisviikkoa!

  5. 7

    Nonna sanoo

    >Wau, tulipas hieno muutos! Veditkö jonkin rätin kanssa vai ihan pensselillä? Oliko sottaista hommaa?

  6. 11

    Voikukkapelto sanoo

    >Kyllä tosiaankin kelpaa – tosi hienot!!! Kelpuuttaisin kaapelikeloja meillekin mielihyvin, vaan eipä ole tullut vastaan vielä yhtään pihan perältä… 😉

  7. 12

    Iida Emilia sanoo

    >Aivan ihanan keväinen istuskelupaikka tulikin 🙂 Penkki kyllä uudistui vallan!

  8. 14

    Esmeralda sanoo

    >Hanna, Kiitos! Kyllä nautiskelen nyt tuossa istuskeltusta. 🙂 Pääsiäiseksi lupasi joka yli 15 astetta, nam!Heidi, Ryhdikkyyttä hyvinkin. Kiitos!Minna-Liisa, Suosittelen. 🙂 Kiitos!Sara, Kiitos! Kelapöytäidean olen bongannut täältä blogimaailmasta. :)Anttis, Ja varsin helposti vielä vaihtui väri! Syysunelma, Kiitos! Samoin sinulle. :)Nonna, Kiitos. Pensselillä vedin. Aika siististi sain levitettyä öljyn, noita pinnoja öljytessä meinasi valua.Petriina, Kiitos!Vaakku, On kyllä iso muutos, tuntuu aivan uudelle. :)Vekarus, Kiitos. Aurinkoa myös sinulle!Voikukkapelto, Kiitos! Taloyhtiönpihaan taisi olla kulkeutunut sähköfirmanaapurista. ;)Iida Emilia, Kiitos! :)Mari, Kiva että tykkäät!

  9. 15

    Sisko sanoo

    >Tosi kiva tuli penkistä kun maalasit mustaksi! meidän kalusteet vaatisivat myös jotain entisöintiä. Monta monta kesää ollut kovassa käytössä ja auringon paahteessa. Ei hassumpi tuo kaapelikelasta entisöity pikku pöytäkään. Kaikkea keksitkin! 🙂

  10. 16

    Anne sanoo

    >Kyllähän tuo maalaus ryhdisti penkkiä ihan huimasti! Tästä kun vielä saisi inspiraation päälle, ja ottaisi mallia tuosta sinun maalaushommasta… omat nuhjaantuneet kalusteet ovat kyllä valkoiset.

  11. 17

    Christina sanoo

    >Tulipa hieno! Pitäisiköhän munkin ostaa musta öljy ruskean sijaan, hmmm.:)

  12. 19

    Esmeralda sanoo

    >Kiva kun tulit kurkistamaan, Sisko!Suosittelen kyllä sävytettyä öljyä, antaa hetkessä uuden ilmeen. :)Anne, Tsemppiä maalaushommiin!Christina, Kannattaa kokeilla! 🙂 Kiitos!anrinko, Kiitos. 🙂

  13. 20

    Marielisa sanoo

    >Oikein kiva tuli penkistä uudistukseen jälkeen ja tuollainen kelapöytä on mainio! – meilläkin oli joskus sellainen, mutta se tuli jo muutama vuosi sitten tiensä päähän eikä uutta ole vielä (harmikseni) vastaan tullut.Ihana kolonenkin on pöydänjalassa, aivan kuin siellä olisi jonkun koti… =)Mukavia kahvitteluhetkiä sinulle uudistetussa oleskelupaikassasi! <3

  14. 21

    Satu sanoo

    >Hieno uudistus tuossa penkissä! Tumma väri sopii siihen tosi hyvin. Hauska idea myös tuo kelapöytä.

  15. 22

    pioni sanoo

    >Penkkisi on kuin uusi. Minunkin pitäisi öljytä pihakalusteet ennenkuin kannamme ne terassille. Voipi kuitenkin olla että jää myöhemmälle ajankohdalle:)

  16. 23

    Esmeralda sanoo

    >Kiitos Marielisa. Minäkin ihastelin tuota koloa. Jospa sinne ei asukasta kuitenkaan tulisi… :)Satu, Kiitos! Musta pukee kyllä penkkiä!pioni, Kiitos!

  17. 24

    Sanna-Riikka sanoo

    >Kyllä vain maalia pintaan niin vanhakin nuortuu:) Ja tuo kaapelikela on kiva:)…meillä on sellainen isompi myös tuolla pihalla. Tarttis kanssa käsitellä jollain nyt keväällä. Ai niin nyt ois uutisia, mun blogissa;)

  18. 26

    Esmeralda sanoo

    >Sanna-Riikka, Täytyypä tänään tulla lukemaan uutisesi! :)Lovviisa, Kiitos! Samoin sinulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *