Pihamökki – Projekti 2017

Meidän pihalla seisoo 60-luvulla valmistunut reilu 30-neliöinen pihamökki, joka on viimeiset neljäkymmentä vuotta ollut tietääkseni tyystin varastokäytössä. Pihamökki on rakennettu tontille ennen talon rakentamista ja kolmihenkinen perhe on asunut mökissä tätä taloa rakentaessaan. Siitä lähtien kun taloa kävimme katsomassa, on ideat pihamökin kunnostamisesta lennellyt ja nyt olemme päätymässä siihen, että mökistä tullaan tekemään kesäasumiseen soveltuva kevyesti eristetty tila, johon sisustamme kesäolohuoneen ja vierashuoneen, jossa pidemmän matkan takaa tulevat ystävät voivat yöpyä ja johon lapset voivat kutsua kavereita yökylään tai istumaan iltaa. Mielikuvissani mökki on viihtyisä ja kodikas, kesämökkimäinen tila, jossa olisi kiva järjestää vaikka juhliakin!

Tällä hetkellä mökki on jaettu kolmeen huoneeseen ja tilajako on varsin toimivan oloinen. Yksi suurempi huone on pihan puolella, toisessa päässä on kaksi pientä huonetta, jotka voisi hyvin jäädä puuliiteriksi ja varastoksi. Keskellä mökkiä on hormi, mutta piippu on katkaistu joskus menneinä vuosina ja katto on pellitetty umpeen. Nyt täytyykin selvittää, tarvitaanko nykyisen hormin korjaamiseen ja uuden takan asentamiseen rakennuslupaa vai riittääkö, että tulisijalle on lupa olemassa. Muutenkin remonttihommia riittää reilusti ennen kuin ollaan siinä vaiheessa, että pääsen sisustamaan, mutta onhan suunnitelmat hyvä tehdä valmiiksi niin tietää sitten, mitä ollaan tekemässä! Kalustuksesta tullaan tekemään varsin olohuonehenkinen niin, että sohvat ja sängyt ovat yksi ja sama kaluste. Ehkä jokin kuormalavaratkaisu olisi toimiva vaihtoehto.

Pihamökki – Haavelistalla

  • Lautalattiat
  • Kierrätysmateriaaleja pinnoissa ja kalusteissa
  • Rouheita pintoja
  • Pitsiverhot
  • Kukkatapetti
  • Kamiina tai muu kevyt tulisija
  • Aurinkopaneelit katolla (mökkiin ei ole tällä hetkellä vedetty sähköjä)
  • Rento ja kodikuas tunnelma

Pihamökki Sisustus

Etsiskelin inspiraatiota pihamökin sisustamiseen Styleroomista. Hakusanat Piharakennus, Kesämökki ja Mökki tuotti paljon sopivan tyylisiä, kesäelämästä kertovia kuvia, joista koostin oman leikekirjan Pihamökki – Projekti 2017.  Projekti on nimetty tulevaa kesää ajatellen, mutta katsotaan nyt, kuinka realistinen aikataulu on. Kunhan ensi vuonna päästään alkuun, sekin olisi jo jotain ja pihamökki askelen lähempänä toteutumista! Suunnitteluvaihe kuitenkin vie projektia jo eteenpäin ja kun visio on selkeänä mielessä, on helpompi lähteä remonttia toteuttamaankin.

Esmeralda’s on StyleRoomin yhteistyöblogi.

Kuvat StyleRoomiin luomastani leikekirjasta.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Oi, ihania inspiskuvia ja tuleva projekti kuulostaa todella hyvältä, tätä seurailen mielenkiinnolla. 🙂

    Mukavaa elokuun alkua! <3

  2. 2

    Kristiina // Deko 133 sanoo

    Oi vitsi, mökistä tulee varmasti hieno ja tunnelmallinen! Mutta jäiks, ajatuskin kolmehenkisen perheen asumisesta 30 neliössä puhalluttaa – hatunnosto siis rakentajaperheelle! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *