Pihamökin uusi ilme

puuverhoilun maalaaminen

Viimeksi kirjoitinkin, että täällä aloitettiin talojen maalausprojekti ja nyt ollaankin jo varsin hyvällä mallilla sen suhteen, niin pihamökin kuin talonkin suhteen. Pihamökin näkösällä olevat sivut on jo valmiit, loputkin kaksi seinää varsin pitkällä, huomenna jo varmaankin valmiina. Pikkutalo maalattiin vaaleaksi Colorian Pihla Pro Peittosuojalla*. Sitä oli hyvä sutia vanhan maalipinnan päälle, joka rapattiin irti niiltä osin, kuin se oli lähtenyt lohkeilemaan. Vaalea sävy on hyvin vaalea harmaa, Tikkurilan Facade värikartan 4980, sillä halusimme saman sävyn sekä taloon, että tähän pihamökkiin. Smyygit, ikkunanpuitteet, ovi ja nurkkalaudat on maalattu tummanharmaaksi sävyllä N499, Basaltti. Olen värivalintoihin erittäin tyytyväinen ja pikkutalo näyttää vielä paremmalle kuin kuvittelinkaan. Nyt taloa on ilo katsella. Se näkyy heti pihaan astuttaessa ja ulko-ovesta ulos tultaessa. Ihanaa saada viimein ulkotilat ja sisätilat toisiinsa sopiviksi!

basaltti N499

lautaverhoilun maalaaminenpihamokin maalaaminenPihassa olevat pinkit kukat; ruusut ja pionit pääsee nyt ihan eri tavalla esille, kuin niiden taustalla on kauniit, neutraalit sävyt. Pikkutalon seinustalla oli varsin huomiota herättävät köynnöstuet köynnösruusuille. Halusin säästää ruusut, mutta nikkaroin niille simppelit kehikot, jota vasten ne nousevat ylös. Muut rakenteisiin tunkeutuvat köynnökset ollaan poistettu molempien talojen seinustoilta, mutta koska köynnösruusu kasvattaa selkeitä yksittäisiä versoja, se saa kasvaa, kunhan se pidetään leikkaamalla kohtuullisen kokoisena. Pinkit pionit alkaa olla parhaassa kukassa. Niitä on onneksi niin paljon, että riittää sisällekin leikattavaksi.

pihamokki ennenJa vielä se katsaus lähtötilanteeseen; tältä mökki näytti toukokuussa kun remonttia aloitettiin. Mökin värit oli kaikin puolin minun makuuni nähden pielessä. Ei tule ikävä!

*saatu blogin kautta

Kommentit
  1. 2

    Lode sanoo

    Oon mielenkiinnolla seurannu teiän remppaa, näyttää hyvältä ja ootte hirmu reippaita 🙂

    En nyt muista lukeneeni tuosta pikkumökistä, minkälainen se on? Ihan asumiskelpoinenko vai..? Tee siitä joskus oma postaus. Pikku pihamökit on symppiksiä 🙂

    Tsempit vielä rempan loppuun saattamiseen. Niin ja onnea uuteen kotiin myös!

  2. 3

    Korukopan Eija sanoo

    Jopas on muuttunut mökki edukseen! Olet kyllä tehnyt hurjan ison mutta onnistuneen rempan kodissanne ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *