Päivällinen on katettu

k-menu

Kesä on siitä mukavaa aikaa, että ruokatottumukset saavat pikkuisen ravistelua, kun kokkailua harrastetaankin vaihteeksi ulkotiloissa. Meidän muurikkamme on kuumentunut kerran jos toisenkin tässä kevään aikana ja aivan taatusti kuumenee vielä useammin, kunhan lomiin saakka päästään. Meidän kesäruoka on usein hirmu helppoa ja simppeliä, mutta sen kerran kun aikaa on, tykkään kyllä rauhassa fiilistellä ruuanlaittoa. Yhteistyössä K-Menun, uuden tuotesarjan kanssa, kokkasin viime viikolla perheelle päivällistä porsaan uunifileestä, jota en suinkaan valmistanut uunissa vaan grillattuina pihveinä. K-Menu sarjasta löytyisi valmiiksi marinoituakin lihaa, mutta meillä on tapana maustaa lihat itse, niinpä sekoittelin itse possulle sopivan marinadin, jossa filee sai maustua yhden yön yli. Pihvejä leikatessa ja valmistellessa ehti lihan kyytipojaksi tarkoitetut bataattisiivut kypsyä uunissa.

k-menu1

Grillatut porsaanpihvit ja bataattisiivut uunissa hunajaisella kastikkeella

Pihvejä varten tarvitset:
K-Menu 1,2 kg porsaan uunifilee

Marinadi:
1 dl rypsiöljyä
1 rkl soijakastiketta
3 rkl sinappia
3 rkl hunajaa
1,5 tl suolaa
loraus balsamiviinietikkaa
sopivasti pippuria

Sekoita marinadin ainekset ja laita possu pussiin marinoitumaan yön yli tai vähintään grillauspäivän aamuna. Pyyhi pinnasta ylimääräinen marinadi ja leikkaa possu 1,5 cm paksuiksi pihveiksi. Anna pihvien seistä tunti huoneenlämmössä ennen grillaamista. Paista pihvit vasta kun kaikki muu ateriasta on jo tehty ja pöytä katettu! Grillaa pihvejä 2-3 minuuttia per puoli. Ripottele paistetuille pinnoille hiukan suolaa ja pippuria.

marinadi porsaalle

muurikka pihvit

Bataattisiivuja varten tarvitset:
1 bataatti
oliiviöljyä
timjamia
ruohosipulia
suolaa

Pese bataatti huolellisesti ja leikkaa se noin puolen sentin siivuiksi. Kaada uunivuoan pohjalle hiukan oliiviöljyä. Levitä bataattisiivut vuokaan. Silppua päälle yrttejä, rouhi päälle suolaa ja lorauta pintaan vielä oliiviöljyä. Paista uunissa 175 asteessa noin 25 minuuttia.

bataattisiivut

Hunajaiseen kastikkeeseen tarvitset:
purkki ranskankermaa
juoksevaa hunajaa
sinappia
suolaa
pippuria
ruohosipulia
omenaviinietikkaa

Sekoita kastikkeen ainekset ja pidä hetki viileässä.

k-menu salaatinkastike

Raikkaan ja värikkään salaatin kyytipoikana maistelimme K-Menu Talon salaattikastiketta.

K-Menu tuotesarjan pohjimmainen tarkoitus on tuoda simppeleitä kodin perustuotteita edulliseen hintaan K-kauppojen hyllyille. Ensimmäisinä tuotteina kauppohin on tullut useita erilaisia lihatuotteita sekä salaatinkastikkeita ja goudaviipaleita. Kaikkia K-Menu tuotteita yhdistää edullinen hinta. Tällaiset edulliset perustuotteet on tervetulleita ainakin meidän perheen kauppalaskua ajatellen. K-menu tuotesarjan alkutaipaleella me Bellan bloggaajat teemme kaikkiin päivän aterioihin reseptit ja minun panokseni on tämä päivällinen. Jos haluat kurkistaa muut K-Menu tuotteilla valmistetut ateriat, löydät näistä blogeista löydät aamiaisen (Aamukahvilla), lounaan (LillaTirlittan) ja välipalan (Mami go go). Iltapala on vasta tulossa. Voit ryhtyä itse K-menun Kotikriitikoksi ja osallistua samalla lahjakorttien arvontaan.

bataatti1

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tosi herkullisen näköistä! ”Ulkoruoikinnassa” ruoka maistuu aina vähintään tuplasti paremmalta. Minäkin muuten laitoin tänään bataattia… muusin muodossa jauhemaksapihvien kaveriksi. Nam!

    • 1.1

      sanoo

      Tuo on niin totta! Ulkona valmistettu jo on parempaa, saatika sitten ulkona nautittu. 🙂 Bataattimuusi kuulostaa hyvälle, voisinpa kokeilla vaihteeksi sellaista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *