Lupaus keväästä

Leikkosyreeni

Tämä tammikuun viimeinen päivä on antanut ihanan lupauksen keväästä! Sen verran ihanasti iltapäivästä paistoi aurinko, linnut lauleli ja valo paljasti likaiset ikkunat. Talven suhteen ollaan todellakin voiton puolella jo, pimeyden suhteen ainakin. Kahden kuukauden kuluttua ollaan jo täysin keväässä, vaikka pari vuotta sitten kevät tuli jo helmikuussa ja luotan tänä vuonna saman tapahtuvan! Tänään auringon viimeiset säteet ulottui sisälle vielä puoli viiden aikoihin iltapäivällä ja se tuntuu hyvältä, jos mikä!

Viikonlopun kukiksi ostin muutaman oksan valkoista syreeniä, kun kyllästyin tulppaaneihin, jotka kuivuvat ennen kuin ovat auennetkaan. Tosin, olen tainnut ne tulppaanit ostaa ihan väärästä kaupasta, säästää väärässä paikassa. Ehkä annan näiden lakastuttua vielä mahdollisuuden kukkakaupan tulppaaneille! Nämä syreenit toi ihanasti mieleen toukokuun ja pihan täyttävän syreeneiden tuoksun. Ah, kevät, tule pian!! Eikös helmikuussa saa ihan virallisesti jo alkaa odottamaan kevättä ja puhua kevätauringosta?! Joko teillä on kevään merkkejä ilmassa?

leikkosyreeni

//Suloista sunnuntai-iltaa ja iloa arkeen ja uuteen viikkoon!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    Emma Leino sanoo

    Ihania postauksia sinulla ja samoin sinulle mukavaa alkavaa viikkoa 🙂 Mun lemppari blogi on tämä 😉

  2. 2

    Tätsy sanoo

    Voi ei, nyt tuli ikävä syreenien aikaa! Joka vuosi sitä odottaa….valkoista hehkua, tuoksua….ei meinaa raskia muutamaa oksaa taittaa maljakkoon, vaikka pihassa on monta pensasta!

    • 2.1

      sanoo

      On kyllä jo niin ikävä kevättä ja alkukesää, vaikka nautinkin talvesta! Syreenin tuoksuisesta illasta ei meinaa koskaan malttaa mennä sisälle… Minä kyllä raskisin katkoa oksia maljakkoon, mutta ei ne kovin kauaa säily sisällä… Harmi! Pian se kevät koittaa!!

  3. 3

    sanoo

    Miten sulla ei kaupan tulppaanit aukee? 🙂 ootko muistanut vaihtaa runsasta vettä usein ja leikata suoraa imupintaa kaikista yhtäaikaa (varmaan oot jo kaikkee kokeillu)? Tosi kauniita kyllä nuo syreenit..

    • 3.1

      sanoo

      Yleensä on auennut oikein hyvin, mutta nyt on varmaan osunut kohdalle huonoja yksilöitä… Tulppaanien kanssa vettä ei saa olla liian runsaasti, mutta vaihdan kyllä päivittäin viileän veden ja leikkaan usein imupintoja… Täytyy ehkä täksi viikonlopuksi hakea tulppaanit kukkakaupasta! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *