Långweekend – Hemmottelua lähellä

Kaupallinen yhteistyö / PING Helsinki ja Långvik

Kerroinkin jo aiemmin, että suuntasimme pari viikkoa sitten Heikin kanssa viettämään parisuhdeaikaa kaksistaan.  Emme matkanneet lomallamme tällä kertaa lainkaan Kirkkonummelta pois vaan ajoimme tästä kotoa muutaman kilometrin päähän Långvikiin, missä meille oli varattuna yhden yön hemmotteluloma, joka on oikein osuvasti nimetty Långweekendiksi.

Långvik Hotelli
Viikonlopun aluksi kokoonnuimme muiden viikonloppuaan Långvikissa viettävien bloggaajien ja tubettajien kanssa lounaalle ja kuulimme samalla toukokuussa koittavan PING Helsingin järjestelyistä. PING Helsinki on Pohjoismaiden suurin sisältömarkkinoinnin tapahtuma, joka järjestetään toukokuussa Långvikissa. Mahtavaa, että kerrankin täällä Kirkkonummella tapahtuu jotain. Odotan itse PINGiä innolla; luvassa on paljon asiaa sisälllöntuottamiseen ja markkinointiin liittyvää asiaa sekä sisällöntuottajien ja somemainostamisesta kiinnostuneiden mainostajien kohtaamisia. Yhteisen osuuden jälkeen vietettiinkin loput viikonlopusta ihan keskenämme, meille suunnatun ohjelman parissa; tai no, ohjelmassa oli lähinnä rentoutumista ja syömistä!

Långvik SviittiLångvik Sviitti

Långvik – Hotellihuone

Meille varattu huone vakuutti tyylikkyydellään ja yllätykseksemme meille oli varattu omalla poreammeella ja saunalla varustettu huone, joka olikin niin viihtyisä, että siellä olisi mielellään viettänyt vaikka koko viikonlopun. Maltoimme kuitenkin tutustua hotelliin muutenkin. Itse keskityin katselemaan hotellin tyylikästä sisustusta, jossa on jätetty todella hienosti monia rakennusajalle, eli 70-luvulle tyypillisiä piirteitä esille ja yhdistetty niitä moderniin ja perinteisempään hotellityyliin. Erityisesti ihastelin erilaisia valaisimia, joita sisustuksessa on käytetty taidokkaasti. Parhaiten nuo alkuperäiset piirteet näkyy hotellin kylpyläosastolla, jossa on säästetty paljon hienoja yksityiskohtia ja isoja pintoja. Rauhallinen kylpyläosasto on tarkoitettu lähinnä aikuisten rentoutumiseen ja se huokuu kiireetöntä tunnelmaa. Sieltä löytyy pienten poreammeiden ja kylmäaltaan lisäksi yksi suurempi allas, jossa pääsee harrastamaan kuntouintiakin halutessaan.

Långvik KylpyläLångvik Kylpylä

Långvik – Ravintola

Lauantai-illan vietimme suurimmaksi osaksi istuskellen Långvikin ravintolassa, jossa nautimme paikallista ruokaa korostavan Kirkkonummi menun. Miten meillä ei ollut tullut aiemmin mieleen hyödyntää Långvikin ravintolaa, kun sellainen kerta niin läheltä, ihan omalta paikkakunnalta löytyy!? Voi olla, että moni muukaan ei ole huomannut, että ravintolaahan voi käyttää ihan ilman hotellissa yöpymistä! Tänne täytyy ehdottomasti tulla uudelleenkin illalliselle. Långvikissa on käytössä uudelleen verhoiltuna suurin osa talon alkuperäisistä tuoleista 70-luvulta. Mustat Tulppaani -tuolit käy upeasti vanhaan tiikkipöytään. Pöydän pinnassa näkyy kauniisti Långvikin vuosikymmenet!

Långvik RavintolaLångvik RavintolaTykkäsimme molemmat illallisen ruuista kovasti; alkukeittona tarjoiltu kevyesti savustettu palsternakkakeitto muikun mädillä nousi kuitenkin suosikiksi, niin herkullinen makuelämys keitto oli. Pääruuaksi minä valitsin taimenta, Heikki karamelliglaseerattua possua. Jälkiruoka sai minut luopumaan hetkeksi sokerittomasta elämästäni; tällaisia mahdollisuuksia ei vaan voi jättää välistä!

Långvik Kirkkonummi menuLångvik MaistelumenuRuuan jälkeen jaksoimme vielä siirtyä loppuillaksi leffaan Långvikin auditorioon, jossa pyörii elokuvia viikonloppuisin. Varsin kiva lisä hotelliviikonlopulle! Pitihän meidän käydä viikonlopun aikana testaamassa hotellin kuntosalikin ja hakemassa hiki pintaan, jottei ihan lorvimiseksi mennyt koko viikonloppu.

Långvik SviittiKotiin ajellessa ihmettelimme, miten tuntui kuin olisi ollut kauempanakin; sen verran hyvän irtioton arjesta saimme minilomallamme otettua! Kaiken kaikkiaan oikein mainio loma! Koskaan ei tule liikaa otettua kahdenkeskeistä aikaa, vaikka joka kerta se antaa paljon.

Kiitos ihanasta hemmottelulomasta Långvik!

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kerran olen Långvikissä ollut ja puitteet ovat kyllä kohdallaan, mutta täytynee nyt uutena kirkkonummelaisena (kirjotetaanko se ees noin?!) käydä nautiskelemassa tuo mainitsemasi Kirkkonummi-menu. Niin ja PINGissä nähdään! ?

    • 1.1

      sanoo

      Hei tuore kirkkonummelainen! (Ihan oikein meni 😀 ) Kannattaa käydä maistelemassa Kirkkonummi menu, oli ehdottomasti kokeilemisen arvoinen! Mahtavaa, PINGissä sit nähdään! 🙂

  2. 2

    Anna sanoo

    Näyttää kauniilta! Hienoa, että on jätetty noin paljon 70-lukua esille eikä ole rempattu kaikkea piiloon. Ihanat nuo mustat tuolit tiikkipöydän ympärillä!

  3. 3

    sanoo

    Onpa viihtyisän ja rentouttavan näköistä 🙂 Täytyypä laittaa tämä paikka korvan taakse. Meillä on täällä Porvoossa päin Haikon Kartano, mutta kiva olisi välillä kokeilla muita hemmottelupaikkoja

    • 3.1

      sanoo

      Kyllä vain, oikein viihtyisä paikka, jossa rentoutumisloma onnistuu takuulla! Haikon kartano onkin aivan upea! Tosin ei ole useampaan vuoteen tullut käytyä, eli me taidetaankin seuraavan kerran lähteä rentoutumaan sinne teille päin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *