Lahti2017 – Hieno kisapäivä

Kaupallinen yhteistyö / Lahti2017

Lahti2017
Vietimme eilen päivän Lahdessa talviurheilun parissa. Valitsimme osallitumispäiväksi kisoihin eilisen paitsi aikataulujemme vuoksi, myös päivän ohjelman vuoksi. Lauantaiklassikko sisälsi kaksi klassikkokisaa, naisten 30 km maastohiihdon sekä miesten mäkihypyn joukkuemäen suurmäessä.

Lahti2017

Maastohiihtoa me katsoimme ladun varrelta metsäkatsomosta. Oli kyllä huikean hieno kokemus seurata kisaa ihan lähietäisyydeltä ja kannustaa Suomen naisia Intiaanikukkulan nousussa niin, että ääni oli käheänä huutamisesta! Vaikka Suomelle ei kisassa mitaleja tullutkaan, olipa mukava seurata Krista Pärmäkosken hienoa hiihtoa ja katsoa myös Norjan hiihtofanien riemua huikean norjalaismenestyksen jälkeen.

Lahti2017 Lahti2017

Ilta hämärtyi joukkuemäen aikana. Meille koko perheelle kerta oli ensimmäinen kun pääsimme mäkihyppyä seuraamaan. Lapset totesi, että hyppääjät näyttivät aivan pikkiriikkisiltä tornista kiitäessään. Vaikka tässäkään lajissa ei Suomen mitaleita päästy juhlimaan, oli kiva seurata kisaa montun laidalta ja olla mukana Lahden juhlatunnelmassa!

Nyt vaan kannustamaan vielä viimeisen päivän kisassa, miesten 50 km maastohiihdossa Suomen poikia. Jospa Lahdesta vielä yksi mitali irtoaisi!

Kiitokset Lahteen järjestelytiimille hienosta kokemuksesta!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *