Kukkien sidontaa

kukkien sidonta

No tällainen siitä minun kukkakimpustani sitten tuli. Kukkakimppuja tehtiin tosiaan Kevätmessuilla Suomen Kukkakauppiasliitton ammattilaisten ohjaamana kymmenen bloggaajan voimin. Tavoitteena oli sitoa spiraali kukista ja mitä ilmeisimmin spiraalini onnistui, sillä kimppu pysyy pystyssä itsekseen ilman maljakkoakin. Valitsin kimppuuni valkoisia ja vihreitä kukkia, mikä ei lienee kovin yllättävää kenellekään. Halusin saada kimppuun hieman ilmavuutta ja korkeusvaihtelua, mutta mielikuvien toteuttaminen ei suinkaan ollut kovin helppoa. En ole sellaisten tiiviiden pallomaisten ja matalien kukkakimppujen ystävä eikä kukkia minun makuuni sidota mitenkään kovin säntilliseen järjestykseen. Sikäli kimpusta tuli ihan onnistunut, sillä tämä on vähän sinne päin ja sikinsokin!

kukkien sidontaa

Valkoisia kalloja minulla ei ole tainnut koskaan olla, mutta noita valkoisia germiinejä oli aikanaan useinkin, mm. meidän häissä pöytäkoristeluissa ja muissa kukka-asetelmissa. Ne olivat kovasti pinnalla silloin 2000-luvun alussa. Vihreät krysanteemit on hyvinkin tuttuja ja niitä minulla on usein ollut kimppu kotona. Näiden lisäksi kimpussa on kultapiiskuakin, joka on tutumpaa ulkokukkana. Toivotaan, että kukat kestää tovin… jos en sitten sitä ennen räjäytä kimppua ja jaa kukkia useisiin pikkumaljakoihin, niinkuin minulla usein on tapana!

sidottu kukkakimppu

Lauantai näyttää ihanan aurinkoiselle ja lämpimälle! Me onneksi reippaina hoidettiin viikonlopun ruokaostokset ja siivoilut jo eilen työpäivän päätteeksi ja tänään mulla onkin aikaa ottaa rennommin. Leipomista ainakin on luvassa, sillä illaksi saadaan vieraita! //Rentoa lauantaita kaikille!!!

Kukat saatu blogin kautta.

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ihana kimppu! Olipas kiva idea järjestää tuollainen kukkiensidontakoulu. Ja kiitos messukuvista, itse kun en tänä vuonna paikalle päässyt, niin on erityisen mukava katsella teidän muiden ottamia kuvia ja ideoita. Iloista viikonloppua sinnekin!

    • 1.1

      sanoo

      Tuo kukkakoulu oli kyllä tosi kiva juttu. Hienoa päästä kokeilemaan uusia asioita, joihin muuten tuskin tulisi tartuttua. 🙂 Kiva, että tykkäsit messukuvista!

  2. 2

    sanoo

    Kaunis kimppu… paljon ihanampi, kuin sellaiset säntilliset pallot:) Elämässä kun muutenkin vähän rönsyilee, niin miksei kimpuissakin. Aurinkoa sinulle.

    • 2.1

      sanoo

      Nimenomaan!! 😀 Elämä ei muutenkaan ole säntillistä ja täydellistä, joten miksi kukkienkaan pitäisi olla, tai esim sisustuksen. 🙂 Tällainen rönsyilevämpi meininki sopii paljon paremmin minullekin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *