Kissalle peti, vaiko sittenkään…

Kirppikselle tavaraa raahatessa on tietenkin hyvä roudata jotain vastapainoksi kotiinkin päin. 😉 Tähän kissanpetiin sorruimme, kun se bongattiin parin euron hintaan. Selityksenä mm. se että eihän meidän Ruffella ole ollut omaa petiä sen jälkeen kun se pureskeli edellisen palasiksi. Hintaa oli pari euroa, väri paljon kuvaa oranssimpi, eikä kangaskaan niin mun näköinen. Jotain tarvitsi siis tehdä. Vähän maalia ja uutta kangasta pintaan vaan!

Aika kiva ja kaunis siitä tuli. Oikein irtopäällisellä toteutettuna, että voidaan heittää likaantunut päällinen pyykkin. Ja sisustukseenkin sopiva! 😉 Vaan mitä sanoo meidän Rufus!? Käy nuuhkaisemassa ja menee nukkumaan matolle. Ei suostu kertaakaan köllähtämään pedille… Ajateltiin testata, josko karttaminen johtuis maalin hajusta ja tuuleteltiin sänkyä pari päivää pihalla. Toistaiseksi ei vielä silti yhtään paremmalta näytä. Kaikki muut korit kyllä kelpaa, mutta tietenkään se ei, mikä on nukkumiseen tarkoitettu. Hö! Nukkukoon sitten lattialla!

Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      On kyllä just niin kissamaista käyttäytymistä. En varmana nuku, kun mulle sen värkkäsit… Sit puskee nukkumaan kaikkiin mahdollisiin muihin koreihin. No, en luovuta vielä!! 🙂

  1. 2

    sanoo

    ihanan tyypillinen miukumauku 😀
    hän astelee petiin kun sitä vähiten odotatte, ehkä tekee sen jopa teiltä salaa! 🙂

  2. 3

    sanoo

    Kyllä mää tuolla ainakin nukkuisin, sen verran hieno siitä tuli 😉
    Ja varmasti tykkäis meidän pikkuiset koiratkin. Täytyykin laittaa korvan taakse tämä tuunausvinkki!

    • 3.1

      sanoo

      Niin mäki voisin nukkua. Ja meidän tytöt halus muuttua heti kissaksi, kun ois halunnut mennä tuonne nukkumaan. 😀 Koirallekin tuo ois kiva sänky!

  3. 4

    sanoo

    Komia peti tuli Ruffelle, toivottavasti sen vielä ottaa omakseen 🙂 Ei meidänkään kissa ole ikinä suostunut missään eläinten pedeissä/majoissa nukkumaan, mamin sohvatyynyt on kaikista parhaita unipaikkoja 🙂 Pieni tunnustus olisi sinulle blogissani…

    • 4.1

      sanoo

      Ehkä se vielä nöyrtyy. 😀 Ei meillä ole ennen ollut mitään lemmikeille tarkoitettuja petejä, parhaiten on viihtynyt mm. lankakoreissa, sohvalla viltin alla ja sängyissä. Saapa nähdä, viedäänkö peti takaisin sinne kirppikselle… 😉

      Ja suurkiitos tunnustuksesta! Mahtavaa kuulla, että täältä löytyy lempiblogisi. ♥

  4. 5

    AnnaO sanoo

    Hieno tuunaus 🙂
    Eiköhän kissakin ota korin kohta omaksensa.
    Mukavaa viikonloppua!

  5. 6

    Ella-Elviira sanoo

    Tosi kiva peti kisulle! Voisitko kertoa, millä maalasit tuon korin, kun tuli niin soppelinvärinen? Itselläkin olisi pari koria maalattavana, mutt uskallus ei ole vielä riittänyt, kun en oikein tiedä millä ja minkävärisellä maalilla saisi noin hyvän lopputuloksen… 🙂

    • 6.1

      sanoo

      Meni vähän kokeiluksi maalaaminen. Alunperin aloin maalaamaan mustalla puolikiiltävällä kalustemaalilla kun ei ollut kotona tarpeeksi mustaa sprayta. Sitten meni hermo pensselillä noita korin koloja tökkiessä ja ostin mattamustan spraymaalin. Sillä sitten pyyhkäsin ohuen kerroksen kalustemaalin päälle. Aiemmin olen koreja maalannut kyllä mattamustalla spraylla ja sillä tulee kiva lopputulos helposti. Tosin maalia menee aika paljon, kun yrittää saada kaikki raot maalattua. 🙂

  6. 7

    sanoo

    Niin kissamaista käytöstä 🙂
    Olen jo pitkään tuumaillut tekeväni meidän kissalle oman pedin, mutta toistaiseksi vielä lykännyt sitä kun tuo kissan möhkäle tuntuu tykkäävän nukkua joko eteisen tuolin alla tai eteisen matolle, liekö edes pedissä osaisi enää nokosiakaan ottaa 🙂

  7. 8

    sanoo

    Tosi kaunis tuli tuosta pedistä, ihan totaalinen ilmeenmuutos.
    Noin se tuntuu aina menevän, että kun oikein hienon ja pehmoisen pedin teet, niin eihän se sitten kelpaa 😀 Elsa- koirani kanssa on sama juttu, sille pehmeän pedin laitoin makkariin ja tämä haluaa silti ehdottomasi änkeä sängynalle alapuolelleni joka yö. HÖ!!

    • 8.1

      sanoo

      Kiitos Maija! Onhan kori kaunis ja hyvä niin sillä se toimii yhä ainoastaan koristeena. Mut annetaan korille vielä armonaikaa, jos Ruffe sen vielä kelpuuttaisi. 😀

    • 9.1

      sanoo

      Meidän kissa muuten ei ole niin kissamaisen ylpeä tyyppi, joten ihmettelen kyllä, miksi kori ei kelpaa. Ehkä se on liian hieno!? 😉

Trackbacks

  1. […] pääsekään, sen verran korkealla sen laitoin. Kissasta puheenollen, se on vihdoin hyväksynyt uuden sänkynsä!!! Pari viikkoa siihen meni ja yksi kaunis ilta se suuntasi suoraan petiin nukkumaan. Hienoa! Ei […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *