Kesän paras alelöytö ja katsaus #sporttielokuuhun

juoksutakki ale

Olen erityisesti vaateostoksissa aikamoinen alehaukka ja bongailen yleensä aika hyvin alerekeiltä löytöjä tai käytän alennuskupongit ja -koodit varsin tarkoin. Esimerkiksi urheilukenkiä olen tilannut netistä tarjouksia kärkkyen ja olenkin niiden ostossa säästänyt jopa useita kymppejä per kengät. Ehdin alkukesästä kaipailla ohutta juoksutakkia sateisten kelien varalle, mutta kivaa ja istuvaa takkia ei kohtuuhintaisena silloin tullut vastaan. Kunnes asuntomessureissulla pidimme pienen shoppailupaussin ja bongasin Puman superohuen ja hengittävän takin 70% alessa, ainoana kappaleena juuri minun kokoiseni. Montaa kertaa ei viileitä kelejä ole sen jälkeen näkynyt, mutta kunhan syksy tästä etenee, luulenpa että takille on kovasti käyttöä! Hirmu kiva pieneksi pussukaksi taittuva takki, joka kulkee vaikkapa sadetta odotellessa käsivarressa. Väri takissa on aika hauska. En muulloin kuin urheillessani voisi koskaan kuvitella pukeutuvani näin värikkäästi, urheilussa ne värit vaan on jotenkin niin paikallaan!

juoksutakki2

Sainkin jo kyselyitä #sporttielokuusta, miten se on lähtenyt liikkeelle! Oikein mainiosti, kiitos kysymästä. 🙂 Jokaisena päivänä on tullut urheiltua kunnon hiki pintaan. Juoksutahtia kokeilin kiristää, mutta huomasin, ettei jalat oikein siitä pidä, joten edelleen täällä juoksennellaan joka toinen päivä. Olen viimein päässyt aloittelemaan saliharrastustakin, kun uusi kuntosali avattiin keskustaan tällä viikolla ja olipas muuten kivan oloinen sali, ainakin ensivaikutelmaltaan. Ihana, kun kaikki on niin uutta, puhdasta ja siistiä! Olen niin innoissani salitreenistä just nyt, ohjelmaa viilailen vielä kuntoon! Juoksumatot ja spinning -pyörät odottavat siellä talven surkeita lenkkikelejä, mutta toistaiseksi nautin ulkoilmasta aerobisen treenin yhteydessä.

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Olipas ihan mahtava löytö! Ja tosiaan urheiluvaatteissa väriä saakin olla, jopa mä tykkään silloin käyttää jotain tehostevärejä. 😉
    Salitreeni on kyllä koukuttava, itseltäni lenkit vähenivät huomattavasti, kun aloitin salitreenit. Mutta on ne lenkit edelleen vain ihan parhautta.
    T:Ex-IMAGE

    • 1.1

      sanoo

      Mikähän siinä onkin, että jopa me mustavalkoiset siedetään urheillessa kirkkaita värejä!? 😀
      Mä luulen, että mullakin lenkit tulee vähenemään tässä syksyn aikana, vaikka aion kyllä pitää kiinni luonnon keskellä lenkkeilystäkin. Mutta salilla on kyllä ollut ihan huippukivaa!! Suorastaan koukuttavaa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *