Kesäinen koti

Ei se paljoa vaadi, että koti alkaa tuntua kesäiselle. Ulkoa leikatut kukkivat oksat tuovat kyllä kesäfiilistä, mutta eniten kesämieltä tulee auki olevista ikkunoista kuuluvasta ruohonleikkurin hurinasta ja lasten leikkien äänistä. Harmaat koristetyynyt tuntuivat kovin talvisille, joten vaihdoin sohvalle useamman vuoden vanhoja mustavalkoisia koristetyynyjä, jotka sopivat kesään huomattavasti harmaita paremmin, erityisesti tuon vaaleanpunaisen tyynyn kaverina.

olohuone sisustusMeidän terassiprojekti on edennyt varsin kivasti ja kohta onkin paikallaan kertoa tarkemmin projektista. Olo alkaa olla varsin malttamaton, sillä pian ollaan siinä vaiheessa, että terassia pääsee sisustamaan. Lueskelin Oblik. -blogin terassipostausta ihastellen ja fiilistelin jo oman terassin sisustamisesta!

olohuone sisustusTänä iltana vietetään aikaa kuitenkin muualla kuin terassiprojektin kimpussa, sillä esikoisen koulutaival on edennyt niinkin pitkälle, että on aika lähteä tutustumaan yläkouluun ja yläkoulun meininkiin! Eihän tuosta nyt kovin montaa vuotta ole, kun itse olin yläasteella, mutta voi olla, että silti jokunen asia on muuttunut tässä vuosien varrella! 😉 Saapa nähdä!

Aurinkoista viikon jatkoa ja iloista mieltä, ystävät!

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ihanat tuomen kukat, heti tuntui niin kesäinen tuoksu pelkästä kuvasta:) Meillä vanhin menee kuudennelle syksyllä, vielä vähän aikaa saa olla lapsena luvan kanssa:) Aika menee niin järjettömän nopeasti.

    • 1.1

      sanoo

      Tuomen tuoksu on kyllä hurmaava! Harmi vaan, että tahtovat lakastua lämpimässä sisäilmassa niin nopeasti. Mutta onneksi voi ulkona ihastella pidempään. 🙂

      Aika kuluu tosiaan niin hurjaa vauhtia, ettei tahdo perässä pysyä! Hiukan meinaa kyllä hirvittää, kun alakouluvuodet alkaa olla ohi ja isompien jutut odottaa. Mutta onneksi on fiksu poika, joten eiköhän se hienosti yläkoulussa pärjää! 🙂

  2. 2

    sanoo

    Kyllä jo mennään alkukesän tunnelmissa. Lisään tuohon listaasi vielä ruohonleikkuun jälkeisen tuoksun! Ihkua!
    Koululaisten kanssa sen ajan kulun huomaa. Meillä esikoinen päättää peruskoulun, tuli juuri kutsu kevätjuhlaan. Niisk!

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *