Kesä tulee

Tänään hämmästellen huomasin, että koivuun on tullut jo lehdet. Pienet ja vaatimattomat, hiirenkorvalla vielä, mutta lehdet kumminkin. Selkeästi vihertää koivu ja kaikki muukin pihassa. Muutenkin on ollut niin kesäinen päivä, terassilla jo ihan t-paitakelit. Ilta-aurinko paistoi kauniisti hetki sitten etupihalle ja teki mieli ottaa kamera esille. Kaksi ensimmäistä kuvaa tein vaikeamman kautta, eli kuvasin vastavaloon. Valokuvaamisessa on kiva asettaa itselleen haasteita. Kaksi alempaa kuvaa taas on otettu päinvastaiseen suuntaan, helpommalla tavalla. Ainakin minun silmiini ensimmäisissä kuvissa on paljon enemmän mielenkiintoa.

Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Kyllähän me nautitaan! Taitaa olla pari-kolme viikkoa kevät edellä täällä sinne teidän korkeudelle verrattuna.

  1. 3

    sanoo

    Ihan samaa itsekkin pällistelin ja noiduin, ettei ollut kuvaajaa/kameraa mukana. 🙂 Niin se aika vain kuluu.

  2. 4

    sanoo

    Kyllä täälläkin on vihertynyt ihan hetkessä. Uskomatonta! Nautitaan tästä 🙂 Ei tätä Suomen kesää ole kuitenkaan pituudella pilattu!

  3. 6

    Minna sanoo

    Katselin muuten tänä aamuna ihan samaa, parhaimmissa aurinko kohdissa on jo kunnolla auenneita hiirulaisenkorvia, varjoisemmissa paikoissa vasta ihan pieniä, mutta siellä ne on, kevään ja kesän merkit!! 🙂

  4. 7

    sanoo

    Ihanaa kun on jo toukokuun puoliväli lähellä ja se kesä näyttäisi lopultakin olevan tulossa. Vain nuo puiden lehdet puuttuvat vielä ainakin täällä päin puista, jotenkin sitten vasta kun puut rupeaa vihertämään niin tuntuu oikealta keväältä ja kesältä. 🙂

    • 7.1

      sanoo

      Hups, meni pari kertaa melkein sama kommentti kun sähläsin jotenkin tuon ensimmäisen kanssa ja en tietysti huomannut että se menikin jo tuonne 🙂 sori. 😉

      • 7.1.1

        sanoo

        Siinä vaiheessahan se kesämieli iskee, kun on vihreää kaikkialla! Varsinkin ilta-auringossa tuo vihertyvä luonto näyttää tosi kauniille. Ja ei mitään, täällä on sähläys sallittu! 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *