Kauniita unia!

Unikulma peitto Täällä yksi iltavirkku yökyöpeli, joka ei eilen illalla olisi malttanut odottaa nukkumaanmenoaikaa, sillä sängyssä oli odottamassa uusi vartavasten minulle valittu ergonominen tyyny! Tänäänkin melkein yhtä suurella innolla odotan pään kallistamista tyynyyn, sillä makoisalle maistui ensimmäiset unet uudella tyynyllä. Kävin blogikampanjan merkeissä tutustumassa eilen Unikulman myymälään, jossa pääsin kuulemaan oikeanlaisen tyynyn merkityksestä laadukkaaseen yöuneen ja nukkumiseen sekä tutustumaan suomalaisiin Unikulman tuotteisiin. Vaikka nukkuminen ei ole tuottanut minulle ongelmia, niin yllättäen selvisi, että nukkumistottumukseni ei suinkaan ole parhaat mahdolliset unen laatua ajatellen. Nukkumisasennolla on suuri merkitys siihen, kuinka rauhallisesti nukumme ja kuinka levänneelle olo aamulla tuntuu.

Tyynyn valinta Unikulma

Tyynyn valinta aloitettiin UnikLab -mittauksella, jossa koitin imitoida nukkumisasentojani. Taidan nukkua lähes aina kyljelläni, joka onkin ihan hyvä nukkumisasento, mikäli tyyny on oikean korkuinen. Se, että kädet hakeutuvat tyynyn alle korottamaan tyynyä, kertoo siitä ettei tyyny tuo tarpeeksi. Myös mahallaan nukkuminen kertoo huonosta ergonomiasta ja sain kehotuksen välttää mahallaan nukkumista, sillä se ei mitenkään ole ergonominen asento kropalle lepäämiseen. Mahallaan nukkuminen jopa heikentää aineenvaihduntaa ja saattaa tehdä aamuksi silmäpussit ja pöhöttyneen olon. Testailujen tuloksena valitsimme Unikulman Mikan kanssa tyynykseni ergonomisen Hybrid -tyynyn, jossa täytteen määrää voi säätää ja korkeuden saa viilattua juuri sopivaksi. Näin niska ja pää asettuu luonnolliseen asentoon selkärangan jatkeeksi ja nukkuminen on rentoa. Uudesta tyynystä täytyykin nyt pitää hyvää huolta, jotta se pysyy hyvänä pitkään. Tyynyn käyttöikä on sellaiset 2-3 vuotta ja se täytyy muistaa pestä muutaman kuukauden välein.

Unikulma

Peiton valinta sujui tyynyyn verraten huomattavasti nopeammin, sillä peitossa valintakriteerinä on tottumukset. Me valitsitmme Heikin kanssa Soft dreams tuplapeiton, joka ei ole sieltä lämpimimmästä päästä, mutta on kuitenkin jämäkän tuntuinen. Peiton alle on mukava käpertyä kun peitto on tukevan tuntuinen, mutta liian kuuma se ei saa olla.

Nyt uuden tyynyn ja peiton kanssa pidän jonkinlaista unipäiväkirjaa seuraavien viikkojen ajan, ja tarkkailen unen laatua, millaisia vaikutuksia kunnon tyynyllä huomaan olevan yöuniin. Eniten minua kiinnostaa se, voisiko aamuisin herääminen ja sängystä nouseminen olla helpompaa, jos tyyny tuo levollisemmat unet. Alku ainakin tuntuu lupaavalle, mutta palaillaan asiaan kunhan unia uudella tyynyllä on enemmän takana! Ei muuta kuin kauniita unia!!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mulla on ollut tuo sama tyyny vuoden ja se on kyllä hyvä! Tosin sinne pitää muistaa välillä lisätä sitä täytettä ja milloinkahan olen sen pessyt….Juuri kaivoin näiden postauksien innoittamana tyynyni liinan sisältä ja laitoin koneeseen iltapäivällä pyörimään.

    Mun pitäisi käydä ostamassa peitto. Kerroppa sitten myöhemmin osottautuiko toi peitto hyväksi valinnaksi.

    • 1.1

      sanoo

      Kiva kuulla, että tyyny on toiminut hyvin! Minun täytyy viilailla vielä vähän täytteen määrää; taitaa olla hiukan liikaa vielä. Mutta varmaan sitten ajan kanssa tarvii laittaa täytteitä takaisin. Ensivaikutelma peitosta ainakin on hyvä!

  2. 2

    Lissu sanoo

    Nukkuminen – yksi lempiasioistani. 🙂 Sain suuurin piirtein kaksi vuotta sitten eräältä uneen ja nukkumiseen liittyvistä asioita paljon tietävältä henkilöltä vinkin, että vatsallaan nukkuminen vaikuttaa mm. siihen, että alkaa muodostumaan kaksoisleuka, jopa hoikille henkilöille. Rakastin nukkua vatsallani ja se oli oikeastaan ainoa asento, jossa sain unen päästä kiinni ja ajatus siitä, että asentoa pitäisi vaihtaa loppuelämäksi oli märkä rätti päin kasvoja. Elin tuolloin juuri vauva-arkea ja aamuisin peilistä tuijotti melkoisen pöhöttynyt henkilö. Päätin sitten kokeilla ja opettelin nukkumaan selälläni ja kyljelläni – viikon päästä vaikutus oli jo niin suuri, että en enää nuku vatsallani. Tämä siis vinkkinä, että kyllä sitä oppii nukkumaan erilaisissa asioissa, kuin joihin on tottunut, jos on tarpeeksi iso porkkana tiedossa. 🙂 Mulla toi porkkana oli se, että kasvojen pöhö aamuisin on poissa. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten uusi tyyny ja peitto vaikuttaa sun uneen. 😀

    • 2.1

      sanoo

      Nyt jo parin yön jälkeen uskallan sanoa, että kunnon tyyny helpottaa huomattavasti paremman uniasennon löytämistä niin, ettei hakeudu mahalleen nukkumaan.
      Uni on kyllä niin iso asia, että parempien yöunien saamiseksi kannattaa vähän nähdä vaivaakin ja opetella uusia tapoja. 🙂 Odotukset on kyllä kovat!

    • 3.1

      sanoo

      Kannattaa kyllä käydä! Tuossa UnikLab -sängyssä voi käydä pyörähtämässä koska vaan ja myyjä osaa sen perusteella suositella sopivaa tyynyä ja muutenkin antaa vinkkejä parempaan nukkumiseen. 🙂

  3. 4

    Sisko sanoo

    Uusi hyvä tyyny olisi ostoslistalla, peitto uusittiin vuosi sitten. Luxusta arkeen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *